31.10.2019

Jan Söderblom Meri ja musiikki -festivaalin taiteelliseksi johtajaksi

Musik vid havet – Meri ja musiikki – Music by the Sea vietti menestyksekkäästi 30-vuotisjuhlavuottaan kesällä 2019. Yleisömäärä oli lähes 1100 viidessä konsertissa. Festivaali on lunastanut paikkansa Länsi-Uudenmaan kulttuurimaisemassa. Yhdistyksen lokakuisessa vuosikokouksessa Jan Söderblom valittiin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi kolmivuotiskaudelle, jota on mahdollista jatkaa. Edellinen taiteellinen johtaja, Nonna Knuuttila, johti festivaalia 12 vuoden ajan.

Söderblom on monitaituri jonka työ koostuu useasta osasta. Hän toimii Helsingin kaupunginorkesterin 1. konserttimestarina ja johtaa useita orkestereita. Hän on myös toiminut Musica Fiskarsin ja Joroisten musiikkipäivien taiteellisena johtajana. Nykyisin hän on Festivon, eli Rauman musiikkipäivien sekä Kauniaisten musiikkijuhlien taiteellinen johtaja.

Jan Söderblomin koti on Fiskarsissa ja hän toivoo, että tämä näkyisi tulevaisuuden festivaalitarjonnassa. “Pidän koko Länsi-Uuttamaata työkenttänäni, ja mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan luomme uusia konserttipaikkoja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa”, Söderblom sanoo.

Ensi vuoden ohjelmasuunnittelu on vasta alkanut, mutta ohjelmassa tulee olemaan sekä vokaali- että soitinmusiikkia kuten paikallisia artisteja. Myös 250 vuotta täyttävä Ludwig van Beethoven ja hänen aikalaisensa saavat osansa. Söderblom toivoo myös voivansa lisätä yhteiskunnallista tietoisuutta ympäristön ja Itämeren tilasta. “Musiikin lisäksi festivaalin tulisi voida tarjota informaatiota ja keskustelua ympäristökysymyksistä”, Söderblom sanoo.

Festivaali, jonka keskeinen paikkakunta on Inkoo, alkaa perjantaina 12. päivänä ja päättyy sunnuntaina 14. päivänä kesäkuuta 2020.