26.03.2019

Kaustinen Folk Music Festival 2019 soi kaikille aisteille

Kesän onnellisimmat päivät mukana matkalla kohti Unescoa 8.–14.7.2019

52. Kaustisen kansanmusiikkijuhlien ohjelmiston kärjessä loistaa merkittäviä kotimaisia ja ulkomaisia esiintyjiä. Tämän vuoden teemana on rytmi, joka tavoittaa musiikin kuuntelijan kaikilla aisteilla. Festivaalin järjestämisen ohessa Kaustisella tehdään vuoden ympäri paljon työtä sen eteen, että kaustislainen viulunsoitto pääsisi jo vuonna 2021 Unescon maailman aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

– Kaustislainen viulunsoitto on elänyt yhtäjaksoisesti ainakin 250 vuotta. Kaustisella asuu pari sataa soittajaa ja saman verran tanssijoita. Perinne elää vahvana myös nuorissa. Yhteisöön kuuluu muitakin kaustislaisia ja lähialueen asukkaita muun muassa kuulijoina, perheenjäseninä, yhdistystoimijoina, festivaalityöntekijöinä, talkoolaisina ja yritysten asiakaspalvelijoina. Festivaalin kautta yhteisöön kuuluu väkeä koko Suomesta, Kaustisen Unesco-työryhmän puheenjohtaja, Kansanmusiikki-intituutin johtaja Matti Hakamäki kuvailee ainutlaatuista elävää perintöä.

Rytmiteema ja ainutlaatuinen yhteistyö kuuloalan järjestöjen kanssa tuovat festivaaleille Suomen tunnetuimman viittomakielisen rap-artistin Signmarkin.

– Musiikin kokemus on kehollinen kokonaisuus. Viittomakieleen liittyy vahva oma kulttuuri. Sitä hyödynnetään esimerkiksi päiväkodeissa pienille lapsille, jotka eivät osaa vielä puhua, vertaistoiminnan suunnittelija Susanna Salokannel kertoo Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitosta. Salokannel rohkaisee kaikkia poikkeamaan järjestöjen teltalle, missä voi opetella helppoja viittomia, kuten tervehdyksiä ja kiittämistä. Keskiviikkona alueella on läsnä myös viittomakielen tulkkeja.

Yli 40 000 käyntiä odotettavissa

Viikon aikana esiintyvät muun muassa Vuokko Hovatta, Antti Paalanen, Mikko Alatalo, Tallari, Vesterinen ja Tsuumi Sound System. Samuli Edelmann saapuu perjantaina rytmiä ja tunteidenpaloa huokuvan mustalaismusiikin yhtyeen kanssa. Ulkomaisia esiintyjiä on muun muassa Marokosta, Argentiinasta, Kuubasta, Italiasta, Britanniasta, Venäjältä, Ruotsista ja Virosta. Crying Uncle’s Bluegrass Band (US) tuo vertaansa vailla olevan energiabuustin Kaustiselle osana Suomen-kiertuettaan.

Kaustisen viikko on ennen kaikkea tuhansien pelimannien juhlaa. Ilmoittautumisia on tullut tänä keväänä jälleen valtava määrä. Musiikin lisäksi viikko on täynnä monenlaista osallistavaa ohjelmaa: tanssityöpajoja, jameja, ukulelekurssia, lusikansoittokoulua. Koko perheen tapahtumana tunnetulla festivaalilla on mukana myös Pikku Kakkosen Seikkailukone. Lastenteltalla juhlitaan Tradilintujen kanssa festivaalien 20-vuotista lastenohjelmaa.Kaustiselle odotetaan heinäkuun toisella viikolla yli 40 000:ää festivaalivierasta, mikä tarkoittaa 4300 asukkaan kunnassa suurta majoituksen ihmettä. Festivaalibussi liikkuu kahden tunnin välein Kokkolan torin ja Kaustisen väliä. Monet kokkolalaiset majoitusliikkeet tarjoavat ilmaisen bussimatkan.Tänä vuonna matkaa tehdään myös museojunilla. Tiistaina 9.7. lähtee lättähattu aamupäivällä sekä Jyväskylästä että Oulusta. Hotellien, leirintäalueiden ja kotimajoituksen yhteystietoja on koostettu osoitteeseen www.kaustinen.net.

Vuoden yhtye ENKEL esimerkki rohkeudesta

Kaustisen Vuoden yhtyeeksi on nimetty rohkea, herkkä ja hersyvä pelimannityttöbändi ENKEL. Yhtye on saanut alkunsa vuonna 2013 spontaaneista lentokenttäjameista. Yhtyeen musiikillinen ote on säilynyt hulluttelevana ja luovana kuin spontaanit jamit jatkuisivat edelleen. Leija Lautamaja, Maija Pokela, Miia Palomäki sekä Iida Savolainen ovat vahvoja kansanmusiikin ammattilaisia. Heidän musiikkinsa on modernia, luovan hulluttelevaa ja siitä huokuu tekijöiden syvä kunnioitus perinnettä kohtaan. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat haluaa tällä valinnalla tuoda esiin pelimannihenkisyyden säilyttämisen merkitystä ammattimaisen toiminnan rinnalla.

Showcase-sarjassa nousevia tähtiä
Kaustinen suosii ajatusta oman elämän supersankaruudesta. Showcase-konserttisarja tarjoaa lupaaville tulokkaille mahdollisuuden rakentaa brändiä. Sarjaan tuli kymmeniä hakemuksia Suomesta ja ulkomailta. Tämän vuoden showcase-esiintyjiksi on valittu ruotsalainen AXVY, virolainen Eva Väljaots sekä suomalainen Nooli. AXVYn Mårten Hillbomin, Jerker Hans-Ersin ja Albin Brobergin musiikki on taattua skandinaavipoljentoa.  Yhtyeen polskat, valssit ja sottiisit rullavat 5-kielisen- ja hardangerviulun, 12-kielisen kitaran ja citternin sekä perkussioiden voimin, inspiraationaan sinertävät tunturit ja metsäiset purot. Sibelius-Akatemiassa opiskeleva kanneltaja Eva Väljaotsin improvisaatiolähtöisen ja meditatiivisen kanteleensoiton inspiraationa ovat karjalaiset ja virolaiset historialliset kanteletyylit ja niiden mukana periytyvä maailmankuva. Noolin Oona Harjun ja Jonna Lankisen groovaava harmooni ja energinen viulutaiturointi hurmaavat vauhdikkaissa ralleissa ja herkissä valsseissa.

Yökatrilli, unohtumaton kokemus

Pohjoismaiden vanhin ja suurin kansanmusiikkifestivaali käynnistyy Yövaelluksella sunnuntaina 7.7. yhteistyössä Perhonjokilaakson retkeilijät ry:n kanssa. Avajaispäivä 8.7. on maksuton. Sen tarjoaa yhdessä festivaalien kanssa alueen seutukunta (Halsua, Kaustinen, Lestijärvi, Toholampi ja Veteli). Monisatapäisen avajaiskulkueen jälkeen julkistetaan vuoden 2019 Mestaripelimannit.

Kansanmusiikin ja Kansantanssin edistämiskeskuksen vuositeeman ”Maailmalla – Kansainvälisyys kansanmusiikissa ja kansantanssissa” -ohjelmassa nähdään keskenään verkostuneita yhtyeitä ja projekteja. Konsta Jylhä -kilpailu järjestetään 10. kerran, ja festivaalien maakuntateema on tänä vuonna Savo.Legendaarinen Yökatrilli on yksi Kaustisen ihmeistä: sadat ihmiset yltyvät keskellä yötä huumaavaan tanssin menoon. Tänä vuonna 38. Yökatrillin tanssittavat Petri Kauppinen ja JPP. Festivaalin suosittu hashtag #kesänonnellisimmatpäivät on täyttä totta erityisesti katrilliyönä.

KESÄN ENNAKKOESITE LADATTAVISSA
www.kaustinen.net/ohjelma