26.03.2019

”Kiihkeät tuulet” puhaltavat kesällä Työväen Musiikkitapahtumassa ja Kotkan Meripäivillä

Kotkan Meripäivät ja Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella ovat ideoineet ja tuottavat yhdessä kesälle 2019 konserttiprojektin, jossa esitetään seksistä ja erotiikasta kertovia lauluja eri-ikäisten naisten esittäminä. Konsertin tavoitteena on tuoda seksuaalisuutta esille positiivisena voimana. Kiihkeät tuulet – naiset ja erotiikka nimeä kantavaan konserttiin on valittu sekä vanhoja tuttuja lauluja että ensimmäistä kertaa kuultavia uusia kappaleita, joita konserttiin säveltävät ja sanoittavat muun muassa Mari Rantasila ja Suvi Isotalo sekä Erin.

Kiihkeät tuulet – naiset ja erotiikka konsertin juontaa Mari Rantasila, joka on myös yhtenä konsertin solisteista. Muina solisteina kuullaan ja nähdään Erin, Mira Luoti ja Henrika Nieminen. Orkesterissa soittavat kapellimestari Eeva Koivusalon johdalla seuraavat upeat muusikot: Riitta Paakki, Adele Sauros, Siiri Partanen ja Riikka Lampinen.

”Tämän projektin taustalla on myös ajatus tasa-arvosta; kaikille tekijöille maksetaan konsertista sama palkka”, kertoo Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja.

”#Metoo on hieno liike, ja se on vuoden aikana muuttanut yhteiskuntaa tasa-arvoisempaan suuntaan sekä korjannut vinoutumia ja paljastanut väärinkäytöksiä monilla eri alueilla. Tällä konsertilla haluamme kuitenkin muistuttaa, että ikävistä tapahtumista ja väärinkäytöksistä huolimatta seksuaalisuus on myös valtava positiivinen voima, joka antaa energiaa ja hyviä fiiliksiä sekä naisten että miesten elämään. Itselleni konsertti on myös tietynlainen revanssi -80-90 -luvun lauluilleni. Niiden naiskuva oli edellä aikaansa, ja on ihana päästä esittämään niitä ilman häpeää tai leimautumista vain objektiksi”, kommentoi Mari Rantasila.

Kiihkeät tuulet -konsertit kuullaan Kotkan Meripäivillä perjantaina 26.7. klo 19 V 2 areenalla sekä Työväen Musiikkitapahtumassa lauantaina 27.7. noin klo 20 Ohjelmateltassa. Molemmissa tapahtumissa konsertit sisältyvät pääsymaksullisen alueen lipunhintaan.

Konserttiyhteistyötä on tukemassa suomalainen Lunette oy, joka valmistaa kuukautiskuppeja ja muuttaa kuukautisiin liittyviä ennakkoluuloja sekä asenteita maailmalla.

Liput:
Työväen Musiikkitapahtuma: https://www.valmu.com/liput/
Kotkan Meripäivät: https://www.meripaivat.com/v2-2019/