06.05.2020

Joroisten Musiikkipäivät 2020 perutaan

Joroisten Musiikkiyhdistyksen hallitus on päättänyt kokouksessaan 4.5. peruuttaa kesän 2020 Joroisten Musiikkipäivät.

”Kokoontumisrajoitusten jatkuminen, suositukset vanhemman ikäluokan pysymisestä eristyksessä sekä yleinen toimintaympäristön epävarmuus ovat johtaneet tilanteeseen, jossa Musiikkipäivien järjestämiseen liittyisi erittäin suuria riskejä”, perustelee Joroisten Musiikkiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Sirkka Immonen tehtyä päätöstä.

Myös taiteellinen johtaja, Jan Hultin, on harmissaan. ”Tämä on ikävä päätös niin yleisön, esiintyjien kuin Musiikkipäivien kannalta, mutta järkeviä vaihtoehtoja ei ollut. Pyrimme siirtämään kesän 2020 ohjelmiston mahdollisuuksien mukaan kesään 2021 ja siten tarjoamaan mahdollisimman monelle tämän kesän taiteilijallemme korvaavan esiintymistilaisuuden”, Hultin toteaa.

Musiikkipäivät on tarkoitus pitää seuraavan kerran 23.7.- 1.8. 2021.

Musiikkipäivien Festivaalipäällikkö Karin Keitel kertoo, että jo lippunsa ostaneiden on mahdollista käyttää lippunsa vastaavaan konserttiin kesällä 2021. Halutessaan asiakas saa myös lippunsa hinnan takaisin, pois lukien lippuoperaattorin toimituskulut ja palvelupalkkio.

”Ohjeistamme tästä asiakkaita verkkosivuillamme lähiaikoina”, Keitel kertoo.

www.joroinenmusicfestival.fi