07.04.2014

Helsingin juhlaviikoilla kantaesitetään Tero Saarinen Companyn uutuusteos

Esa-Pekka Salonen johtaa Kansallisoopperan orkesteria ensi-illassa

Helsingin juhlaviikoilla nähdään koreografi Tero Saarisen uutuusteos MORPHED kahdeksalle miestanssijalle. Maailman kantaesitystä lauantaina 16.8. Suomen Kansallisoopperan päänäyttämöllä juhlistetaan esittämällä teos sinfoniaorkesterin kanssa. Kansallisoopperan orkesteria johtaa teoksen musiikin säveltänyt Esa-Pekka Salonen. Palkitun viulukonserton solistina on japanilainen huippuviulisti Akiko Suwanai.

”Juuri tähän Juhlaviikkoja tarvitaan: tuomaan yhteen ja luomaan arvokkaita ja hienoja asioita, jotka muuten voisivat jäädä ikuisesti toivelistalle”, sanoo Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblom.

Tero Saarinen Companyn luottovisualisti Mikki Kuntun lisäksi tekijätiimiin kuuluu ensimmäistä kertaa vaatesuunnittelija Teemu Muurimäki, joka on hankkinut kannuksensa kansainvälisessä muotimaailmassa.

Miehisyyttä käsittelevä MORPHED on herättänyt ennakkoon laajaa kansainvälistä kiinnostusta. Teokselle on jo ennen ensi-iltaansa vahvistettu vierailut mm. Saksaan ja Ranskaan kevätkaudelle 2015.

Tero Saarinen ja Esa-Pekka Salonen ovat aiemminkin työskennelleet yhdessä Ruotsissa vuonna 1994. Lisäksi Saarinen on maineikkaassa Kevätuhri-soolossaan HUNT käyttänyt nimenomaan Salosen johtamaa levytystä.

Tero Saarinen Companyn uuden teoksen osatuottajina ovat Helsingin juhlaviikot ja Opéra Théâtre de Saint-Etienne. Helsingin juhlaviikot tuottaa esityksen yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan kanssa.

********

Tero Saarinen Company: MORPHED
La 16.8. klo 19.00
Suomen Kansallisooppera, päänäyttämö

Esa-Pekka Salonen: Concert etude for solo horn (2000), Foreign Bodies (2001), Violin Concerto (2009)
Liput toimituskuluineen alkaen 93,50 – 88,50 – 81,50 – 71,50 – 61,50 / 32,50 euroa

Lippupalvelun verkkokauppa www.lippupalvelu.fi
Lippupalvelu, puh. 0600 10 800 (1,98 euroa/min + pvm) ma-la klo 8-21, su 8-18.

Helsingin juhlaviikkoja vietetään seuraavan kerran 15.-31.8.2014.

www.helsinginjuhlaviikot.fi