01.06.2021

Kemiönsaaren Musiikkijuhlat: kamarimusiikin klassikoita ja uusia tuulia keskellä kauneinta saaristoa

Kemiönsaaren Musiikkijuhlat on hurmannut yleisönsä unohtumattomilla kamarimusiikkielämyksillä kauniissa kulttuurimaisemissa jo vuodesta 1999 alkaen. Tapahtumassa on vieraillut lähes 300 ansioitunutta taiteilijaa ja kokoonpanoa ja vuosien saatossa on kuultu yli 30 kantaesitystä. Festivaali pidetään tänä kesänä 12.–18.7. tuttuun tapaan uniikissa saaristoympäristössä. Kemiönsaarella sekä lähialueella Karunassa ja Sauvossa kuullaan kaikkiaan 13 konserttia.

Avajaiskonsertissa Kemiön kirkon estradin täyttää yleisön ja kriitikoiden kiittelemä Jyväskylä Sinfonia. Ensimmäistä kertaa festivaalilla kuultavaa orkesteria johtaa kapellimestarien kuumimpiin nimiin nopeasti noussut Emilia Hoving. Solistina taituroi sellisti Samuli Peltonen. Ohjelmassa kuullaan rakastetuimpia sinfoniakirjallisuuden teoksia, kuten Beethovenin seitsemäs sinfonia ja Mozartin Don Giovanni -alkusoitto. Soolonumerona kuullaan Tšaikovskin Rokokoo-muunnelmat.

Kesän kantaesityksinä kuullaan Zagros-kvartetin esittäminä kaksi Jyrkin Linjaman jousikvartettoa: Jousikvartetto nro 3 Sandön kartanon Varaslähtö-konsertissa sekä Jousikvartetto nro 1 Valoa ja varjoja -konsertissa Karunan kirkossa. Zagros-kvartetin jäsenet ovat viulistit Hannu Vasara ja Kaisa Kallinen, alttoviulisti Camilla Vilkman sekä sellisti Miika Uuksulainen. Myös huilisti Erica Nygård soittaa festivaalilla kaksi kantaesitystä: Arttu Takalon That Night On A Balcony kuullaan Westersissä 14.7. ja Niels Burgmannin Fantasie Söderlångvikin kartanossa 15.7.

Musiikinhistoriallisessa Emma Engdahl – laulun kultakausi -konsertissa sopraano Hedvig Paulig ja pianisti Folke Gräsbeck esittävät autenttisen ohjelman Engdahlin aikanaan suurta ihastusta herättäneistä aarioista ja liedeistä. Konsertin kertojana on näyttelijä Alma Pöysti.

Huilisti Erica Nygårdilla ja harpisti Päivi Severeidellä on ohjelmassa monipuolinen kattaus klassikoista aivan tuoreimpaan musiikkiin, Pertti Jalavan Muistoja Unkarista -teokseen, joka on vastikään kantaesitetty radiokonsertissa.

Kesän ohjelmaan on jälleen saatu uusia ideoita ja esiintyjiä. Tutusta ohjelmistosta poikkeaa etenkin pianisti-säveltäjä Eero Hämeenniemen improvisointi klassisen ja intialaisen musiikin sekä jazzin teemojen parissa impromeditaatiokonsertissa.

Suomalainen barokkiorkesteri on ohjelmasuunnittelullaan toiminut ennakkoluulottamana suunnannäyttäjänä tuoden esiin mielenkiintoisia unholaan jääneitä teoksia. Musiikkia Tukholman hovista -konsertti loihtii nykypäivän kuulijalle musiikkia 1600- ja 1700-luvun kansainväliseen ja kukoistavaan kulttuuriin kehittyvästä Tukholmasta. Toisessa Suomalaisen barokkiorkesterin konsertissa kuullaan musiikillisia muotokuvia ranskalaisten barokkisäveltäjien ikuistamina.

Musiikkijuhlien tunnusmerkkejä ovat laajalle alueelle sijoittuvat kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoiset konserttipaikat. Sauvon keskiaikainen kivikirkko on pitkästä aikaa konserttikäytössä, kuten myös perusteellisen peruskorjauksen saanut Söderlångvikin kartano. Myös Kemiön kirkko on läpikäynyt uudistuksia ja toimii nyt entistä paremmin konserttitilana tyylikkään lavan, tv-näyttöjen sekä uusitun valaistuksen myötä. Söderlångvikin Vaunumuseo tarjoaa tunnelmallisen tilan meditaatiokonsertille. Labbnäsin lounas- ja Westersin illalliskonsertissa on tarjolla saariston lähiruokaa.

Lippuja konsertteihin voi ostaa Lippupisteestä. Aiemmasta poiketen Kemiön keskustassa lippuja myy Luckanin sijaan Paperipuoti osoitteessa Engelsbyntie 1. Konserteissa nro 3 (Avajaiskonsertti), 7 (Fantasian taiturit) ja 8 (Emma Engdahl – Laulun kultakausi) on turvavälien takaamiseksi käytössä numeroidut paikat, ja näihin konsertteihin lippuja voi varata ainoastaan sähköpostitse osoitteesta musikfestspel@kimitoon.fi.