Etusivu » Uutiset » Korsholman Musiikkijuhlat sukeltaa kesällä 2017 mytologian maailmaan

Korsholman Musiikkijuhlat sukeltaa kesällä 2017 mytologian maailmaan

02.12.2016

Korsholman Musiikkijuhlat piti vuosikokouksensa 30.11.2016. Läsnä oli noin 20 jäsentä, kun vuosikokous löi lukkoon edellisen kauden tilinpäätöksen, kuuli vuosikertomuksen sekä vahvisti linjat vuodelle 2017. Mukana oli myös Vaasan kaupunginorkesterin puhallinkvartetti, joka soitti Benjamin Brittenin ja Jean Francaix’n musiikkia.

Korsholman Musiikkijuhlien Vaellusvuodet 27.7.-4.8.2016 meni hyvin. Yhdistyksessä ollaan iloisia siitä, että sekä kävijämäärät että lipputulot nousivat edellisvuodesta. Lipputulojen nousu kesällä oli 9,3 %. Konserttien korkea taso ja tunnelma johtivat tähän nousuun, vaikka konsertit järjestetäänkin maantieteellisesti laajalla alueella. Yhteensä 32 konserttia/tilaisuutta järjestettiin Vaasassa, Mustasaaressa, Maalahdessa, Uudessakaarlepyyssä, Pedersöressä, Kauhavalla ja Seinäjoella. Yksi konsertti järjestettiin Uumajan pääkirkossa ja muusikot esiintyivät myös Wasa Expressillä matkalla Uumajaan. Toimintakauden tulokseksi kirjattiin n. 10 877 euroa. Musiikkijuhlien kokonaisliikevaihto on noin 368 000 euroa. Musiikkijuhlien kävijämäärä kesällä oli hieman yli 5400. Talvikonserttien määrät mukaan laskettuna kävijöitä oli yhteensä noin 6290, noin 3 % lisää verrattuna edelliseen vuoteen.

Yhdistyksen vuosikokokous valitsi myös hallituksen seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Uusi varsinainen jäsen on laulajatar ja musiikin maisteri Kajsa Dahlbäck, joka astui Bodil Eriksén-Neumanin tilalle. Muuten hallituksen kokoonpano jää ennalleen ja yhdistyksen puheenjohtaja Bo Kronqvist valittiin jatkamaan.

Korsholman Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana jatkaa vielä vuoden 2017 pianisti-professori ja kapellimestari Henri Sigfridsson ja festivaali järjestetään 26.7.-3.8.2017. Teemana on ”Tarua ja Totta”. Tämän lisäksi huomioidaan Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhla.

Konserttitoiminta alkaa jo maaliskuussa 2017 Vaasassa ja Mustasaaressa. Yhteistyökonsertti Vaasan   kaupunginorkesterin kanssa pidetään 16.3. kun pianisti Pavel Gililov saapuu konsertoimaan yhdessä orkesterin kanssa Henri Sigfridssonin johdolla. Samalle viikolle suunnitellaan myös kamarikonserttia sekä luentoa yliopisto-opiskelijoille, senioreille ja koululaisille.

Vuoden 2017 Korsholman Musiikkijuhlien teemana on Johann Wolfgang von Goethen omaelämäkerrasta Dichtung und Wahrheit – vapaasti suomennottuna Tarua ja totta. Ajatuksena on Goetheä vapaasti mukaillen elämän parempi ymmärtäminen taiteen kautta. Konkreettisesti teemaan liittyen ohjelmistossamme tullaan kuulemaan teoksia todellisuuden ja taruston välimailta, mytologiasta sekä ”tositarinoita“. Muita aiheita ovat mm. sota, kuolema ja rakkaus. Kalevala ja muut myyttiset kertomukset ovat pääosassa ja myös todeksi muuttuneet unelmat itsenäisestä Suomesta.

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri Sakari Oramon johdolla avaa musiikkijuhlat 27.7.2017 Mustasaaren kirkossa. Mukana solistit ja kantaesitys. Taiteilijakaarti täyttyy parast’aikaa ja ohjelma julkaistaan tammikuussa 2017.

www.korsholmmusicfestival.fi

  • Yhteistyössä: