13.07.2021

Kangasniemen Musiikkiviikkojen konsertit 2021, livenä ja striimattuna

Korona- rajoitusten päätyttyä yleisö pääsee konsertteihin Kangasniemi-saliin normaalisti.

22.7.  Mimmien konserttiin on vapaa pääsy ja 23.7. konserttiin Kuin Tähtiyössä – Otto Manninen sanoin ja sävelin liput ovat myynnissä lippu.fi -palvelussa.

—–

23.7.2021 klo 19

Kuin tähtiyössä – Otto Manninen sanoin ja sävelin

Juhani Koivisto, käsikirjoittaja, dramaturgi, ohjaaja
Esko Salminen, kertoja
Aarne Pelkonen, baritoni
Tuula Hällström, piano

Otto Manninen on maalta, lahjakas Anni Swan kulttuuripiireistä. He ovat vielä koulussa tavatessaan 1800-luvun lopulla. Tunteet syttyvät, mutta eletään vielä monta epäröinnin, kohtaamisten ja erojen vuotta ennen kuin heistä tulee pariskunta. Otto Mannisesta kehittyy yksi ensimmäisiä merkittäviä suomenkielisiä runoilijoita ja maailmankirjallisuuden suomentaja, Anni Swan taas luo monien sukupolvien rakastamia nuortenkirjoja.

Kiehtovassa esityksessä kerrotaan runojen ja laulujen kautta kahden nuoren taiteilijan vaiheista ja suomalaisen kulttuurin kiihkeästä syntykaudesta. Otto Mannisen ja Eino Leinon runoihin sävellettyjen laulujen joukossa on tuttuja klassikoita, mutta myös kadonneita aarteita. Ensimmäistä kertaa kuullaan Toivo Kuulan luonnos, joka saa nyt säestää Otto Mannisen runoa.

Käsikirjoitus on Juhani Koiviston, Otto Mannisena on sukupolvensa johtaviin baritoneihin kuuluva Aarne Pelkonen ja Anni Swanin roolin tulkitsee taidokas pianisti Tuula Hällström. Kertojana ja runojen lausujana on itse Esko Salminen.

Suomen kulttuurirahaston tuella

Liput Kangasniemi-saliin toimituskuluineen 43,50

Liput striimattuun konserttiin 9,90

 

22.7. klo 18

Mimmit ”Musiikki yhdistää”

Pauliina Lerche – laulu, harmonikka
Hannamari Vallila – laulu, viulu, melodika
Siina Liimatainen – tukiviittomat, huilu
Tuomas Logrèn – kitara, taustalaulu
Antti Halmetoja – basso, taustalaulu
Jukka Kyllönen – lyömäsoittimet, kitara, taustalaulu

Koko perheen konsertti tukiviitottuna.
Vapaa pääsy

Kangasniemen Osuuspankin tuella

kangasniemenmusiikkiviikot.fi

Kangasniemen Musiikkiviikot järjestetään 17.-23.7.2021.