22.07.2009

Juhlaviikkojen lipunmyynti etenee totutusti – tarjolla myös runsaasti oheisohjelmaa

Suomen suurin festivaali Helsingin juhlaviikot järjestetään 13.–30.8.2009. 19 festivaalipäivän aikana koetaan satoja esityksiä ja konsertteja, joihin sisältyy kymmeniä Suomen tai maailman kantaesityksiä.

Juhlaviikoilla nähdään myös nelisenkymmentä elokuvaa, kuvataidetta sekä Taiteiden yönä yli 200 tapahtumaa eri puolilla kaupunkia. Ohjelmaan sisältyvät Flow Festivalin (14.–16.8.), Runokuun (21.–27.8.), Viapori Jazzin (26.–29.8.) ja Art goes Kapakan (13.–22.8.) tapahtumat.

Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkistettiin huhtikuussa. Julkistuksen jälkeen erityisesti oheisohjelmatarjonta on täydentynyt. Juhlaviikoilla järjestetään itse esitysten lisäksi muun muassa keskustelutilaisuuksia ja työpajoja. Vuonna 2008 suuren suosion saanut Klassisen musiikin eka kerta -hanke saa jatkoa nykytanssin parissa.

Juhlaviikkojen lipunmyynti on edennyt totuttua tahtia, talouden taantuma ei toistaiseksi ole vaikuttanut myyntiin.

– Emme ole ainakaan vielä havainneet muutosta aiempiin vuosiin verrattuna. Lippuja on myyty ohjelmiston julkistamisesta lähtien tasaisesti. Perinteisesti tähän aikaan vuodesta lippuja on saatavilla lähes kaikkiin esityksiin, toteaa Juhlaviikkojen hallintopäällikkö Niki Matheson.

Lisätiedot
– www.helsinginjuhlaviikot.fi
– Tiedottaja Maarit Kivistö, puh. 040 766 9957, kivisto@helsinkifestival.fi

http://www.helsinginjuhlaviikot.fi