21.08.2015

Iiron ilta myi loppuun Satasoitossa

Viikon kuluttua käynnistyvän Satasoitto-festivaalin tarjonta täydentyy Iiro Rantalan toivotulla lisäkonsertilla, koko perheen puhallintapahtumalla ja raikkailla festivaalijuomilla.

Satasoitto-festivaali saa huikean alun 28. elokuuta pianovirtuoosi Jukka Nykäsen konsertilla Harjavallassa. Ilta käynnistyy kuvataiteilija Emil Cedercreutzin nimikkomuseossa hänen aikalaismusiikillaan, edeten suomalaiskansallisten sävyjen kautta elokuvallisiin seikkailuihin.

Toinen festivaalipäivä omistetaan Sibeliukselle, jonka taiteessa soivat maisemat ja kansan-musiikki. Ulvilalainen säveltäjä Arto Järvelä soittaa Harjavallan vanhassa kirkossa Duo Vitaren kanssa. Konsertin nimikappale Ainolan valssi on kansanmuusikon kiitos kansallissäveltäjälle.

Sunnuntaina 30. elokuuta Porin VPK:n soittokunta konsertoi ulkosalla, Näyhälänniemen huvilarannassa. Puhallinmusiikkipäivä jatkuu Harjavalta-salissa. Kello 17 alkaa avoin Tule ja tööttää -tapahtuma, jossa värikkäitä nykyaikaisia puhaltimia voivat kokeilla kaiken ikäiset. Illan huipentaa The Golden Horns -käyrätorvikvartetin vauhdikas ja viihdyttävä perhekonsertti.

Toiselle festivaaliviikolle tulee toivottu lisäesitys. Pianisti Iiro Rantalan soolokonsertti myytiin nopeasti loppuun, mutta rakastettu pianotaituri astuu Satasoiton lavalle toisenkin kerran. Iiron myöhäisilta alkaa Emil Cedercreutzin museossa perjantaina 4. syyskuuta puoli kymmeneltä. Lisäkonsertti ei ole uusinta, vaan luvassa on erityinen myöhäisillan ohjelmisto.

Uutuutena Satasoitto julkistaa omat festivaalijuomat. Satasoiton kuningatarlimua ja mineraalivettä tekee kokemäkeläinen Anttilan tila ja niitä on myynnissä tapahtumapaikoilla.

Iiro Rantalan myöhäisillan konsertin liput ovat nyt myynnissä. Niitä ja muita Satasoiton konserttilippuja voi hankkia ennakkoon Harjavallan kirjakaupasta, Kokemäen Passin kellosta ja kullasta sekä Satasoiton nettisivujen kautta löytyvästä verkkokaupasta.

Satasoitto-festivaali 28.8. – 6.9.2015

KOKO OHJELMISTO: www.satasoitto.fi

VERKKOKAUPPA:  www.liput.satasoitto.fi