11.04.2019

Jyväskylän Kesän ohjelma vie erityisiin kulttuuriympäristöihin

Jyväskylän Kesä -festivaalin ohjelmisto täydentyy neljällä ohjelmakokonaisuudella, jotka koetaan ainutlaatuisissa ja tunnelmallisissa ympäristöissä.

Kulttuurihistoriallisella Ainolan tanssilavalla tanssahdellaan maanantaina 8.7. Lavatanssi-illan yhtyeenä on suomalaisen iskelmämaailman ikihitti Marko Haavisto ja Poutahaukat. Vuodesta 1997 tanssikansaa lumonnut yhtye on tuttu muun muassa yhteistyöstään Aki Kaurismäen kanssa. Levyjä lavatansseissa soittaa DJ This Charming Man eli Arttu Seppänen. Lavatanssiestetiikasta, kotimaisesta iskelmämusiikista sekä 80-luvun suomidiskosta inspiroituva Seppänen on tuttu jyväskyläläisille muun muassa Jytää ja iskelmää -iltojen järjestäjänä.

Maanantaina 8.7. tunnelmoidaan myös originellissa Toivakan kirkossa. Jo yhdeksättä Kesäiltaa Toivakassa tähdittää Maria Lund säestäjänään kapellimestari, muusikko ja sovittaja Jari Puhakka. Maria Lund on hämmästyttävän lahjakas laulaja sekä esiintyjä: harva artisti tuo musiikkimaailmaan vastaavaa tyylikkyyttä ja glamouria. Raikas ohjelmisto koostuu muun muassa suomalaisesta klassisesta ohjelmasta ja kansanlauluista, gospel-musiikista sekä suomalaisista pop-helmistä.

Teatterikoneen kantaesitys Aalto kylässä on liikkuva teos, jossa pysähdytään Alvar Aallon suunnittelemien rakennusten luona. Esitystä ja yleisöä kuljettaa eteenpäin näyttelijä Annu Sankilampi, joka esittää Aallon vaimoa ja kollegaa Aino Aaltoa. Rakennusten luona tutustutaan Alvar Aaltoon puolisona ja työtoverina sekä tämän ajatuksiin maailmasta, luonnosta ja ihmisistä. Samalla katsojat pääsevät pohtimaan omia arvojaan ja toimintatapojaan osallistavien harjoitteiden kautta. Esityksiä on festivaaliviikolla keskiviikkona 3.7., torstaina 4.7. sekä maanantaina 8.7.

Vuonna 2018 katsojia sykähdyttänyt ja lukuisia näytöksiä loppuunmyynyt teos Alakerrassa / pimeässä / sementtivalimo palaa festivaaliohjelmistoon. Leppäniemen entisen koulukodin tiloihin on rakentunut teos tilasta, flamencosta ja muistoista. Unenomainen ja pysähtynyt ympäristö kaikuu koulukotivuosien todellisia ja järkyttäviä tarinoita. Anna-Mari Laulumaan ohjaama ja Leena Järvisen koreografioima teos on toteutettu yhteistyössä Laukaan Vankilan ja Jyväskylän Flamencoyhdistyksen kanssa. Teosta esitetään kaikkiaan 12 kertaa lauantaina 6.7. ja sunnuntaina 7.7.

Liput kaikkiin neljään ohjelmakokonaisuuteen tulevat myyntiin perjantaina 12.4.

Lisätietoa monitaidefestivaali Jyväskylän Kesästä (3.–9.7.2019): www.jyvaskylankesa.fi.