15.04.2014

Kalottjazz & Blues aloittaa Tornio-Haaparannan tapahtumakesän

Kalottjazz & Blues festivaali 31. kesä lähestyy ja tapahtumaa suunnitellaan kovalla tohinalla: juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna 26. – 29.6. kaupungeissa on jälleen tarjolla laadukas kattaus jazz- ja bluesmusiikkia.  Mukana on suuria kansansuosikkeja kuten Vieno Kekkonen ja Louise Hoffsten, mutta myös uusia nousevia tähtiä, joista voisi mainita esimerkiksi blueslaulaja-lauluntekijän Lisa Lystamin. Esiintyjiä on tänä vuonna Suomen ja Ruotsin lisäksi Guinean lahden rannalta Beninistä.

Jazz sekä blues ovat tänä päivänä erittäin elinvoimaista musiikkia. Kehityksessä näkyy myös monenlaisia vaikutteita mm. maailmanmusiikkia, populaarimusiikista sekä moderneista tyylilajeista. Se näkyy ja kuuluu myös Kalottjazz & Blues festivaalin ohjelmistossa, jossa nähdään tänä vuonna myös musiikillista performanssia; nimittäin vuoden jazztaiteilijat Teija ja Pekka Isorättyä ystävineen tuovat avajaisiinsa torstaina 26.6. musiikillisen taidepläjäyksen. Isorättyä Swingers nostaa performanssitaiteen veistoksellisen Swing-trash musiikin rinnalle ja odotettavissa on mielenkiintoinen elämys.

Kalottjazz juhlii Vienoa

Festivaali aloituskonserttissa musiikkitalolla esiintyy upea Vieno Kekkonen. Jazziskelmät soljuvat yhtä heleänä syksyllä arvokkaat 80 vuotta täyttävän ikonin huulilta. Mukana jazzleidillä on luottomuusikot: Mika Siekkinen, Hannu Rantanen, Jari ”Kapa” Kettunen. Tätä ainutkertaista konserttia ei kannata ohittaa.


Bluesin huumaa

Perjantai on Kalottifestareilla perinteisestikin bluesin ilta. Illan aloittaa tamperelainen blues yhtye Muddy Husky. Tämä iloinen joukkio ammentaa vaikutteensa mustan musiikin juurilta. He esittävät omintakeista bluesia, ja luvassa on ainakin slidekitaraa ja maagisia rytmejä.

Illan pääesiintyjä Lisa Lystam on nuoresta iästään huolimatta niittänyt mainetta ympäri Ruotsia. Yhtyeessä soittava Micke Fall kruunattiin huuliharpun maailmanmestariksi Saksassa 2013. Illan päättää Olli Ontronen & Mighty Shitty. Ontrosen musiikki on energistä, voimakasta, raakaa rootsmenoa. Vaikutteita on puhtaasta rokista, motownista ja jopa progesta. Bändi koostuu kovan tason muusikoista joista erityisesti mainita kitaristi Tuomas Laajoen.

 

Päälavalla kohtaavat Suomi-Ruotsi ja Afrikka

Lauantain pääkonserttiin pääesiintyjä on laulaja, säveltäjä, sanoittaja, huuliharpisti, filosofian kunniatohtori Louise Hoffsten. Useimmat ruotsalaiset tuntevat Louise Hoffstenin bluesrockkuningatarena, mutta kaiken tekimisensä pohjalla olevan bluesin lisäksi ovat indieblues, jazz ja kansanmusiikki lähellä hänen sydäntään.

Oululainen Kuru-yhtyeen musiikki on skandinaavista, kansanmusiikista vaikutteita ammentavaa ”tunturijazzia”, jossa keskeisinä elementteinä ovat luonto ja soittajien siteet omiin juuriinsa Pohjois-Suomeen.  Kuru on kiertänyt Suomen lisäksi myös Japanissa, Ruotsissa ja Norjassa.
Sunnuntaina esiintyvä Timo Lassy on yksi Suomen johtavista artisteista valtakunnan jazzlavoilla. Säveltäjä-saksofonisti nostettiin hiljattain nousevaksi tähdeksi jatsin raamatuksi nimetyssä Downbeat julkaisussa.  Myös brittilehti The Sunday Times kruunasi yhdeksi Euroopan parhaimmaksi bändiksi Timo Lassy Band -kvintettin.

Helsinki-Cotonou Ensemble on helsinkiläisen kitaristi Janne Halosen ja beniniläisen lyömäsoittaja-laulajan Noël Saïzonoun luotsaama kahdeksanhenkinen yhtye.

Bändi sai alkunsa tammikuussa 2012 suomalais-afrikkalaisessa kulttuurikeskuksessa Villa Karossa Beninissä. Mukana on myös räppäri-mediapersoona Axl Smith. Suomalaisten ja beniniläisten yhteisponnistuksessa yhdistyvät innovatiivisella tavalla verevä moderni jazz, mutta myös menevä funk ja rosoa tuova afrobeat.

 

Paikalliset kyvyt

Pop & Jazz Konservatorio Lappia on myös mukana tänä vuonna kuten monena aikaisempana vuonna. Festivaali tarjoaa musiikin opiskelijoille hyvän mahdollisuuden kartuttaa kokemusta ja saada näkyvyyttä.

 

Festivaalin järjestäjät

Kalottjazz&blues festival on ainoa jazz ja blues musiikin festivaali joka järjestetään kahdessa maassa. Järjestäjinä ovat Tornion kaupungin sivistystoimi, Haaparannan kaupunki/Tillväxtenheten sekä Riverside Jazz ry. Festivaalin toteuttamisessa ovat mukana myös Haaparannan teatteriyhdistys ja Pop & Jazz Konservatorio Lappia, sekä lukuisat talkoolaiset.

www.kalottjazzblues.net