10.02.2009

Jyväskylän Kesä julkaisee esiintyjänimiä

Jyväskylän Kesän päätöskonserttia saapuvat tähdittämään Monica Groop ja Timo Korhonen, jotka esiintyvät Jyväskylän Kesässä ensimäistä kertaa. Päätöskonsertin lisäksi Kesässä kuullaan virsisävelmiä, profeetallisia säkeitä, musiikkiteatteria sekä mieskuorolaulua.

Mezzosopraano Monica Groop ja kitarataiteilija Timo Korhonen esiintyvät Jyväskylän Kesän päätöskonsertissa sunnuntaina 12.7.2009. Taulumäen kirkossa kuullaan mm. Mozartia, Schubertia ja Giuliania sekä katalonialaisia kansanlauluja. Konsertin tarkka ohjelma ilmoitetaan kevään aikana.
Vuodesta 2004 yhdessä työskennelleet Groop ja Korhonen kuvaavat yhteisesiintymisiään mieluisiksi taiteellisiksi kohtaamisiksi ja harvinaislaatuisuutensa vuoksi ne ovat myös yleisön keskuudessa erityisen odotettuja.

1990- luvun alussa kansainvälisen läpimurtonsa tehnyt Groop on esiintynyt maailman johtavien orkestereiden ja kapellimestareiden kanssa mm Covent Gardenissa, Münchenin, Pariisin, Los Angelesin ja Madridin oopperataloissa sekä New Yorkin City Oopperassa. Hänen ohjelmistonsa on poikkeuksellisen laaja. Mezzon perusohjelmiston lisäksi hän on taiturillinen barokkimusiikin tulkki ja hänen ohjelmistoonsa kuuluu myös runsaasti nykymusiikkia. Monica Groopin diskografia käsittää yli 60 levytystä.

Kitaristi Timo Korhosen kansainvälinen ura alkoi 17-vuotiaana Münchenissä, kun hän voitti kaikkien aikojen nuorimpana Saksan Radioyhtiöiden järjestämän kilpailun. Sittemmin hän on esiintynyt yli kolmessakymmenessä maassa. Korhosen ohjelmistoon kuuluu koko keskeinen kitarakirjallisuus. Hän on kantaesittänyt yli 40 sävellystä. Korhonen levyttää säännöllisesti Ondine-levymerkille. Levytykset ovat olleet arvostelumenestyksiä ja saaneet useita palkintoja.

Korpilahden kirkossa soittava Perko-Pyysalo-Viinikainen trio tuo konserttikesään virsisävelmiä ja hengellisiä lauluja kiitellyltä albumilta Maan korvessa. Pitkän yhteistyön myötä yhteen hitsautuneet Jukka Perko ja Severi Pyysalo ovat löytäneet kitaristi Teemu Viinikaisesta hengenheimolaisen, joka täydentää instrumenttiensa kiistattomien taitajien kokoonpanon trioksi. Perinteitä kunnioittavien mutta rohkeasti uutta etsivien sovitusten kantavana voimana toimii kirkkomusiikkiin vuosisatoja kuulunut runsas improvisointi. Konsertissa kuullaan mm. sellaisia virsiklassikoita kuin Maan korvessa kulkevi lapsosen tie ja Oi Herra luoksein jää.

Kesän Tapahtumatelttaan saapuu Mikko Kuustosen ja Jukka Perkon yhteistyönä syntynyt Profeetta. Teos sai ensiesityksensä viime elokuussa Viapori Jazzeilla ja oli yleisömenestys. Konserttien ja syksyllä ilmestyneen albumin innoittajana on toiminut libanonilaissyntyisen Kahlil Gibranin samanniminen kulttiteos, vuonna 1923 julkaistu Profeetta.

Perko ja Kuustonen tunnustavat auliisti runopoikuutensa – kumpikin on teininä ammentanut lohtua angsteihinsa monen muun tavoin Profeetasta. Nyt he palasivat kirjan pariin uudelleen, tutkivat mahdollisia yhteyksiä nykyaikaan, jäljittivät Gibranin ajatuksia ja loivat löytämästään uutta. Kappaleessa Tyttäreni kiteytyykin Profeetan ehkä tutuin ydinajatus; ”Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne”.

Profeetalle on leimallista yksinkertaisten melodioiden yhdistäminen vahvoihin tarinoihin ja impulsiiviseen jazz-bändiin. Laulu on tunnistettavaa Kuustosta, sovitukset ja sointi taas aitoa Perkoa.

Näyttelijät Tiina Lymi, Sari Mällinen ja Ursula Salo valmistivat vuonna 2003 pianisti Jussi Tuurnan kanssa Just nyt – uudet sanat, uudet sävelet esityksen, joka nähtiin myös Jyväskylän Kesässä. Esitys oli sekä arvostelu- että yleisömenestys.

Just nyt ei sada on saman ryhmän uusin tuotos, joka koostuu musiikkiesitystä varten sanoitetuista ja sävelletyistä lauluista sekä laulujen maailmoihin liittyvistä väliteksteistä. Minidraamoja lähestyvät voimakkaat tuokiokuvat liikkuvat lapsuudesta vanhuuteen ja johdattavat tunnelmasta toiseen.

Säveliä ja sanoja ovat Just-ryhmälle rustanneet mm. Kaj Chydenius, Anna-Mari Kähärä, Kalle Chydenius, Merja Ikkelä, Eppi Ursin, Ilpo Tiihonen, Jukka Itkonen, Marja-Liisa Vartio ja Tommy Tabermann.

Tapahtumateltassa nähdään myös syksyisiin 20-vuotisjuhliinsa valmistautuva Seminaarinmäen mieslaulajat. Harvakseltaan keikkailevan kuoron ainoat esiintymiset Keski-Suomessa keväällä ja kesällä on mahdollista kokea Jyväskylän Kesässä. Mahtavalla lavaälyllä ja koreografisella silmällä varustettu Semmarit esiintyy teltassa kaksi kertaa. Konserteista ensimmäinen on ikärajaton ja soveltuu koko perheelle. Tiedot konsertin tarkemmasta sisällöstä ilmoitetaan kevään kuluessa.

Nyt julkaistujen konserttien liput ovat myynnissä keskiviikkona 11.2. alkaen Lippupisteissä samoin kuin jo aiemmin myyntiin tulleet Mafalda Arnauthin fadokonsertin liput. Jyväskylän Kesän muu pääohjelma julkaistaan maalis-huhtikuun aikana. Mitä noi tekee?! – katuohjelma julkaistaan perinteiseen tapaan kesäkuussa. Jyväskylän Kesä järjestetään 7.-12.7.2009.

Etusivu