01.07.2014

Kimmo Pohjonen tuplakeikalla Jyväskylän Kesän avajaispäivänä

KAUPUNKIFESTIVAALI JYVÄSKYLÄN KESÄN 8.−13.7. AVAAVAT MAAILMANKUULU HARMONIKKATAITEILIJA KIMMO POHJONEN JA TÄHTITANSSIJA-KOREOGRAFI MINNA TERVAMÄKI. HEIDÄN PYSÄYTTÄVÄ AVAJAISKONSERTTINSA BRIGHT SHADOW ON DIALOGI VOIMASTA JA VASTAVOIMASTA, JOTKA TAISTELEVAT JA HAKEUTUVAT TOISIAAN KOHTI. KIMMO KEIKKAILEE AVAJAISILTANA MYÖS TYTTÄRENSÄ SAANA POHJOSEN KANSSA. PERHEDUOSSA KIMMON HAITARI KOHTAA SAANAN RUMMUT LUODEN TAIANOMAISIA ÄÄNIMAAILMOJA JA SYKÄHDYTTÄVÄN TUNNELMAN.

Harmonikkataiteilija ja säveltäjä KIMMO POHJONEN on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia muusikkoja. Ainutlaatuinen musiikintekijä on luonut kokonaan uuden tyylin soittaa harmonikkaa, ja esiintynyt mitä moninaisimman musiikin, tanssin ja taiteen yhteyksissä.

Harmonikkamestarin lahjakkuus on tunnustettu lukuisin palkinnoin ja dokumenttielokuvaa Soundbreaker on esitetty yli kolmessakymmenessä maassa. Kimmo on harmonikansoittajana kuin JAMES RODRIGUEZ jalkapalloilijana: häikäisevä lahjakkuus, joka tekee sen, mihin muut eivät kykene.

Tähtitanssija MINNA TERVAMÄKI on esiintynyt upean uransa aikana lähes kaikissa merkittävimpien klassisen baletin päärooleissa ja nykykoreografien teoksissa. Hän debytoi koreografina vuonna 2005 teoksellaan Something Else?. Jäätyään eläkkeelle Kansallisbaletista vuonna 2012 Tervamäen toiminta on painottunut yhä enenevissä määrin poikkitaiteelliseen yhteistyöhön.

Kimmo Pohjosen ja Minna Tervamäen avajaiskonsertti Bright Shadow nähdään Jyväskylän Kaupunginteatterilla tiistaina 8.7. klo 18.

Kimmo ja SAANA POHJOSEN keikka Jyväskylän Kesässä on kaari alusta loppuun. Luvassa on ainutlaatuista, shamanistista ja mukaansa tempaisevaa musiikkia. Saana kertoo, että kimmoke rumpuopintoihin syntyi lapsena isän keikkaa katsoessa.

– Olin suunnilleen 10-vuotias kun aloitin rumpujen soiton. Minulla on muistikuva jostain Ismo Alanko Säätiö keikasta, jossa isä soitti ja jota olimme perheen kanssa katsomassa. Muistan siitä vain rumpalin, ja sillä keikalla idea soittamisesta syntyi, Saana sanoo.

Muutama vuosi tämän jälkeen Saanan idea konkretisoitui harrastuksesta opinnoiksi. Hän pääsi Sibelius-lukioon rummut pääsoittimenaan ja otti lukion aikana myös kitara- ja pianotunteja. Saana kertoo soittavansa ja laulavansa sitä, mitä milloinkin sattuu kuuntelemaan.

– Kuuntelen kaikenlaista musiikkia. Lähiaikoina olen alkanut kiinnostua enemmän jazzista ja jazzvaikutteisesta hiphopista. Minua kiinnostaa myös japanilainen musiikki. Eniten soitan tällä hetkellä isän kanssa. Monet biiseistä ovat isän sävellyksiä, joita olemme muokanneet yhdessä rumpu-haitari duoon sopiviksi. Olemme myös äänittäneet paljon jammailua. Sieltä on poimittu hyviä juttuja, joista on syntynyt biisejä, Saana sanoo.

Kimmo ja Saana esiintyvät tiistaina 8.7. klo 22 Jyväskylän Kesän Teltassa.

 

KAUPUNKIFESTIVAALI JYVÄSKYLÄN KESÄ JÄRJESTETÄÄN 8.−13.7.2014

Kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesä 8.-13.7. tarjoaa kuusi päivää teatteria, konsertteja, klubiesityksiä, lastenohjelmaa ja ilmaistapahtumia. Katuohjelma _Mitä noi tekee tuo tekee?!_ tuo kävelykadulle värikkäitä esityksiä koko tapahtuman ajan. Pohjoismaiden suurin scifi- ja fantasiatapahtuma Finncon järjestetään 11.-13.7.2014 osana Jyväskylän Kesää.

Suomen vanhin kaupunkifestivaali järjestetään tänä vuonna 59. kerran. Sen kokonaiskävijämääräksi odotetaan noin 23 000 kävijää. Festivaalin pääohjelmassa on 37 esitystä ja 163 esiintyjää. Esiintyjinä nähdään mm. Tuomari Nurmio, Maarit, Aili Ikonen, Jukka Perko Avara, Hannu-Pekka Björkman, Laura Pyrrö, Nicke Lignell ja Muska. Lavalle nousevat myös ulkomaiset mestarit Melech Mechaya (POR), Etran Finatawa (NG) ja Everest Nepal Cultural Group (NP).

Kaupunkifestivaali Jyväskylä Kesän erityispiirteenä on monipuolinen sanattoman teatterin tarjonta. Tapahtuman vetonaulana ovat tänä kesänä teatteriklovnerian mestarit BP Zoom (FR), Mat Ricardo (UK) ja Thomas Monckton (NZ).

www.jyvaskylankesa.fi