18.02.2014

Kokkolan Talviharmonikka valtaa Pietarsaaren

Kokkolan Talviharmonikan yksi ominaispiirre on vuodesta toiseen monipuolisuus, uutuus ja suuri määrä ”ensimmäisiä kertoja”: uusia esiintyjiä, maan- ja maailmankuuluja esiintyjiä ensi kertaa Kokkolassa – ja Suomessa. Vuodesta toiseen aina jotakin yllättävää. Linjasta pidetään kiinni tänäkin vuonna. Ensimmäistä kertaa Kokkolassa lavalle nousee koko kansan tuntema Ismo Kallio, ensimmäistä kertaa Suomessa konsertoi maailmankuulu Motion Trio Keski-Pohjanmaan konservatoriolla ja ensimmäistä kertaa Kokkolan Talviharmonikka tekee jättiloikan naapurikaupunkiin. Koko torstain ohjelma keskittyy Pietarsaareen.

Taiteellinen johtaja Raimo Vertainen on asiasta innoissaan. Yhteistyötä on viritelty jo pitempään ja ensimmäiset ponnistukset ovat olleet hyvin onnistuneita. Vuoden 2013 Talviharmonikkaan pietarsaarelaiset junioriharmonikat vierailivat ”Nuorten virtuoosien irrottelussa”. Soitettiin isolla porukalla yhteen ja erikseen, tunnelma oli katossa ja syntyi vahva tunne siitä, että tällä tiellä täytyy jatkaa!

– Kokkolalla ja Pietarsaarella on paljon yhteistä. Meillä on suorastaan velvollisuus tehdä asioita yhdessä. Tässä tapauksessa 1+1=3!

Vestersundsby spelmän -orkesterin levyjulkkarit

Schauman-Salissa tunnelma on katossa torstaina 20. helmikuuta klo 19, kun Vestersundsby spelmän levynjulkistamiskonsertti alkaa. Pietarsaarelaisyhtye esittää viihdyttävän repertuaarin esikoislevyltään, kun lavalla yhteissoiton tunnelmasta nauttii parikymmentä 20–60-vuotiasta soittajaa. Orkesteri sai alkunsa kansanmusiikki-viulukurssina kolmisenkymmentä vuotta sitten, ja laajentunut kokoonpano toimii edelleen työväenopiston suojissa. Pitkään työväenopiston suojissa toiminutta orkesteria on viimeiset seitsemän vuotta ohjannut Mia Willnäs. Haitareiden lisäksi orkesterissa soi myös viulu, mandoliini, bodhran, basso, kitara sekä laulajia.

– Ajatus omasta levystä kypsyi vähitellen. Levyllä on 14 kappaletta, pääosin suomenruotsalaista kansanmusiikkia Pohjanmaalta. Sovitukset ovat uusia ja mukana on myös tangoa, polkkaa ja laulelmia.
Willnäs kertoo, että levyä on tehty pari vuotta välillä taukoja pitäen.

– Etsin paikallisia kappaleita ensin Pietarsaaresta, mutta en löytänyt mitään edes kaupungin arkistoista. Pedersören puolella tärppäsi. Löysin arkistoista Elna Fontellin 1800–1900-lukujen taitteessa ylöskirjaamia laulelmia, nuotteja ja runoja. Ne liittyvät merenkulkuun, laivanrakennukseen ja merimiehiin. Tietääkseni näitä ei ole aiemmin levytetty.

Willnäs on ilahtunut Talviharmonikan rantautumisesta Pietarsaareen.

– Tosi mukavaa. Meillä on nyt Pietarsaaressa niin hieno salikin, että tänne on kivaa saada vieraita. Harmonikansoitonopettajina olemme tehneet Sari (Viinikainen) ja Ramin (Raimo Vertainen) kanssa yhteistyötä jo pitkään, on ilo jatkaa yhteistyötä näin mukavissa merkeissä. Tervetuloa Pietarsaareen!

Vestersundsby spelmän -levynjulkistuskonsertti. Schauman-Sali torstaina 20.2. klo 19. Alkuperäisistä ohjelmatiedoista poiketen Haitari goes laser -esitys on peruttu.

Pietarsaari-päivä jatkuu pubissa

Levyjulkkareiden jälkeen suuntana on Pub O´Learys: Hot Club de Finlande feat. Mika Huusari. Keikka alkaa klo 21.

Pietarsaarelaispubissa nautinnollinen ilta 30-luvun pariisilaistunnelmissa. Django Reinhardt -sävellyksiä, musettevalsseja, ikivihreitä jazzstanderdeja ja ranskalaisia chanconeita. Improvisaatiota, hallittua (ja hallitsematonta) riskinottoa sekä letkeää poljentoa. Mieleenpainuva yhdistelmä amerikkalaista svengiä, ranskalaista tyylikkyyttä ja romanimusiikin tunteiden paloa.

Hot Club de Finlanden kitaristi Ari-Jukka Luomaranta, kontrabasson kyljessä Ari Tarvainen ja vieraina jazzharmonikan taitaja Mika Huusari sekä kitaristi Kimmo Iltanen. Oijoi. Pietarsaareen kannattaa torstaina tulla kauempaakin.

– Minä ainakin menen! Raimo Vertainen hihkaisee.

Hot Club de Finlande feat. Mika Huusari. Pub O´Learys klo 21.

Kokkolan Talviharmonikka järjestetään 16.-23.2.2014.

www.talviharmonikka.com