03.07.2019

Kaarina Hazard puhui Kajaanin Runoviikon avajaisissa – Yle jakoi tilaisuudessa Tanssiva karhu -runopalkinnon

Kajaanin Runoviikon uutena taiteellisena johtajana tänä vuonna aloittanut näyttelijä, ohjaaja Kati Outinen avasi Runoviikon julkistamalla Runokiven, joka asettuu osaksi runokivien pitkää ketjua Kaukametsän pihalla. Kiveen on kaiverrettu Suven runoilija Eeva Kilven säe teoksesta Animalia (1987):

 

Minun sisälläni kukkii maisema

jonka vain tämä katoavaisuus

erottaa ympäröivästä luonnosta.

 

Runoviikon avajaisissa perinteisen Kajaani-puheen piti kirjoittaja ja näyttelijä Kaarina Hazard. Hän käsitteli puheessaan kirjailija ja historioitsija Johannes Messeniuksen merkitystä peilaten sitä nykyhetkeen. Messenius oli 1600-luvulla 20 vuotta vangittuna Kajaanin linnaan. Vankeusaikana Messenius kirjoitti pääteoksensa, joka oli ensimmäisiä yrityksiä kriittiseen historiankirjoitukseen, vaikka Messenius itsekin sortui välillä tarinankerrontaan.

– Messenius eli aikana, jolloin faktan ja fiktion raja ei ollut niin turhantarkka. Kas, ja siltähän näyttää usein nykyäänkin. Kun varmaa tietoa ei ollut saatavilla, oli sitä 1600-luvun alussa täydennettävä arvauksin, joita uskonnolliset tekstit tukivat. Ajan tapa oli liioittelu, Hazard kertoi.

Puheessa käsiteltiin myös koti-ikävää ja sen muotoja. Hazard mainitsi koti-ikävän yhtenä Suven runoilija Eeva Kilven kantavista teemoista. Puhe kokonaisuudessaan on viestin liitteenä.

Avajaisten toisella puoliajalla Yleisradio jakoi vuoden 2019 Tanssiva karhu -runopalkinnon. Se myönnettiin Stina Saarelle kokoelmasta Änimling. Kääntäjäkarhun sai Kari Aronpuro Ezra Poundin runoteoksen suomennoksesta.

Palkintoraadin jäsenet olivat tänä vuonna puheenjohtajana runoilija Anja Erämaja, Yleisradion kulttuuritoimittajat Minna Joenniemi ja Marit Lindqvist sekä näyttelijä, tuottaja Erja Manto.

Kajaanin Runoviikko järjestetään 3.-7.7.2019.

Kajaanin Runoviikon ohjelma kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta: https://www.runoviikko.fi/ohjelma/