12.07.2021

Kajaanin Runoviikko: Vuoden nuori lausuja Juuso Timonen omaa mäyräkoiran luonteen – Veikko Sinisalo -kilpailun voittajan esittely

Veikko Sinisalo kilpailun voittanut ja vuoden nuoreksi lausujaksi valittu Juuso Timonen on Laukaasta kotoisin oleva ja olosuhteiden pakosta helsinkiläistynyt näyttelijäopiskelija, muusikko ja talonrakentaja. Hän opiskelee parhaillaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen koulutusohjelmassa, jossa hän aloittaa viimeisen kandivuotensa tänä syksynä.

Timosella on vahva tausta bänditoiminnassa (mm. The Ruffes). Hän hyödynsi musiikillista osaamistaan myös Veikko Sinisalo -kilpailun lausuntaesityksessä ”Syvällä Metsässä”, jossa lausuntaa tukee lähes läpisävelletty sähköbasso. Runouden suhteen Timonen on kaikkiruokainen.

– Mikä tahansa teksti voi koskettaa, kun sen kohtaa oikeassa elämäntilanteessa, ajassa ja paikassa, hän kertoo.

Hänelle näyttämö on fyysisyyden alttari, ja tulevaisuudessa hän haaveilee jo esityksestä, joka sisältää ainoastaan ruumiillista kieltä. Jo esiintyjän kehollinen vuorovaikutus yleisön kanssa on runoutta. Taustalla vaikuttaa vuosien mittainen maaninen sitoutuminen karateen, joka näkyy ja kuuluu hänen ilmaisussaan.

Juuso Timonen kuuluu monitaiteelliseen Vaurioteatteriin, jonka tehtävä on ehdottaa omaa totuuttaan vauriolaatuisesti – monitaiteellisin, myrkyllisin keinoin ja siten, kun haluaa, miten milloinkin parhaaksi näkemillään tavoin.

Hänet voi havaita kukonlaulun aikaan frisbeegolfkorein varustelluissa metsissä, tai pyöräilemässä ihan missä tahansa. Viime kesänä hän pyöräili kolmivaihteisella Monark-pyörällä roolivaatteet päällä Helsingistä Jäämerelle ja kuvasi samalla lyhytelokuvaa. Seuraavat etapit eivät pysy Suomen rajojen sisällä, jahka korona sallii maan rajojen ylittämisen. Mikäli sinnikkyyttä kannattaa pitää hyveenä, niin jäämeren reissulla matka Multialta Kivijärjelle taittui yhdellä jalalla pers- ja polvikipujen vuoksi. Juuso Timosella on mäyräkoiran luonne.

Veikko Sinisalo kilpailun voittajateoksen ”Syvällä Metsässä” ohjasi Jonnakaisa Risto. Työpari kiittää Matti Pajulahtea ja Laura Sipilää, sekä kaikkia ystäviä ja tukijoita.