03.08.2020

Korsholman Musiikkijuhlat tällä viikolla Tukholmassa, Laihialla ja Vaasassa

Konsertit tiistaina 4.8.:

Kreutzer Tukholmasta

Leo Tolstoin romaanissa Kreutzer-sonaatti Ludwig van Beethovenin musiikki herättää päähenkilössä kauhistuttavan tunteen palon. Musiikkijuhlien tiistai-illan konsertissa kuullaan sekä kirjalle nimen antanut laaja viulusonaatti A-duuri op. 49 että otteita Tolstoin kirjasta. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin taiteellisena johtajanakin toimiva ruotsalaisviulisti Malin Broman esittää musiikin yhdessä pianisti Simon Crawford-Phillipsin kanssa ja lausunnasta vastaavat Miriam Forsberg ruotsiksi ja Lasse Hjelt suomeksi.

Konsertti lähetetään Tukholman Musikaliskan salista Nybrokajenilta. Suoratoistolähetystä pääsee kuulemaan ilmaiseksi Musiikkijuhlien verkkosivuilta 4.8. klo 20 (Suomen aikaa) ja festivaalistudio vie konsertin tunnelmaan klo 19.30 alkaen. Studiossa tavataan konsertin muusikoita ja nähdään taas jakso Tina Axelssonin dadahenkisestä lyhytelokuvien sarjasta, joka kertoo mystisestä Chichi van der Hünckelstraßesta.

Laihian kirkko soi

Koronavirus on tuonut suuria haasteita konserttijärjestäjille, jotka pohtivat turvavälejä ja yrittävät kaikin keinoin tehdä konserteista mahdollisimman turvallisia ja silti miellyttäviä, yhteisöllisiä tapahtumia. Korsholman Musiikkijuhlat järjestää valikoidusti yleisökonsertteja kirkoissa, joihin yleisöä mahtuu hyvin ja hygieniasta on mahdollista huolehtia.

Laihian kirkossa on seinät leveällä ja mainio akustiikka, joten mikä olisikaan parempi paikka kutsua yleisö kuulemaan elävää musiikkia elävässä konserttitilassa. Tiistai-iltana 4.8. klo 21 kirkossa esiintyy Total Cello Ensemble, kuuden huippusellistin Sibelius-Akatemiassa muodostama kamarimusiikkiryhmä, joka sekä jatkaa selloyhtyeiden perinnettä että vie sitä eteenpäin. Yhtyeen ohjelmassa on Laihialla sekä klassisen musiikin helmiä Arvo Pärtin henkisyyttä värähtelevästä musiikista Heitor Villa-Lobosin eteläamerikkalaisiin rytmeihin. Mutta klassisten kappaleiden ohella Total Cello Ensemble esittää viihde- ja populaarimusiikkia Lasse Mårtensonista ja Unto Monosesta Adeleen ja jopa Metallicaan (mainittakoon, että Ensemblen nokkamies Hannu Kiiski oli myös Apocalyptican Eicca Toppisen opettaja Sibelius-Akatemiassa).

Liput konserttiin 20 €. Lippuja saatavissa ovelta ja netticket.fi:stä.

Keskiviikko 5.8.:

Korsholman Musiikkijuhlien poikkeusvuoden päätöskonsertissa keskiviikkoiltana soittaa perinteiseen tapaan Vaasan kaupunginorkesteri. Orkesteria johtaa suorastaan komeettamaisen nousujohteista uraa tekevä nuori suomalaislahjakkuus Emilia Hoving, joka taannoin nähtiin palkitussa Orkesterin edessä -dokumentissa. Ludwig van Beethovenia juhlitaan vielä kerran ensimmäisen sinfonian esityksellä ja lisäksi konsertissa kuullaan Jean Sibeliuksen ja ranskalaisen Arthur Honeggerin teoksia 1920-luvulta sekä samalla vuosikymmenellä syntyneen Einojuhani Rautavaaran Divertimento.

Suoratoistolähetystä pääsee kuulemaan ilmaiseksi Musiikkijuhlien verkkosivuilta klo 19.30 alkaen. Paikan päälle otetaan myös rajoitetusti yleisöä, jolle on vapaa pääsy. Festivaalistudio vie virtuaalilähetyksen katsojat konsertin tunnelmaan klo 19.30 alkaen. Studiossa tavataan konsertin kapellimestari Emilia Hoving ja viimeinen jakso Tiina Axelssonin dadahenkisestä lyhytelokuvien sarjasta, joka kertoo mystisestä Chichi van der Hünckelstraßesta.

www.korsholmmusicfestival.fi