20.07.2016

Korsholman Musiikkijuhlat on vokaalimusiikin juhlat

Vokaalimusiikin juhlat

Kas näin, malja pohjaan, jo lähtö on ees’,
tie valkeena hohtaa ja taivas on sees.
Nyt jääkäätte rakkahat, kotoiset haat,
mua luoksensa kutsuvat kaukaiset maat!

Vaellus ja matkanteko ovat runollisia teemoja, joten ei ole ihme, että monet säveltäjät ovat onnistuneet käsittelemään lähtemisen herättämiä tunteita ja reissumiehen iloja ja suruja parhaiten laulujensa ja laulusarjojensa kautta. Niin myös Robert Schumann, jonka Wanderlied op. 35 nro 3 Justinus Kernerin (suom. Kyllikki Solanterä) tekstiin alkaa yllä olevalla värssyllä täynnä lähtemisen jännitystä. Mitä sitten tapahtuu, sen pääsee kuulemaan Korsholman Musiikkijuhlilla.

Tänä vuonna musiikkijuhlien lied-tulkkina ahkeroi nimittäin suomalaissyntyinen, Saksassa asuva baritoni Herman Wallén, joka esiintyy festivaalin aikana yhteensä neljässä konsertissa yhdessä kokeneen lied-pianistin Akiko Sigfridssonin kanssa. Musiikkijuhlien ohjelma on pari astetta klassisempi kuin parina edellisenä vuonna, ja monet Wienin merkittävimmistä säveltäjänimistä ovat hyvin edustettuina. Tämä kuuluu myös Wallénin ohjelmassa, joka alkaa torstaina 28.7. klo 19 Maalahden kirkossa Franz Schubertin ja Robert Schumannin lauluilla, mm. juuri Wanderliedillä. Konsertissa kuullaan myös Schubertin raikas viulusonaatti A-duuri sekä Igor Stravinskyn ja Béla Bartókin musiikkia. Maalahden kirkkoon on linja-autokuljetus Vaasan kaupungintalolta klo 18.

Englantilainen Ralph Vaughan Williams kiersi 1900-luvun taitteessa keräämässä kotimaansa kansanlauluja ja nämä retket kuuluvat hänen laulusarjassaan Songs of Travel (Lauluja matkustamisesta). Duo Wallén-Sigfridsson esittää tämän sarjan Kuntsin modernin taiteen museon päiväkonsertissa perjantaina 29.7. klo 13 ja konsertin muuna ohjelmana on Wolfgang Amadeus Mozartin ja Franz Lisztin pianomusiikkia Risto-Matti Marinin esittämänä.

Maanantaina 1.8. klo 19 Vaasan kaupungintalolla kuullaan kolme hyvin erilaista näkökulmaa wieniläiseen romantiikan ajan musiikkiin, kun Wallén ja Akiko Sigfridsson esittävät Gustav Mahlerin sarjan Vaeltavan kisällin lauluja ja muuna ohjelmana on Schubertin Wanderer-fantasia pianolle sekä Erich Korngoldin Sarja kahdelle viululle, sellolle ja pianolle. Pianon ääressä tässä viimeisessä kappaleessa on festivaalin taiteellinen johtaja Henri Sigfridsson ja pianostemma on kirjoitettu oikean kätensä ensimmäisessä maailmansodassa menettäneelle Paul Wittgensteinille, joka tilasi sotien välisenä aikana runsaasti musiikkia soitettavaksi vasemmalla kädellään.

Wallénin ja Akiko Sigfridssonin eeppinen lied-matka musiikkijuhlilla päättyy Vaasan kaupungintalolle tiistaina 2.8. klo 19, kun ohjelmassa on musiikin historian ehkä merkittävin lied-sarja, Franz Schubertin Wilhelm Müllerin tekstiin säveltämä Winterreise. Matka elokuun lämmöstä talvisille tantereille vie koko konsertin ja päättyy kertojan kohtaamiseen kampiliiraa soittavan vanhuksen kanssa (suom. Lotta Emanuelsson).

Ja hän antaa kaiken
vain mennä menojaan,
kampea vääntää, eikä liiransa
vaikene hetkeksikään.

Merkillinen vanhus,
lähdenkö mukaasi?
Tahdotko lauluihini
liiraasi soittaa?

Wallénin ja Sigfridssonin ajatuksia liedien sisällöstä, tulkinnasta ja laulamisesta yleensä kuullaan heti festivaalin aluksi torstaina 28.7. klo 15 festivaalikahvilassamme Kaffehuset Augustissa.

Tässä siis Herman Wallénin ja Akiko Sigfridssonin osuus musiikkijuhlien tämän kesän ohjelmasta Lisää lauluja kuullaan Uudenkaarlepyyn Ahlbeckinsalissa perjantaina 29.7. klo 19, kun sopraano Kajsa Dahlbäck laulaa Wolfgang Amadeus Mozartin lauluhelmiä, sekä aarioita tämän oopperoista. Lied-kategoriaan mahtuu myös Kaija Saariahon Leinolaulut, jotka ovat Dahlbäckin ohjelmassa torstai-illan ilmaisessa myöhäiskonsertissa Vaasan kirkossa 28.7. klo 21.30.

Sitten on vielä mainitsematta musiikkijuhlien laulajatarjonnasta mezzosopraano Essi Luttisen, fortepianisti Anna Kuvajan ja klassismin ajan puhaltimia käyttävän Zetes-puhallinkvintetin konsertti Raippaluodon kirkossa lauantaina 30.7. klo 17.30, jonka ohjelmassa on Wolfgang Amadeus Mozartin ja hänen aikalaistensa ooppera-aarioita sekä Mozartin Kvintetto pianolle ja puhaltimille. Linja-autokuljetus Vaasan kaupungintalolta lähtee klo 16.30. Avarakatseinen liedin ystävä käy myös myös Viktoria Tolstoyn, Iiro Rantalan ja Ulf Wakeniuksen jazz-illassa Vaasan Ritzissä maanantaina 1.8. klo 21. Tarkoittaahan lied yksinkertaisimmillaan laulua ja niitä Tolstoy nimenomaan tulkitsee Rantalan ja Wakeniuksen ollessa yhtä hermoherkkiä säestäjiä kuin kuka tahansa lied-pianisti.

Liput saatavissa Studio Ticketistä Vaasan Rewell Centerissä (huomaa Studio Ticketin uusi sijainti Rewell Centerin toisessa kerroksessa) ja Studio Ticketin verkkosivuilta. Liput myös festivaalitoimistolta, Koulukatu 35.

Korsholman Musiikkijuhlat järjestetään 27.7.-4.8.2016.

www.korsholmmusicfestival.fi