26.06.2014

Jyväskylän Kesässä mielenkiintoinen 60−70-luvun musapaketti

Muskan, Beatlesin (Seppo Tammilehto) ja Steeplesin parhaimmat hitit soivat kolmen tunnin ajan upeassa Tää se Päivä on -konsertissa lauantaina 12.7. Nostalgiailtaan virittäydytään musiikkitoimittaja Jake Nymanin seurassa liveklubi Popparissa. Nyman kertoo radion kielletyistä levyistä, jotka ovat kiinnostava osa YLEn historiaa.

Jyväskylän Kesän Tää se päivä on -konsertissa kuullaan monipuolisesti 60–70-luvun musiikkia kolmen tunnin ajan. Seppo Tammilehto ruokkii nostalgianälkäistä yleisöä Beatles-covereilla. Tammilehto aloitti ammattilaisuransa 16-vuotiaana Alwari Tuohitorvessa, joka oli suosionsa huipulla Suomen suosituimpia rockyhtyeitä. Pitkän muusikkouran tehnyt Tammilehto on yksi harvoista suomalaisista, joka on soittanut Beatlesin syntysijoilla, Liverpoolin legendaarisella Cavern-klubilla.

Muska on kotimaisen naisrockin uranuurtaja, joka on säilyttänyt suosionsa halki vuosikymmenten. Yli 40 vuotta keikkaillut Muska esittää suomalaisten rakastamia hittejään.

Jyväskyläläinen, 60-luvulla perustettu pop- ja rockyhtye The Steeples soittaa melodista popmusiikkia nykyisellä kokoonpanollaan 50-vuotisjuhlakonsertissaan. Kitaristi Urpo Helkovaara sekä basisti ja kitaristi Veikko Nyberg yllyttävät 60-luvun nuoret konserttiin tapaamaan tuttuja ja jammailemaan tutun musiikin tahtiin konva-hengessä.

− Meidän sukupolvi, joka on juuri eläköitynyt ja elänyt hienon nuoruuden 60–70-luvun popin ja rockin aikaan, on unohdettu ryhmä, jolle suunnattuja tapahtumia ja tuon ajan musiikkia on vähän tarjolla.

Jake Nyman: Kielletyt levyt

Musiikkitoimittaja ja tietokirjailija Jake Nyman kertoo radion kiellettyjen levyjen historiasta la 12.7. klo 15 liveklubi Popparissa. Nyman on luennoinut aiheesta eri puolella Suomea ja jakaa nyt palan mielenkiintoista historiaa jyväskyläläiselle yleisölle. Nymanin viimeisin kirja, Rakas vanha vinyyli, ilmestyi elokuussa 2013.

Lisätietoa:
Tää se päivä on -konsertti
Steeplesin tarina
Jake Nyman kertoo Beatlesin historiasta
Jyväskylän Kesässä 8.–13.7.2014 kuullaan kaikkien aikojen suosituimpien artistien musiikkia. Lavalle nousevat Maarit, Muska ja Tuomari Nurmio. Menestysyhtye Jyväskylä Big Band säväyttää ABBA-faneja ison orkesterin voimallaan. Aili Ikonen ja HERD tuovat Laila Kinnusen hitit tähän päivään. Seppo Tammilehto ruokkii nostalgianälkäistä yleisöä Beatles-covereilla. Omituisten Otusten Kerho vie lapsuusmuistoihin Röllipeikko-lauluilla. Nicke Lignell tulkitsee Sinatran klassikoita. 59. kerran järjestettävä festivaali tarjoaa kuusi päivää teatteria, konsertteja, klubeja, ilmaistapahtumia ja lastenohjelmaa. Katuohjelma Mitä noi tekee tuo tekee?! tuo kävelykadulle värikkäitä katuesityksiä koko tapahtuman ajan. Tapahtuman  kokonaiskävijämääräksi odotetaan noin 23 000 kävijää.