19.04.2016

Helsingin juhlaviikot tarjoilee rajoja rikkovaa taidetta ja yllättää kaupunkikuvassa

Helsingin juhlaviikot täyttää jälleen 19.8.–4.9. kaupungin kattauksella kansainvälisiä kärkinimiä, nousevia kykyjä, monitaiteellisia teoskokonaisuuksia, tunnelmallisia Huvila-iltoja ja odottamattomia kaupunkitapahtumia. Elo-syyskuussa metalli kohtaa kansanmusiikin, reivit Musiikkitalon, taikuus sirkuksen, hip hop klassisen musiikin ja filosofia Kiasman.

Suomen ja koko Pohjoismaiden suurimmalla monitaidefestivaalilla nähdään mm. nykyteatterin tinkimätön huippu Romeo Castellucci, jäähyväiskiertueellaan Huvilaan saapuva Ernest Ranglin sekä klassisen musiikin supertähdet Lang Lang ja venezuelalaista Simón Bolívar Symphony Orchestraa johtava Gustavo Dudamel. Kaupungilla yllättävät Choi Jeong Hwan Taiteiden yön installaatio sekä Fernando Rubion sänkyperformanssi.

”Missä ja kuinka syntyy taide, joka parhaiten kuvastaa tätä aikaa? Mistä taiteen tekeminen alkaa ja kuka sen esittää? Me Helsingin juhlaviikoilla haluamme etsiä ja löytää vastauksia kanssasi”, kertoo toiminnanjohtaja Topi Lehtipuu.

 

Kotimaisia kantaesityksiä ja Romeo Castelluccin teatteria ensi kertaa Suomessa

Juhlaviikot esittelee ensimmäistä kertaa Suomessa Romeo Castelluccin, eurooppalaisen nykyteatterin kiitetyn ja kiistellyn kärkinimen, tuotantoa. Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä nähtävä voimallinen, vuonna 2014 kantaesitetty Go Down, Moses tulvii ravisuttavia näyttämökuvia, jotka jättävät jäljen.

Esitystaiteen raja-aitoja koettelevat myös Juhlaviikkojen kotimaiset kantaesitykset. Kansallisoopperan Alminsalissa nähtävä, päänkatkaisun tematiikasta, klassisista myyteistä ja punk-estetiikasta ammentava WHS:n Cutting Edge liikkuu kuvataiteen, tanssin, sirkuksen ja teatterin välimaastossa.

Marian sairaalan ensi kertaa esitystilaksi muuttava Valtteri Raekallion Neuromaani yhdistää elementtejä nykytanssista, teatterista, kuunnelmasta, liveroolipelistä ja kuvataideinstallaatiosta. Jaakko Yli-Juonikkaan samannimiseen romaanin perustuva teos on katsojan omien valintojen mukaan etenevä monikerroksinen kudelma.

 

Klassisen musiikin ohjelmassa konemusiikkia, hiphopia ja maailmantähtiä

Klassisen musiikin ohjelmassa nautitaan maailmatähtien Suomen vierailuista ja ravistellaan totuttua konsertin kaavaa. Musiikkitalon konsertit käynnistävä Kuriton kesäyö on Shakespearea, ambientia ja hiphopia yhdistävä monitaiteellinen runsaudensarvi, jossa Mendelssohnin Kesäyön unelma tulkitaan osin katutanssin muotokielellä. Illan aikana kuullaan lisäksi John Luther Adamsia sekä uudet teokset Magnus Lindbergiltä ja Lauri Porralta, solistinaan Paperi T. Helsingin kaupunginorkesteria ja Radion sinfoniaorkesteria johtaa Dalia Stasevska.

Classical Trancelations in Concert tuo Musiikkitaloon kantaesityksenä Lowlandin orkesterisovituksia tanssimusiikkiklassikoista. Ensi kertaa Suomessa koettava tapahtuma yhdistää perinteisen konsertin sekä rave-tapahtumien visuaalisuuden. HKO:ta johtaa Klaus Mäkelä.

Viime vuosina suuren suosion saavuttanutta sinfoniaorkestereiden vierailusarjaa jatkaa Simón Bolívar Symphony Orchestra of Venezuela, tähtikapellimestarinaan Gustavo Dudamel. Musiikkitalossa niin ikään konsertoiva Lang Lang on klassisen musiikin rock-tähti, joka on innoittanut kokonaista sukupolvea kiinalaisia pianisteja. RSO:ta johtaa Hannu Lintu.

Viime vuonna Wozzeckin roolissa ravisuttanut Florian Boesch palaa Juhlaviikoille elokuvallisessa lied-konsertissa sekä sopraano Helena Juntusen seurassa riemullisilla liedeillä ja duetoilla hekumoivassa Hellun hellassa. Klassinen musiikki levittäytyy myös kaupungille: Pop up -kaupunkiklasaria -konserttisarja yllättää Töölössä, Punavuoressa ja Kalliossa. Yhteistyössä OP.

 

Rouheita rytmejä, heviä, suomirappia ja eläviä legendoja Huvila-teltassa

Viime vuonna 20-vuotisjuhliaan viettänyt, Helsingin maamerkiksi muodostunut Huvila-teltta tarjoilee jälleen kesän täydeltä suuria nimiä, sielukkaita säveliä ja ainutkertaisia yhteisiltoja.

Maailmanmusiikin kärkinimistä Tokoinrannassa nähdään Staff Benda Bililin seuraaja, urbaanilla energialla sykkivä kongolainen Mbongwana Star, afrikkalaisia rytmejä kelttiperinteisiin yhdistävä Afto Celt Sound System sekä intensiivisellä punk-asenteella tangoa soittava argentiinalainen Orquesta Típica Fernández Fierro. Huvilan lavalle nousevat myös Portugalin ikonisimpiin fado-ääniin kuuluva Teresa Salgueiro, häikäisevä sitar-taituri Anoushka Shankar sekä afro-soulin hengettäret Nomfusi ja Gasandji.

Eläviä legendoja edustavat lukemattomia ikivihreitä kynäillyt Jimmy Webb, 50-vuotiskiertueensa Huvilasta käynnistävä Hector ja 83-vuotias, yhteistyötä liki kaikkien Jamaikan suuruuksien kanssa Bob Marleystä Jimmy Cliffiin tehnyt Ernest Ranglin. Ranglin saapuu jäähyväiskiertueellaan Huvilaan todellisen superbändin kera: lavalla nähdään Cheikh Lô, Tony Allen, Ira Coleman, Alex Wilson ja Soweto Kinch. Huvilassa nähdään myös amerikkalaisesta soulin ja rhythm’n’bluesin perinnöstä ammentava, huikeilla live-esiintymisillään kulttimainetta ansainnut The James Hunter Six.

Verneri Pohjolan ja eurooppalaisen jazzin nuoriin kärkiin kuuluvan Pascal Schumacherin Electroventure on elektronisista äänimaailmoista ammentava virtuoottinen jazz-kattaus. LoveProge-illassa nautitaan Love Recordsin julkaisemasta progressiivisesta rockista suoraan 70-luvulta, mukana Jukka Gustavson, Mikko Alatalo, Emma Salokoski ja bändiliiderinä Lauri Porra. Kotimaisen rockin raskassarjalaisiin kuuluva Amorphis tuo Huvilaan ainutkertaisen tuplakattauksen: alkuilta improvisoidaan kansanmusiikkiystävien seurassa ja lopuksi kuullaan yhtyeen Under the Red Cloud -albumi alusta loppuun, ensi kertaa Suomessa.

Nousevia nimiä Huvilassa ilmentävät nyky-americanan kiinnostavimpiin tulkitsijoihin lukeutuva Anderson East ja Morrisseyn jalanjäljissä kulkeva meksikolainen indie-mariachi-bändi Mexrrissey. Pyhimys kumppaneineen taas tuo suomirapin Tokoinrantaan. Huvilan kauden päättää Santtu-Matias Rouvalin johtama brunssikonsertti, joka kokoaa yhteen RAY:n jäsenjärjestöjen ja viiden suomalaisen taiteilijan yhteisöllisen monitaidekokonaisuuden Viiden tähden tekoja.

 

Nykyvalokuvaa, ilottelevia installaatioita ja Niki de Saint Phalle -retrospektiivi

Niki de Saint Phallen (1930–2002) suurnäyttely Taidehallissa esittelee 20.8.–30.10. laajan kattauksen feministitaiteilijan ikonisia töitä: elämäniloa pursuavia veistoksia ja räväköitä kollaaseja. Saint Phallen radikaali taiteen tekemisen tapa ja yhteiskunnallinen sanoma puhuttelevat suoraan myös meidän aikaamme.

2010-luvun puhutuimpiin valokuvaajiin kuuluva yhdysvaltalainen Alec Soth (s. 1969) nähdään Suomen valokuvataiteen museossa 25.8.–8.1. Gathered Leaves -näyttelyn kokoamat teossarjat ovat runollisia tutkielmia ihmisistä, joita Soth on kohdannut pikkukaupungeissa, lähiöissä, erämaissa ja kansallismaisemissa.

Helsingin juhlaviikot ja Kiasma tuovat ensi kertaa Suomeen visuaalisesta ilottelusta ja valtavista installaatioistaan tunnetun Choi Jeong Hwan. Etelä-Korean tunnetuimpiin nykytaiteilijoihin kuuluvan Choin (s. 1961) Happy Together avautuu Kiasmassa 22.4. Choi toteuttaa myös Taiteiden yön pääteoksen Senaatintorilla.

Yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kanssa nähdään lisäksi Onnellista elokuvaa Orionissa -elokuvasarja lapsille ja nuorille.

 

Taide valtaa Senaatintorin, filosofia Kiasman ja sängyt Keskuskadun

Choi Jeong Hwan Senaatintorille Taiteiden yönä 25.8. nouseva meriaiheinen installaatio syntyy kierrätysmuovista ja kiinnittää huomion sekä Itämeren tilaan että valtamerillä havaittuihin valtaviin muovilauttoihin. Leikkisät merieläinhahmot syntyvät elokuun aikana työpajoissa yhdessä helsinkiläisten kanssa. Yhteistyössä Helsingin Sanomat.

Öinen Kiasma avaa ovensa helsinkiläisille, kun Filosofian yö levittäytyy museoon iltaseitsemästä aamuseitsemään. Yökukkujat New Yorkista Pariisiin ja Berliiniin valloittanut konsepti tarjoilee 12 tuntia poikkeuksellisia puheenvuoroja ja taide-elämyksiä. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Argentiinalaistaiteilija Fernando Rubion Everything by my side luo intiimejä hetkiä Keskuskadulle keskelle julkistaa tilaa. 11 kaupungissa Rio de Janeirosta Ateenaan ja Amsterdamiin nähty performanssi koostuu seitsemästä sängystä, seitsemästä näyttelijästä ja 10-minuutin kahdenkeskisistä kohtaamisista yleisön kanssa. Yhteistyössä Scandic Hotels.

Juhlaviikkoklubi tarjoaa ilmaisohjelmaa Scandic Park Helsinki -hotellissa joka päivä. Luvassa on musiikkikeikkoja, DJ-iltoja, puheohjelmaa ja muuta yllättävää festivaaliohjelman liepeiltä. Juhlaviikkojen yhteistyöfestivaaleista Korjaamo Teatterin Stage -festivaali juhlii 10-vuotistaivaltaan 17.–28.8., Runokuu katsoo tulevaisuuteen 22.–28.8., Viapori Jazz soi Suomenlinnassa 23.–27.8. ja Art goes Kapakka näyttäytyy Helsingin ravintoloissa 18.–27.8.

Juhlaviikkojen lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 20.4. Liput myy Ticketmaster Suomi.

Helsingin juhlaviikkoja tukevat Helsingin kaupunki sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö. Juhlaviikkojen pääyhteistyökumppanit ovat Elisa, Helsingin Sanomat, OP ja RAY. Sponsorit ovat Accenture, HOK-Elanto ja Scandic Hotels. Palvelukumppaneita ovat Akun Tehdas, Heku, MicroMedia ja Punamusta.

Helsingin juhlaviikot 19.8.–4.9.2016

www.helsinginjuhlaviikot.fi (19.4. alkaen)