11.07.2017

Kaustinen Folk Music Festival: Nostalgiaa ja naapureita kielirajan takaa

Keskiviikkona Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla nähdään muun muassa Laitakaupungin orkesteri & Paleface, tanssikansan suosikki Lasse Hoikka & Souvarit, lapsille tv:stä tuttu Siina ja Nalle, maailmanmusiikin supertähti Frigg sekä paimensävelistä ammentava Armas. Illalla kaustislaiset nuorten miesten yhtyeinä perustetut Folkkarit, Prusikoukku ja Tötterssön heräävät uudestaan henkiin.

Festivaalin juhlavuoden kunniaksi on lupa nostalgiaan, voi kääntää katseen hetkeksi menneisyyteen. Yleisön pyynnöstä paluun tekevät vuosikymmenten tauon jälkeen myös nostalgiset Siltatanssit.

”Me soitethin joskus kolomannella tai nelijännellä festarilla Kankhan poikain kanssa aamuyöstä tuolla riippusillalla”, muistelee Mauno Järvelä.

Siitä syntyi idea tai oikeastaan toive siltatansseista. Mutta eiväthän tanssijat riippusillalle olisi mahtuneet, eikä Penttilän sillallekaan. Tanssit järjestettiin osuusmeijerin pihalla, Penttilän sillan takana.

”Tapana oli että Järvelän pelimannit vietiin traktorin lavalla kylän läpi sillalle ja yleisö käveli perässä. Monesti siellä soitettiin tauotta neljäkin tuntia”, kertoo Mauno. Hot Club de Kairela oli toinen tanssijoita hyppyyttävä orkesteri.

Siltatansseja järjestettiin aina vuoteen 1986, sitten yleisö alkoi keskittyä Areenan ympäristöön ja siltatanssien järjestäminen jäi. Tänä vuonna tanssijoita tahdittaa peräti kolme orkesteria: Kaustisen torviseitsikko ja Ameriikan poijat (US) aloittavat jykevästi puhaltimilla, JPP vetää taattuun tyyliinsä fiuleilla ja illan sillan kupeessa päättää T for Three kunnon lavatanssimeiningillä.

ke 12.7. klo 18–21 Kaustisen osuusmeijerin piha

 

Kaustinen Social Club – uusi idea jonka soisi jäävän elämään

Juhlavuoden kunniaksi Kaustiselle on kutsuttu joka vuosi paikalla olleet pelimannit.

”No, 45–50 kertaa mukana olleet kelpaavat joukkoon”, väljentää kriteereitä kokoonkutsuja Mauno Järvelä.

Pelimannit kokoontuvat soittamaan kaikkien tuntemia festivaalistandardeja, C-duurimarssista Karjalan poikiin, ja välillä jutustelevat muistojaan. Myös omat esitykset, soolona tai pienemmällä yhtyeellä ovat sallittuja, jopa suotavia. House bandina toimii Tallari ystävineen. ”Ei tierä etukäteen, mitä siitä tulee”, hymyilee Järvelä.

ke 12.7. klo 16–17 Café Mondo

pe 14.7. klo 14.30–15.30 Soittosali

Lue myös YLEn juttu kolmesta kaikilla festivaaleilla olleesta pelimannista: http://bit.ly/2trWKDv

 

Suomenruotsalaisia yhteyksiä meren yli

Keskiviikko on Kaustisella jälleen se päivä, jolloin ruotsia kuullaan Festivaalipuistossa erityisen paljon. Lilla spelmansstämman -otsikolla suomenruotsalaiset kansanmusiikin ja kansantanssin ystävät kokoontuvat ja tuovat esille omaa osaamistaan. Monet ovat Kaustisen vakikävijöitä, mutta joukossa on myös ensikertalaisia, kuten tänä vuonna 40 vuotta täyttävä kuoro Finlandia Order of Runeberg.

”Alunperin kokonaisuuteen kuuluivat kuoro ja kansantanssiryhmä, jotka esiintyivät yhdessä, mutta kansantanssitoiminta hiipui pari vuotta sitten”, kertoo puheenjohtaja Lili-Ann Brolund. ”Monet kuorolaiset ovat olleet mukana kauan, yksi tenori ihan alusta alkaen! Alusta asti tärkeätä on ollut pitää yhteyttä muissa maissa asuviin suomalaisiin siirtolaisiin. Ennen vanhaan matkustimme Yhdysvaltoihin joka viides vuosi, mutta nyt matkoja tehdään harvemmin. Sielläpäin kiinnostus suomalaisesta kulttuurista ei ole enää niin virkeätä, ihmiset alkavat vanhentua.”

Viime aikoina ollaan sen sijaan ylläpidetty yhteyksiä Ruotsiin muuttaneisiin suomenruotsalaisiin ja osallistuttu aktiivisesti Pohjoismais-balttilaiseen kuorofestivaaliin, joka järjestetään joka kolmas vuosi eri maissa. Se näkyy myös kuoron ohjelmistossa.

”Laulamme ennen kaikkea suomenruotsalaista kansanmusiikkia. Johtajamme on vuodesta 2006 ollut musiikinopettaja Frej Högdahl ja hänenkin mielestä on tärkeätä, että suomenruotsalainen musiikki säilyy. Pohjoismais-balttilaisen kuorofestivaalin yhteydessä on kuitenkin opeteltava lauluja joka maasta – viimeksi 10 laulua 10 eri maasta, joten pyrimme pitämään myös näitä ohjelmistossa, kun ne on kerran opeteltu.”

Laulajat tulevat ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, Pietarsaaresta Maalahteen. Harjoituksia on 1–2 kertaa kuukaudessa, yleensä Oravaisissa, joka sijaitsee mukavasti puolessavälissä. 40-vuotisjuhlien vietto jatkuu marraskuussa Pietarsaaressa.

Ke 12.7. klo 15–15.30 Wiljami-sali ja klo 17–18 Kaustinen-sali

 

Tutkimuskin näkyy Kaustisella

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien yhteydessä tuodaan esille myös kansanmusiikkiin liittyvää tieteellistä ja taiteellista tutkimusta. Keskiviikosta lauantaihin järjestettävillä soivilla luennoilla saa sekä kuulla musiikkia että oppia uutta. Luentosarja järjestetään yhteistyössä Kansanmusiikki-instituutin kanssa.

”Ajatuksena on tuoda esille musiikkia ja musiikintutkimusta”, kertoo sarjan koonnut Outi Valo, joka vastaavan arkistonhoitajan työnsä ohessa valmistelee väitöskirjaa Erkki Ala-Könnistä. ”Aiheet on valittu ajankohtaisiin julkaisuihin liittyen, ja jokaisella on mahdollisuus rakentaa luentokokonaisuudesta omannäköisensä.”

Luentosarjassa kuullaan Piia Kleemola-Välimäen kertovan Suupohjan viulumestareista, Marko Aho ja Jussi Laasanen perhonjokilaaksolaisen laatikkokanteleen historiasta ja rakentamisesta, Unto Kukka & The Ii-Teami Sofia Walzer -nuottikirjasta sekä Outi Valo Erkki Ala-Könnistä kansanmusiikkia tallentamassa. Kaikkiin luentoihin kuuluu myös musiikkia. Luentosarjan avaa yhdysvaltalainen Ameriikan Poijat.

”Ameriikan Poijat esittelee mielenkiintoisella tavalla torviseitsikon historiaa: suomalainen ilmiö, joka tuli siirtolaisten mukana Amerikaan. Perinne on siellä säilynyt!”

Soivat luennot pidetään Kansantaiteenkeskuksen Museosalissa.

Soivat luennot ke 12.7. klo 13 Ameriikan Poijat, to 13.7. klo 18.30 Unto Kukka & the Ii-Team, pe 14.7. klo 13 Piia Kleemola-Välimäki, pe 14.7. klo 17 Outi Valo ja la 15.7. klo 16 Marko Aho ja Jussi Laasanen, Kansantaiteenkeskuksen Museosali

Kaustinen Folk Music Festival järjestetään 10.-16.7.2017.

www.kaustinen.net

facebook.com/kaustinenfmf

instagram.com/kaustinenfmf

youtube.com/kaustinenfmf

twitter.com/kaustinenfmf