29.07.2010

Jaakko Heikkilä on vuoden kuvataiteilija Oulunsalo Soi -festivaalilla

XIII Oulunsalo Soin konsertteja kuullaan viidessä kunnassa (Oulunsalo, Oulu, Hailuoto, Kempele, Liminka) 31.7.-4.8.2010. Festivaalin taiteellisena johtajana on jo kolmatta vuotta Meta4 (Antti Tikkanen, viulu; Minna Pensola, viulu; Atte Kilpeläinen, alttoviulu ja Tomas Djupsjöbacka, sello).

Festivaalin yhteydessä on Pohjoisen valokuvakeskuksen kanssa toteutettu Jaakko Heikkilän valokuvanäyttely, jonka avajaiset on Oulunsalon kirjastossa (Kauppakeskus Kapteeni) pe 30.7. klo 18.00 alkaen. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina elokuun ajan.

Jaakko Heikkilä (s. 1956) kuvaa ihmisiä lämpimästi ja myötäelävästi. Hän on ollut pitkään kiinnostunut erilaisista pienyhteisöistä, joita hän on kuvannut mm. Tornionlaaksossa, Venäjällä, New Yorkin Harlemissa, Serbiassa, Armeniassa, Venetsiassa ja Brasiliassa. Yksityis- ja ryhmänäyttelyitä hänellä on ollut useimmissa Euroopan maissa ja USA:ssa, kuten Ludvig Forumissa (Ludvig Forum für Internationale Kunst) Aachenissa 2008, Venetsian Biennaalissa 2005 sekä Eurooppalaisten kulttuurien museossa Berliinissä 2004.

Heikkilä voitti Hanaun kaupungin taidekilpailun Saksassa 2002 ja sai valokuvataiteen valtion palkinnon Suomessa 2007. Hän asuu ja työskentelee Kukkolankoskella Tornionjokivarressa.

Oulunsalon näyttelyssä on valokuvia mm. Serbiasta, Brasiliasta ja Armeniasta.

Jaakko Heikkilän kotisivut:
www.studioblue.fi

http://www.oulunsalosoi.fi