07.04.2015

Kajaanin Runoviikko nostattaa punan poskille

Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto julkisti tapahtuman koko ohjelman tänään Kajaanissa. Ohjelma pitää sisällään noin 60 esitystä, joista noin kolmasosaan on vapaa pääsy.  Tänä kesänä tapahtumassa nähdään useampia punan poskille nostattavia aikuiseen makuun olevia esityksiä. Heti avajaispäivänä keskiviikkona tupa ryskyy ja parret paukkuu, kun Suomen kansan roisi menneisyys on kaivettu esiin sensuroiduista arkistoista. Eero Enqvistin, Pinja Hahtolan ja Petra Lampisen riemukas esitys on saanut k-18-ikärajan.

Uutuutena Runoviikolla kokeillaan erikoishintaisia esityksiä. Ohjelmistosta on poimittu kaksi suosituksi povattua esitystä, laitettu ne suurimpaan esitystilaan eli Kaukametsän saliin ja laskettu lipun hinta melkein puoleen alkuperäisestä. Runoviikon erikoishintaan tarjoamat esitykset ovat torstaina Kotirintaman naiset, jossa kuullaan sota-ajan radiohittejä ja lauantaina  Mikko Roihan ohjaama hävyttömän hauska Sulaketta lainaamassa.

Runoviikolla on tänäkin vuonna useita ensi-iltoja. Avajaispäivänä nähdään Jukka Hyde Hytin Suven runoilija Pentti Saaritsan tuotannosta  ohjaama esitys. Muita ensi-iltoja ovat muun muassa eroottinen klovneriaa sisältävä esitys Dark side of mine ja viime vuonna vuoden nuoreksi lausujaksi valitun Antti Tiensuun palkintoesitys, joka perustuu Leonard Cohenin runoihin.

Yleisradio on jälleen vahvasti mukana Runoviikolla: muun muassa Tanssiva karhu -runopalkinto jaetaan Kajaanin Runoviikon avajaisissa.

Klassikko-ohjelmistosta mukana ovat esimerkiksi Iiron koulu, jonka aiheina ovat 100 vuotta juhlivat populaarikirjailijat kuten Anni Polva  sekä samoin 100-vuotisia juhliva Juha Mannerkorpi. Runoilijan ääni -sarjassa Tuula-Liina Varis haastattelee Suven runoilijan lisäksi nuorempia runoilijoita. Näyttelijä Tuukka Vasaman runoteltta on paikalla torstaista lauantaihin.  Rauniokaupunki ry järjestää jälleen rockklubeja Kujan jatkot –teemalla.

KAJAANIN RUNOVIIKKO 1.-6.7.2015

www.runoviikko.fi