Etusivu » Uutiset » Koreografi Teemu Kyytinen tutkii pelkoa Tanssiteatteri MD:n kantaesityksessä

Koreografi Teemu Kyytinen tutkii pelkoa Tanssiteatteri MD:n kantaesityksessä

02.09.2011

Tanssiteatteri MD:n syyskauden ensimmäisen kantaesityksen Making of koreografina vierailee Teemu Kyytinen. Teos saa ensi-iltansa lauantaina 22.10.2011 klo 19 Hällä-näyttämöllä (Hämeenkatu 25, Tampere) ja siitä nähdään syyskaudella kahdeksan esitystä.

Kyytinen on kiinnostunut ihmisyyden mahdollisimman monipuolisesta kuvaamisesta liikkeen keinoin. Hänen liikekielensä on pulppuavan monimuotoista ja rytmisesti elävää.

Making of on läpikoreografioitu nykytanssiteos, joka tarkastelee pelkoa. Olennainen esityksessä on pelon kohteen sijasta pelko sinänsä. Nykyhetki on täynnä rakennettuja vaaroja ja uhkia. Pelko etsii aina kohteensa.

Making of -teoksessa tanssivat Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi, Samuli Roininen, Mari Rosendahl sekä elokuussa Tanssiteatteri MD:n riveihin liittynyt Sulevi Sihvola.

Vuonna 1996 teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta valmistunut Teemu Kyytinen on tanssinut muun muassa Jyrki Karttusen, Minna Tuovisen ja Martin Heslopin, Arja Raatikaisen sekä Alpo Aaltokosken teoksissa. Kyytinen on myös entinen freestyle-hiihdon Suomen mestari sekä nuorten MM-hopea ja -pronssimitalisti.

Kyytinen on tehnyt omia koreografioita vuodesta 2003. Hänen aikaisempia koreografioitaan ovat Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalilla keväällä 2011 kantaesitetty sooloteos Moving Human Diaries, Mitä näet kun näet tämän? (2008), Waiting (2008), Urges (2007), Grab (2006), Detalji (2005), Thirsty (2004), sekä Kiss 6 (2003). Hän on saanut mm. Suomen Kulttuurirahaston 3-vuotisen henkilökohtaisen apurahan vuonna 2006.

Kyytisellä on tiedossa kiireinen alkusyksy, sillä hän toimii myös 22.9.–25.9.2011 Jyväskylässä järjestettävän Tanssin Aika -festivaalin taiteellisena johtajana. Tanssiteatteri MD osallistuu festivaaliin Mari Rosendahlin Rafael-teoksella.

Tanssiteatteri MD järjestää myös Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssitapahtuman 17.-22.4.2012.

  • Yhteistyössä: