11.12.2020

Kamarimusiikki soi jälleen Kuhmossa – festivaali täynnä Beethovenia

Kuhmon Kamarimusiikki järjestetään vuoden tauon jälkeen ensi kesänä 11. – 24. heinäkuuta. Luvassa on 60 konserttia, joissa kuullaan kymmeniä koti- ja ulkomaisia huippumuusikoita. Taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn on suunnitellut kiinnostavan ohjelman aina ajankohtaisen Ludwig van Beethovenin ympärille.

Konserttipaikkoina ovat Kuhmo-talo ja Kuhmon kirkko. Kumpaankin myydään puolet paikoista ja konsertit pidetään ilman väliaikoja, jolloin yleisö voi liikkua saleihin ja saleista pois turvallisesti. Kun päivittäin pidetään neljä konserttia, myös liikkumiseen konserttipaikkojen välillä on riittävästi aikaa.

Kuhmon Kamarimusiikissa on vuosittain esiintynyt jopa 150 taiteilijaa, mutta nyt festivaali toteutetaan hieman alle sadan esiintyjän voimin. Mukana ovat sekä kamarimusiikkiyleisön kotimaiset että kansainväliset suosikkimuusikot. Kansainvälisille taiteilijoille on saatu sovittua koronatestaukset alueen soten kanssa.

Kesän teemana on Beethovenin purkaus. Säveltäjän tuotannosta kuullaan laaja kattaus lauluja, sooloteoksia, kamarimusiikkia ja myös pienemmille kokoonpanoille sovitettuja sinfonioita. Lisäksi kuullaan muuta musiikkia Beethovenin ajalta ja runsaasti muita kamarimusiikin klassikoita. Ohjelma ja esiintyjät julkistetaan tammikuussa.

Vuoden 2020 peruuntunutta festivaalia ei epidemiatilanteen vuoksi voida toteuttaa sellaisenaan. Kesälle 2020 suunniteltu teema Illuusion taide siirtyy vuodelle 2022.

Vuonna 1970 aloittanut Kuhmon Kamarimusiikki järjestetään nyt 51. kerran. Kaksi viikkoa kestävä festivaali on edelleen Suomen suurin kamarimusiikkijuhla.