Etusivu » Uutiset » Kajaanin Runoviikko on Parasta ennen – Runoviikon ohjelmaan on tullut muutoksia

Kajaanin Runoviikko on Parasta ennen – Runoviikon ohjelmaan on tullut muutoksia

21.06.2012

Avajaispäivän ohjelma on muuttunut. Harry Salmenniemen Styrox-sankarin tilalla nähdään Ilmari Saarelaisen Parasta ennen. Esitys on hurmaava ja superhauska yhden miehen komedia ikääntymisestä. Lavan valloittaa karismaattinen ja rakastettu Ilmari Saarelainen. Esityksen tuottaa Tampereen työväen teatteri ja se kestää väliaikoineen kaksi tuntia. Se alkaa keskiviikkona 4.7. kello 16 ja esitettään Teatterissa. Liput siihen maksavat 20 euroa.

Samanniminen esitys myös päättää Runoviikon. Sunnuntaina 8.7. klo 19 Teatterissa nähdään Taina Westin Parasta ennen – lauluja suoraan Suomesta. Se kertoo Elovenan, Paula-tytön ja Koskenlaskijan seikkailuista Suomi-nimisessä lintukodossa. Sarkastinen tirkistys Suomi-neidon nykypäivään on ajan hermolla oleva konsertti. Lavalla ovat Anna-Mari Kähärä, Kristiina Halttu, Taisto Oksanen ja Reetta Ristimäki.

Toinen muutos ohjelmassa on Helenan vieraana -haastattelun siirtyminen torstaille. Helena Ylänen haastattelee Kaj Chydeniusta ja Aulikki Oksasta 5.7. klo 15 Hotelli Kajanuksen alakerrassa.

Runoviikko järjestetään 4.-8.7.2012.

http://www.runoviikko.fi

  • Yhteistyössä: