Etusivu » Uutiset » Kapellimestari Esa Heikkilästä Sysmän Suvisoiton uusi taiteellinen johtaja

Kapellimestari Esa Heikkilästä Sysmän Suvisoiton uusi taiteellinen johtaja

02.10.2015

Perinteisesti keskikesällä Sysmässä järjestettävän monipuolisen musiikkifestivaalin Sysmän Suvisoiton uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on nimetty kapellimestari Esa Heikkilä. Heikkilän sopimus alkaa lokakuussa 2015 ja kestää vuoden 2018 heinäkuun loppuun saakka.

Pääasiassa klassiseen musiikkiin keskittyvä Sysmän Suvisoitto –festivaali perustettiin vuonna 1986, ja sen taiteellisina johtajina ovat aikaisemmin toimineet perustaja Ari Rasilainen, Ilkka Vihavainen, Martti Wallén, Petteri Salomaa, Minna Pensola ja Martti Rousi. Taiteellisena johtajana nyt aloittava Esa Heikkilä on sekä Lohjan kaupunginorkesterin että sinfonia-orkesteri Vivon taiteellinen johtaja. Hän on aikaisemmin toiminut Riihimäen kesäkonserttien taiteellisena johtajana, ja Joensuun kaupunginorkesterin johtajana. Lisäksi hän saa säännöllisesti kutsuja niin kotimaisten kuin ulkomaisten orkesterien johtajaksi. Heikkilä on myös tehnyt pitkän uran orkesterimuusikkona, mm. pääkaupunkiseudun orkestereissa ja ennen kaikkea Sinfonia Lahden riveissä, jossa hän toimi 2. viulun äänenjohtajana. Heikkilä on myös pitkään toiminut nuorten muusikkojen kasvattajana mm. Lahden ja Oulun ammattikorkeakouluissa. Hänet on lisäksi palkittu Hämeen taidetoimikunnan kulttuuriteko –palkinnolla sekä Etelä-Suomen Sanomien Aukusti –kulttuuripalkinnolla.

Ensi vuoden festivaali järjestetään 2.10-9.7.2016. Festivaalin säveltäjävieraaksi saapuu Harri Ahmas, joka on lisäksi monipuolinen kamari- ja orkesterimuusikko, ja esiintyy myös itse kesän festivaalilla. Vuoden 2016 Suvisoitto jatkaa myös työtä lasten ja nuorten parissa. Ensi kesän musiikkileirin tavoitteena on innostaa lapsia kokeilemaan uutta, tutustuttaa heidät säveltämisen ja improvisaation maailmaan, sekä kannustaa heitä rohkeaan musiikilliseen ilmaisuun.

  • Yhteistyössä: