23.06.2009

Jazzharmonikan legenda Frank Marocco tekee ainoan Suomen keikkansa Sata-Häme Soi –juhlilla

Amerikkalainen jazzharmonikan legenda Frank Marocco konsertoi Suomessa ainoastaan Ikaalisissa Sata-Häme Soi –juhlilla. Frank Marocco on tehnyt musiikkia yli 300 Hollywood-elokuvaan ja 250 TV-sarjaan.

Hän on 60 vuotta kestäneen ammattilaisuransa aikana työskennellyt satojen muusikoiden kanssa, joista tunnetuimpia maailman nimiä ovat mm. Henry Mancini, Frank Sinatra, Luciano Pavarotti, Madonna ja Pink Floyd.

Harmonikkajazzin suurimpiin nimiin lukeutuva Frank Marocco soittaa ainoan Suomen konserttinsa Sata-Häme Soi –juhlilla tulevana torstaina suomalaismuusikoiden kanssa. Kvartetissa soittavat Tuomo Dahlblom, kitara, Mikko Hassinen, rummut ja Pekka Sarmanto, basso.

Viime vuosina Marocco on konsertoinut varsinkin Euroopassa, Japanissa ja Brasiliassa. Suomessa hän on esiintynyt kerran aikaisemmin, 20 vuotta sitten.

Sata-Häme Soi –festivaalin 2009 kansainvälisen osuuden avaa tiistai-iltana puolalais-itävaltalainen Dobrek Bistro, jonka musiikki vie kuulijat eteläamerikkalaisista rytmeistä itäisille maille, jazzista pariisilaiskahviloihin ja Balkanin mustalaistunnelmiin.

Sata-Häme Soi Ikaalisissa 23.–28.6.2009.

Sata-Häme Soi 30.6.-4.7.2021 in Ikaalinen