Etusivu » Uutiset » Korsholman Musiikkijuhlat päättyy huomenna 1. elokuuta – ensi kesää jo suunnitellaan

Korsholman Musiikkijuhlat päättyy huomenna 1. elokuuta – ensi kesää jo suunnitellaan

31.07.2019

Korsholman Musiikkijuhlat on sujunut suunnitelmien mukaan ilman peruutuksia ja suuremmitta yllätyksittä. Olli Kortekankaan säveltämän Elämänkuvat-oopperan esitykset 1.8. ovat loppuunmyytyjä, samoin Jorma Uotisen chanson-konsertti Ritzissä tuli täyteen lähes viimeistä paikkaa myöten. Monet pienemmät konserttitilat ovat myös olleet täynnä ja kirkkokonsertit ovat myyneet vähintään kohtuullisesti. Järjestäjät eivät vielä osaa sanoa vuoden kävijämääristä tarkkoja lukuja, mutta ovat varovaisen toiveikkaita, että tavoitteeseen päästään. Silti esim. Tora Augestadin yhtyeen konserttiin Vaasan kaupungintalolla maanantai-iltana olisivat järjestäjät toivoneet enemmän yleisöä, etenkin, kun konsertti oli häikäisevä.

Järjestäjiä ilahduttaa, että pääosin kaksikieliset keskustelutilaisuudet ja luennot saivat tänä kesänä yleisöltä innostuneen vastaanoton. Culturumissa järjestetyt keskustelutilaisuudet olivat käytännössä täynnä. Ruotsin kieli kuului luennoissa ehkä hieman suomea enemmän, mutta toisaalta vuoden oopperaensi-ilta on täysin suomenkielinen, samoin vuoden teemasäveltäjät Lotta Wennäkoski ja Armas Järnefelt. Musiikkijuhlahallituksen varapuheenjohtaja Jyrki Paalanen on käynyt lukuisissa festivaalikonserteissa ja on ollut innoissaan musiikin tasosta ja ohjelmansuunnittelun innovatiivisuudesta.

Taiteellinen taso onkin ollut jälleen korkea, muidenkin kuin järjestäjien mielestä. Avajaiskonsertti lumosi yleisön, kirjoitti Vasabladet, ja Pohjalainen kuvaili konsertissa kantaesitettyä Lotta Wennäkosken Zeng-teosta maagiseksi. Hufvudstadsbladet kirjoitti hyvin positiiviset arviot avajaiskonsertista, perjantain lounaskonsertista sekä Munsalan kirkon konsertista. Kriitikot ovat kehuneet vuoden säveltäjävieras Lotta Wennäkosken teoksia useaan otteeseen ja mikä mukavinta, myös yleisö on osoittanut Wennäkosken modernistisen kuulaalle ja välillä jopa ilkikuriselle sävelkielelle suosiotaan.

Taiteellinen johtaja Cecilia Zilliacus on tyytyväinen festivaalin kulkuun ja tasoon. Kaikki taiteilijat olivat hänen mukaansa juuri niin hyviä kuin odotettu tai jopa parempia. Organisaatio toimi todella hyvin ja on valmistanut festivaalin todella esimerkillisesti. Avajaiskonsertti oli hyvin onnistunut sekä soiton että Wennäkosken kantaesityksen osalta. Ainut taiteellinen epäilys lankeaa IAMUS-tietokoneen säveltämää musiikkia kohtaan, jota oli ohjelmassa lauantaina 27.7.: tietokone ei Zilliacuksen mukaan osaa ainakaan vielä kirjoittaa musiikkia yhtä hyvin kuin ihminen. Vuoden Elämä-teema toimi hyvin ja vaikka se onkin yhden festivaalin teemaksi aivan liian iso, samalla se kuitenkin pureutuu johonkin olennaiseen. Järnefeltin persoona ja musiikki olivat tärkeä osa festivaalia.

Festivaalilla ensimmäistä kertaa vieraileva belgialaisklarinetisti Jaan Bossier sanoo olevansa vaikuttunut festivaalista suorastaan fyysisesti. Muusikkokollegat ovat hänen mukaansa äärimmäisen korkeatasoisia ja teokset valmistuvat hyvin nopeasti, ”kuin juna”. Tämä luo työskentelyilmapiirin, jota hän on harvoin nähnyt muilla festivaaleilla. Myös festivaaliorganisaatio saa häneltä kiitosta. Harpisti Stephen Fitzpatrick pitää Korsholman Musiikkijuhlilla musiikin ja taiteilijoiden synnyttämistä kontrasteista. Hän kiittää ohjelmaa, joka haastaa yleisön kuuntelemaan ja pitää musiikkitarjontaa sisältörikkaana ja monimuotoisena.

Ensi vuodesta

Korhsolman Musiikkijuhlat järjestetään ensi vuonna 29.7.–5.8.2020. Teema on vielä työnimivaiheessa, mutta ainakin Ludwig van Beethovenin 250-vuotisjuhla huomioidaan laajasti. Ensi kesän säveltäjävieras on ruotsalainen Mats Larsson Gothe, jolla on sävellyksissään viittauksia esim. juuri Beethovenin tuotantoon. Musiikkijuhlat tilaa yhdessä String Quartet Biennale Amsterdamin ja West Cork Chamber Music Festivalin kanssa uuden fagottikvinteton (fagotti ja jousikvartetti) Sebastian Fagerlundilta. Vieraista voi nimetä jo saksalaisen Signum-kvartetin, hollantilaisfagotisti Bram van Sambeekin ja norjalaispianisti Christian Ihle Hadlandin.

Cecilia Zilliacus jatkaa Korsholman Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana ainakin vuoteen 2022 saakka, sillä hänen sopimustaan on vastikään jatkettu kahdella vuodella.

Tänä vuonnakin on ohjelmaa vielä pari päivää

Musiikkijuhlien ohjelma jatkuu vielä torstaina ja perjantainakin. Torstaina Musethica-koulutusohjelman taiturit esiintyvät Tottesundin kartanossa klo 13 ennen siirtymistään Merenkurkun toiselle puolelle Uumajaan, jossa he soittavat perjantaina päiväsaikaan laitoskonsertteja ja illalla konsertin Uumajan kaupunginkirkossa. Torstain eittämätön päätapahtuma Musiikkijuhlilla on Olli Kortekankaan uuden Elämänkuvat-kirkko-oopperan kantaesitykset Isonkyrön vanhassa kirkossa klo 18 ja 21. Laajaa esiintyjäkaartia johtaa kapellimestari Anna-Maria Helsing.

Musethican matkassa

Musethica on ainutlaatuinen, kansainvälinen koulutuskonsepti, jossa nuoret, lahjakkaat muusikot pääsevät esiintymään konserttisalien ohella vanhainkodeissa, vankiloissa ja päiväkodeissa. Musethican koulutusperiodi järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Korsholman Musiikkijuhlilla ja festivaalille valitut neljä taitavaa jousisoitinopiskelijaa kiertävät Vaasan seudun ja Uumajan laitoksia viikon ajan elokuun vaihteessa yhdessä ryhmää ohjaavan alttoviulutaituri Avri Levitanin kanssa. Jotain Musethicassa opiskelevien tasosta kertoo se, että Musiikkijuhlilla esiintyvässä kansainvälisessä jousikvintetissa selloa soittaa suomalainen Sirja Nironen, joka sai viimevuotisessa Turun sellokilpailussa kolmannen palkinnon.

Musethican kvintetti esittää Korsholmassa Johannes Brahmsin ja Wolfgang Amadeus Mozartin jousiteoksia viimeisen kerran Suomen puolella Tottesundin kartanossa Maksamaalla torstaina 1.8. klo 13. Konsertin yhteydessä järjestetään opastus kartanolla klo 12 ja konsertin jälkeen kartanolla on vielä mahdollisuus nauttia kahvit.

Koko paketin hinta 20 €. Linja-autokuljetus Vaasan kaupungintalolta lähtee klo 11.

Elämänkuvat

Vaasan Oopperan ja Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahaston aloitteesta syntynyt kirkko-ooppera Elämänkuvat saa kantaesityksensä Isonkyrön vanhassa kirkossa torstaina 1.8. klo 18 ja 21. Teoksen on tilannut Suomen Kulttuurirahasto kunnioittaakseen Vaasan Oopperan perustajan Irma Rewellin muistoa. Säveltäjä Olli Kortekangas ja libretisti Pia Perkiö ovat saaneet inspiraationsa vanhan kirkon maalauksista. Oopperan esittävät Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit, Vaasan oopperakuoro ja lapsikuoro Estradi sekä solistit, sopraano Päivi Nisula ja baritoni Waltteri Torikka. Kapellimestarina toimii Anna-Maria Helsing, ja ohjauksesta vastaa Ville Saukkonen. Korsholman Musiikkijuhlat on tuottanut oopperan yhteistyössä Vaasan oopperayhdistyksen kanssa.

Liput 40/52/65 €. Linja-autokuljetus Vaasan kaupungintalolta klo 16.15 ja 19.15. Huom. molemmat esitykset ovat loppuunmyytyjä.

Perjantai 2.8.

Musethican kvintetti esiintyy perjantaina 2.8. Ruotsin puolella Uumajassa. Laitoskonsertit pidetään Sjöjungfrunin hoitokodissa (Sjöjungfruns värd- och omsorgsboende) klo 13 ja Dragonenin keskuksessa ikäihmisille (Dragonens äldrecenter) klo 15. Uumajan kaupunginkirkossa kvintetti esiintyy perjantai-iltana klo 19.

Konserttiin klo 19 vapaa pääsy.

Korsholman Musiikkijuhlien koko ohjelma osoitteesta www.korsholmmusicfestival.fi

  • Yhteistyössä: