13.07.2015

Kolea sää ei Kaustisen kävijöitä haitannut

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kävijämäärä jatkoi edelleen kasvuaan sekä myytyjen lippujen että kokonaiskäyntimäärän osalta. Pääsylippuja myytiin kaikkiaan 15 740 kpl (v. 2014 14 569 kpl) ja kokonaiskäyntimäärä oli 39 351 (v. 2014 38 292).

Festivaaliorganisaatiossa luvut otettiin vastaan riemunkiljahduksin – koko juhlaviikkoa vaivannut kolea sää ei saanut yliotetta, vaan loistava juhlaohjelma kokosi kävijät festareille sateista ja kylmäksi muuttuneista illoista huolimatta. ”Heinäkuun helteet eivät juurikaan meille osuneet, toisin kuin viime kesänä. Olikin erityisen hienoa huomata, että kävijöitä sää ei kuitenkaan karsinut – ohjelma ja tunnelma ovat ne kokoavat tekijät, joiden takia juhlille tullaan”, Kaustisen kansanmusiikkijuhlien toiminnanjohtaja Sini Keränen summaa hymyssä suin.

Festivaalin ilmaistilaisuuksien määrä laski hieman viimevuotisesta festivaalialueen uudelleenjärjestelyjen takia: Viinituvan muuton myötä Pelimannitori ja sen lava rajattiin porttien sisäpuolelle, jolloin ilmaislavoja oli yksi vähemmän. Samaan aikaan lavojen soittoaikoja lisättiin, jolloin ilmaistilaisuuksia kuitenkin pystyttiin tarjoamaan lähes yhtä paljon kuin aiemmin. Maksuttomissa tilaisuuksissa vieraili tänä kesänä noin 4000 kävijää (v. 2014 5500).

Viikon huipensi hienosti lauantai, jolloin kävijöitä riitti ruuhkaksi asti, aamusta iltaan. Lauantain suursuosikit olivat Kaustislainen kavalkadi ja Katri Helena.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään seuraavan kerran 11.-17.7.2016. Silloin ohjelmaa värittävät ainakin puhallinsoittimet, Kainuun maakuntateema ja kansantanssin riemuvuosi

www.kaustinen.net