22.10.2015

Kajaanin Runoviikon Suven runoilija on Helena Sinervo

Kajaanin runoviikko julkistaa ensi kesän Suven runoilijan Helsingin Kirjamessuilla. Vuoden 2016 Suven runoilija on Helena Sinervo (s.1961). Hänen esikoisteoksensa Lukemattomiin ilmestyi vuonna 1994 ja sitä kiiteltiin erityisesti eroottisten runojen onnistuneista metaforista.

Sinervo on ollut ehdolla Yleisradion vuoden parhaalle runoteokselle myönnettävän Tanssiva karhu –palkinnon saajaksi neljä kertaa, joista kahtena kertana hän on voittanut palkinnon. Hänen Valitut runot –kokoomateoksensa ilmestyi vuonna 2011.

Sinervon uusin runoteos on ilmestynyt viime vuonna. Sen nimi on Avaruusruusuja ja se on WSOY:n kustantama kuten Sinervon kaikki runoteokset esikoisesta alkaen. Uudesta kokoelmasta on sanottu, että Sinervo kirjoittaa siinä vapautuneemmin kuin koskaan ja että varhaisempien teosten tiukka modernismi on saanut väistyä.

Runotuotantonsa ohella Sinervo on kirjoittanut kolme romaania, joista yksi on nuorille suunnattu. Ensimmäisellä romaanillaan Runoilijan talossa (2004, Tammi) Sinervo voitti Finlandia-palkinnon. Romaani kertoo runoilija Eeva-Liisa Mannerin elämästä.

Helena Sinervon runoja on käännetty yli 15 kielelle. Laajin valikoima on ilmestynyt ranskaksi. Sinervo on myös itse tehnyt suomennoksia ranskasta ja englannista. Suomennoksista on julkaistu muun muassa Elizabeth Bishopin ja Yves Bonnefoy runoja.

Kajaanin Runoviikko järjestetään ensi vuonna 6.-10.7.2016. Kyseessä on 40. Runoviikko ja juhlavuosi. Juhlavuoden ennakko-ohjelma ilmestyy tammikuussa ja lopullinen ohjelma huhtikuussa 2016.

Kajaanin Runoviikko osallistuu Helsingin Kirjamessuille 22.- 25.10.2015 yhteisellä osastolla  (7 F 58) Finland Festivalsin kanssa.

Taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto on messuilla paikalla torstaina klo 16-18 sekä lauantaina ja sunnuntaina klo 12-14.