11.01.2019

Korsholman Musiikkijuhlat: Kirkko-ooppera Elämänkuvat on valmis – säveltäjä Olli Kortekangas kertoo teoksestaan

Vaasan Oopperan ja Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahaston aloitteesta syntynyt kirkko-ooppera Elämänkuvat saa kantaesityksensä Korsholman Musiikkijuhlilla kesällä 2019. Teoksen on tilannut Suomen Kulttuurirahasto kunnioittaakseen Vaasan Oopperan perustajan Irma Rewellin muistoa. Irma Rewellin syntymästä tulee vuonna 2019 kuluneeksi 90 vuotta. Säveltäjä Olli Kortekangas ja libretisti Pia Perkiö ovat saaneet inspiraationsa Isonkyrön vanhan kirkon maalauksista, ja ooppera kantaesitetään samassa kirkossa Korsholman Musiikkijuhlien päätöspäivänä 1.8.2019. Teos on sävelletty Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkestereille, Vaasan oopperakuorolle ja lapsikuorolle sekä kahdelle solistille. Solisteina toimivat sopraano Päivi Nisula ja baritoni Waltteri Torikka. Kapellimestarina toimii Anna-Maria Helsing, ja ohjauksesta vastaa Ville Saukkonen. Korsholman Musiikkijuhlat ry. tuottaa oopperan yhteistyössä mm. Vaasan oopperayhdistyksen kanssa. Musiikkijuhlat järjestää yleisökuljetuksen Vaasasta Isoonkyröön ja oopperan yhteyteen on suunnitteilla myös muita kulttuurielämyksiä. Suomen Kulttuurirahasto on teoksen päärahoittaja.

Säveltäjä Olli Kortekangas kertoo teoksestaan:

Elämänkuvat – Livets Bilder: oratorio, joka osoittautui kirkko-oopperaksi.

Kirkko-ooppera Elämänkuvat on noin neljän vuoden työskentelyn tulos. Vaasan Oopperan ja Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahaston taholta tiedusteltiin alkuvuodesta 2015, olisinko kiinnostunut säveltämään Isonkyrön vanhan kirkon seinämaalauksiin liittyvän teoksen. Idea oli alun perin Irma Rewellin.

Innostuin asiasta ja hanke lähti vauhdikkaasti liikkeelle. Libreton tekijäksi valittiin vaasalaisten tuntema Pia Perkiö ja varsin pian produktiolle valittiin myös ohjaaja, Ville Saukkonen. Alun perin oratorioksi mieltämäni teos alkoi saada oopperan piirteitä.

Noin tunnin mittainen Elämänkuvat kuljettaa rinnakkain 1500-lukulaisen Maalarin ja omaa aikaamme edustavan Mariian tarinaa. Ajat ovat muuttuneet, ihmisen kipuilu perimmäisten kysymysten äärellä ei niinkään.

Maalarin ja Mariian ohella Elämänkuvien kolmas päärooli on itse kirkolla, sen maalauksilla ja interiöörillä. Kuorot sekä luovat epookkia että toimivat päähenkilöiden ajatusten kaikupohjana. Orkesteri kuljettaa tarinaa väliin lauluäänien tukena, väliin itsenäisesti, kuten oopperaan kuuluu.

Elämänkuvat on omistettu Irma Rewellin muistolle.

Olli Kortekangas (tammikuu 2019)

Ensi kesänä järjestetään 37. KORSHOLMAN MUSIIKKIJUHLAT torstaista torstaihin 25.7.-1.8.2019. Vuoden 2019 teema on ”Elämä – Sic vita”, joka tulee Henry Kingin runosta 1600-luvulta. Teeman puitteissa tutkitaan ihmisen elämää ja hänen kohtaloonsa vaikuttavia tapahtumia. Korsholman Musiikkijuhlien ohjelma vuonna 2019 pyrkii ilmaisemaan ELÄMÄÄ. Musiikkijuhlilla huomioidaan myös Armas Järnefeltin 150-vuotisjuhla. Teemasäveltäjänä ja säveltäjävieraana on vuonna 2019 suomalainen Lotta Wennäkoski. Hän on juuri nyt yksi kansainvälisesti esitetyimmistä kotimaisista säveltäjistämme. Häneltä kuullaan ainakin yksi uusi teos juhlien aikana.

Musiikkijuhlien teema avataan kevättalven konsertissa 4.4., kun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, viulisti Cecilia Zilliacus soittaa yhteistyössä Vaasan kaupunginorkesterin kanssa Peteris Vasksin uusromanttisen teoksen Vox Amoris. Kapellimestarina toimii James Lowe. Lotta Wennäkosken teoksessa JONG solistina on jonglööri Sakari Männistö. Armas Järnefeltin sinfoninen runo Korsholma vuodelta 1894 kuullaan salonkiorkesteriversiona. Korsholma kantaesitettiin Vaasan laulujuhlilla 1894.

Korsholman Musiikkijuhlien ohjelmaesite ilmestyy tammikuun lopussa. Esitteen myötä julkaistaan kaikki kesän taitelijat ja konsertit. Ohjelma sisältää noin 30 konserttia ja yleisötilaisuutta, joissa on jotain kaikille aisteille.

Musiikkijuhlat panostaa v. 2019 saavutettavuuteen, pyrkimyksenä ottaa huomioon kaikki kävijäryhmät.