Etusivu » Uutiset » King Diamond saapuu Tuska Pre-Partyihin 11. kesäkuuta 2016

King Diamond saapuu Tuska Pre-Partyihin 11. kesäkuuta 2016

09.11.2015

KING DIAMOND TUO ABIGAIL-TEEMAKEIKAN SUOMEEN ENSI KESÄNÄ

RADIO ROCK & INFERNO ESITTÄÄ:

KING DIAMOND saapuu TUSKA Pre-Partyihin 11. kesäkuuta 2016! Metallin alkuperäisiin suurmiehiin lukeutuva King Diamond tuo ABIGAIL suurproduktionsa Espoon Metro Areenalle. Ennenäkemättömän metallishown ennakkolipunmyynti alkaa Lippupalvelun kanavissa perjantaina 13. marraskuuta klo 9.00!

Yksi heavy metalin tunnistettavimmista maamerkeistä, King Diamond, palaa Suomeen. Espoon Metro Areenalle pystyttevällä teemakeikalla yhtye soittaa vuonna 1987 julkaistun Abigail-klassikkolevynsä kokonaisuudessaan asianmukaisella lavarekvisiitalla maustettuna. Musiikillista ja visuaalista ilotulitusta on tarjolla isosti:

“Tämä tulee olemaan kunnianhimoisin seikkailu tähän saakka. Musiikillisesti ja visuaalisesti showsta on odotettavissa erittäin väkevä kokemus. Emme malta odottaa, että kiertue alkaa.”, summaa King Diamond.

King Diamondin vakuuttava ura ulottuu yli 30 vuoden ajalle ja tällä hetkelle yhtye nauttii vahvaa suosiota erityisesti liverintamalla. Viime vuosien isot festivaalikiinnitykset Euroopassa sekä vuoden 2014 kattava USA:n kiertue ovat pedanneet tulevaa: laajamittainen Abigail-kiertue on juuri käynnistynyt Pohjois-Amerikassa. Suomessa bändi nähtiin viimeksi vuoden 2014 Jalometalli-festivaalilla.

llan avausesiintyjästä tiedotetaan myöhemmin. Seuraa keikan uutisointia Facebook-tapahtumassa.

King Diamondin Tuska Pre-Party -keikka alustaa TUSKA 2016 -festivaalia, joka järjestetään Helsingin Suvilahdessa 1.-3.7.2016.

  • Yhteistyössä: