01.09.2011

Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto Kansallisteatterin Lavaklubilla

Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto esittää Kansallisteatterissa tänä syksynä kolme erilaista monologia. Reimaluoto juhlistaa monologisarjalla 50-vuotissyntymäpäiviään. Hän täyttää 50 vuotta syyskuun 28. päivä. Hän on itse dramatisoinut ja ohjannut kaikki esitykset.

Ke 28.09.2011 klo 19.00
Kuu on linttaan kävelty kengänkorko

Esitys perustuu Pentti Saarikosken runoelmaan Hämärän tanssit.
Musiikista vastaa Tomi Rikkola ja soitannossa on mukana lisäksi Tuomo Kuure. Reimaluoto puhuu, laulaa, tanssii ja konttaa pöydällä sekä pöydän alla. Hän elehtii kielillä, sanailee ilmeillä. Näkee ja kokee niin että tuntuu.

”Niin luja ja miehinen intensiteetti, jotta matotkin menevät rullalle.” Maarit Saarelainen / AL

To 13.10.2011 klo 19.00

Herra Reisihaarniskamies ja hänen ystävänsä Santeri Partanen Esitys on saanut innoituksensa Miguel de Cervantesin romaanista Don Quijote Mancalainen ja musiikista vastaa jälleen Tomi Rikkola. Reisihaarniskamies on dialogi, jota Reimaluodon esittämät hahmot käyvät keskenään. Vaeltava ritari käy rohkeasti aikamme tuulimyllyjä vastaan.

”Reisihaarniskamiehen mieli palaa palvelemaan syrjäytyneitä ja unohdettuja, hädänalaisia sieluja. Hän rökittää huomiotaloutta ja sen arkkienkeleitä.” Sinikka Viirret / Kainuun Sanomat.

To 27.10.2011 klo 19.00
Runoilija

Esityksen teksti on Ilpo Tiihosen, joka valittiin tänä vuonna Kajaanin Runoviikolla Suven runoilijaksi. Teos on kooste Tiihosen tuotannosta vuosilta 1975 -2009. Se ottaa luontevasti paikkansa Reimaluodon valmistamien taiteilijaomakuvien jatkumolta.

”Runo soi miehen koko kropassa. Kieli ja rytmi vievät, alku- ja loppusoinnuilla tai ilman. Mielleyhtymät tekevät iloisia loikkia.” Sinikka Viirret / Kainuun Sanomat.

Kajaanin Runoviikko Sana ja Sävel järjestetään ensi vuonna 4.-8.7.2011.

Etusivu