06.08.2014

Järjestäjät tyytyväisiä tämän vuoden Korsholman Musiikkijuhliin

Heinä-elokuun vaihde on ollut yksi kuumimmista miesmuistiin ja tämä on tietysti vaikuttanut osaltaan myös Korsholman Musiikkijuhliin ja yleisön liikkuvuuteen. Musiikkijuhlat on kuitenkin lähellä saavuttaa yleisötavoitteensa ja osa konserteista on ollut loppuunmyytyjä. Helteen takia Musiikkijuhlien juhlakonsertti siirrettiin Vaasan kaupungintalolta vieressä sijaitsevaan Vaasan kirkkoon, mikä tuntuikin kirkon viileydessä hyvältä ratkaisulta. Muuten Musiikkijuhlat ovat sujuneet suunnilleen odotetusti ilman suuria ongelmia ja yleisö ja taiteilijat ovat nauttineet korkeatasoisesta festivaalista. Musiikkijuhlien hallituksen puheenjohtaja Bo Kronqvist sanookin järjestäjien olevan tyytyväisiä tämänvuotiseen festivaaliin. Taiteellinen johtaja Henri Sigfridsson on ollut tyytyväinen festivaalin taiteelliseen tasoon, mutta valittelee joidenkin konserttien odotettua vähäisempää yleisömäärää.

Tarkat tiedot kävijämääristä saadaan vasta myöhemmin laskelmien valmistuttua.

Korsholman Musiikkijuhlat järjestetään ensi vuonna 30.7.-5.8. Ensi vuoden teemana on Uusi maailma, eli ohjelmassa tulee olemaan musiikkia Amerikan mantereelta. Säveltäjävieraana kuulemme kanadalaissyntyistä, Suomessa asuvaa Matthew Whittallia. Uumaja-yhteistyön jatkaminen on myös suunnitelmissa. Ensi vuoden festivaalilla on kaavailtu esiintyvän mm. ZilliacusPerssonRaitinen-trio ja Tanguedia Quintet.

Musiikkijuhlat järjestää ensi maaliskuussa kamarikonsertin, koulukonsertteja ja suunnitelmissa on myös yhteistyökonsertti Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkestereiden kanssa.

 

Päätöskonsertti pikauusintana

Korsholman Musiikkijuhlien päätöskonsertti uusitaan Seinäjoen Seinäjoki-salissa torstaina 7.8. klo 19.00. Konserttiohjelma ja esiintyjät ovat aivan samat kuin Vaasassa edellisenä päivänä, eli Anna-Maria Helsing johtaa, Christoffer Sundqvist toimii klarinettisolistina ja Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit soittavat yhdessä. Ohjelma koostuu Sebastian Fagerlundin, Bernhard Henrik Crusellin, Joonas Kokkosen ja Franz Berwaldin musiikista. Lippuja saa Seinäjoella ostaa myös Skor:n toimistosta.

 

Suomalainen Barokkiorkesteri syyskuussa Vaasassa

Korsholman Musiikkijuhlien konserttitarjonta jatkuu jo varsin pian festivaalin päätyttyä. 6.9. klo 19.00 esiintyy Vaasan kirkossa Suomalainen Barokkiorkesteri kapellimestarikomeetta Ville Matvejeffin johdolla. Yhtye esiintyy seuraavana päivänä Uumajassa osana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumia ja kiertue jatkaa täten Korsholman Musiikkijuhlien yhteistyötä Umeå2014:n kanssa. Orkesterin kiertueohjelmassa on musiikkia aurinkokuningas Ludwig XIV:n hovisäveltäjä Jean-Baptiste Lullylta, Georg Philipp Telemannilta, Johann Sebastian Bachilta, Jean-Féry Rebeliltä ja suomalaiselta nykysäveltäjältä Olli Virtaperkolta.

www.korsholmmusicfestival.fi