23.12.2019

Kajaanin Runoviikko Sana ja Sävel: Suven runoilija on Tua Forsström

Tua Forsström (s. 1947) on suomenruotsalaisen runouden kirkkain tähti. Hän voitti vuonna 1998 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon kokoelmalla, jonka suomennos Hevosten parissa vietetyn yön jälkeen (Tammi, 1998). Hänet on palkittu myös muun muassa Pro Finlandia -mitalilla ja Ruotsin Akatemian Bellman-palkinnolla. Forsström on ensimmäinen Suomen kansalainen, joka on valittu Ruotsin akatemian jäseneksi.

Forsström on julkaissut yli kymmenen runokokoelmaa. Hänen esikoisteoksensa ilmestyi vuonna 1972, mutta ensimmäinen suomennos antoi odottaa yli kymmenen vuotta. Hänen runojaan on suomentanut Caj Westerberg ja Jyrki Kiiskinen. Runojen lisäksi hän on kirjoittanut myös radioteatteria, kamarinäytelmiä ja tekstejä musiikkiteoksiin. Hänen runojaan on käännetty lukuisille kielille, muun muassa tanskaksi, saksaksi, ranskaksi, espanjaksi ja englanniksi. Hänen tuorein teoksensa on vuonna 2018 ilmestynyt Anteckningar (Förlaget). Sen suomennos Merkintöjä (Siltala) ilmestyi samana vuonna Kiiskisen kääntämänä.

Forsström kuului 1970-luvun kirjailijasukupolveen, joka vastusti kulttuurielämän voimakasta politisointia. He pirstaloivat runouden muotoa ja ottivat vaikutteita varhaisesta modernismista. Forsströmin runoissa yhdistyy konkreettinen ja abstrakti. Forsströmin todellinen läpimurto tapahtui kokoelmalla Tallört vuonna 1979. On kirjoitettu, että siinä Forsström käyttää Platonin luolavertausta nykyaikaisen kaupunkielämän kuvana. Uudemmista kokoelmista on sanottu, että Forsström kirjoittaa lyyristä runoutta, jossa yhdistyvät terävyys ja laulavuus ja jossa käsitellään vahvoja tunteita sortumatta banaaliuteen.

Kajaanin Runoviikko järjestetään ensi vuonna 1.-5.7. Taiteellisena johtajana jatkaa Kati Outinen. Kyseessä on 44. Runoviikko. Ennakko-ohjelma ilmestyy tammikuussa ja lopullinen ohjelma huhtikuussa 2020.