Etusivu » Uutiset » Jyväskylän Kesä hipoi kävijäennätyksiä laadulla ja tyylillä

Jyväskylän Kesä hipoi kävijäennätyksiä laadulla ja tyylillä

11.07.2018

Uudistunut Jyväskylän Kesä onnistui erinomaisesti. Keskiviikosta 4.7. tiistaihin 10.7. kestäneen monitaiteisen kaupunkifestivaalin laadukas ja tyylikäs ohjelmisto tavoitti hyvin runsaslukuisesti yleisöä.

Festivaali avattiin keskiviikkona 4.7. Jyväskylä Sinfonian ja Camilla Nylundin konsertilla Taulumäen kirkossa. Avajaiskonsertissa kuultiin upeasti tulkittuna Ville Matvejeffin laatima uniteemainen ohjelma. Festivaali päätettiin tiistaina 10.7. ainutkertaiseen ja herkkään Toni Edelmann -muistokonserttiin, jonka solisteina toimivat Samuli Edelmann ja Eija Ahvo ja säestäjänä Lasse Hirven Orkesteri.

Avajais- ja päätöskonsertin väliin mahtui kirjava, mutta yhtenäinen ja laadukas kattaus esimerkiksi teatteri-, musiikki-, elokuva- sekä puheohjelmaa. Festivaalin vuoden uudistuksiin lukeutui teema-ajattelun palauttaminen. Vuonna 2018 teemana oli uni ja uneksiminen. Punaisena lankana läpi festivaalin kulkenut teema sitoi ohjelmaa yhteen: uniteemaa sivuttiin erityisesti kursseilla, lasten ohjelmassa ja puheohjelmassa. Lisäksi festivaalin jokaisena päivänä avoinna oli maksuton Päiväunila. Kaikkiaan festivaalin aikana koettiin seitsemisenkymmentä ohjelmanumeroa.

Festivaalin tavoite näkyä entistä paremmin Jyväskylän kaupunkikuvassa toteutui hyvin. Yleisö löysi uudet tapahtumapaikat ja niissä tarjotun maksullisen ja pääsymaksuttoman ohjelman. Tavoite toteutui esimerkiksi kolmepäiväisinä Lounaispuistossa järjestettyinä Puistojuhlina sekä Kauppakadulla, Kauppalaispihalla ja Villa Ranan Puutarhassa järjestetyn ilmaisohjelman muodossa.

– Tänä vuonna on juhlittu sitä, miten Jyväskylän kaupunki on muuttunut avoimemmaksi kaupunkikulttuurin näkökulmasta. Saamamme palautteen mukaan tapahtuma on soinut ja näkynyt jo kaukaa sekä kutsunut mukaan, iloitsee ensimmäistä kertaa toiminnanjohtajan roolissa toiminut Kyösti Ylikulju.

Erityisen runsaasti koettiin pitkästä aikaa ohjelmaa Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampusalueella, jossa järjestettiin niin konsertteja, puheohjelmaa, elokuvia kuin kaksipäiväinen designtorikin.

Uusia yleisöryhmiä ja huippulukemia kävijämäärissä

Alustavien arvioiden mukaan festivaaliviikon aikana tapahtumiin osallistui noin 30 000 kävijää. Kyseessä on runsas kasvu viime vuosiin – esimerkiksi vuonna 2017 festivaalin kävijämäärä oli 20 500 henkilöä. Yleisö vieraili sekä isommissa massatapahtumissa että pienissä, intiimeissä tilaisuuksissa.

Runsaslukuisimmin osallistuttiin kolmansiin Jyväskylän Kesän Neulefestareihin (n. 6 000 kävijää), 5.–7.7. ensimmäistä kertaa järjestettyihin, kotimaan musiikin kärkinimiä ja legendoja sisältäneisiin Jyväskylän Kesän Puistojuhliin (noin 3 500 kävijää) sekä Kauppalaispihalla lauantaina 7.7. järjestettyihin kymmenensiin Payback Jameihin (n. 3 000 kävijää). Festivaalille mahtui myös positiivista palautetta keränneitä intiimejä tapahtumia, kuten kurssiohjelman Social Dreaming –työpajat sekä vain 14 katsojaa kerrallaan mukanaan kuljettanut, 16 kertaa festivaaliviikolla esitetty intensiivinen ja herkkä Laukaan Vankilalla nähty flamencoteos Alakerrassa / pimeässä / sementtivalimo.

Festivaalin ohjelma tavoitti runsaasti erilaisia yleisöryhmiä. Erityisesti nuoria aikuisia osallistui arvioiden mukaan aiempaa runsaslukuisemmin festivaalitapahtumiin.

Tyytyväisillä festivaalijärjestäjillä on jo mielessä uudet kehityssuunnat ja aluevaltaukset. Teema-ajattelua aiotaan edelleen jatkaa ja hioa. Tulevina vuosina festivaali aikoo myös lisätä kansainvälisyyttään, laajentaa puheohjelmaa sekä kehittää näkyvyytensä lisäämistä kaupunkikuvassa. Vuoden 2019 Jyväskylän Kesä järjestetään 3.–9.7.

www.jyvaskylankesa.fi
www.facebook.com/JyvaskylanKesa
www.instagram.com/JyvaskylanKesa
www.twitter.com/JyvaskylanKesa

  • Yhteistyössä: