27.07.2020

Korsholman Musiikkijuhlat virtuaalisesti ja elävän musiikin konsertteina

Korsholman Musiikkijuhlat vietetään tänä vuonna sekä virtuaalisesti että elävän musiikin konsertteina 28.7-5.8. Virtuaalisesti konsertit ovat ilmaisia ja niitä voi seurata Musiikkijuhlien verkkosivujen kautta kaikkialta, missä vain internet toimii, eli vaikka oman kotilaiturin nokasta. Kaikkiin Suomessa järjestettäviin konsertteihin otetaan myös yleisöä paikan päälle rajoitetusti, huomioiden turvavälit ja kuvaustekniikka, eli yleisömäärä konserttitiloissa on normaalia pienempi. Konsertteja on yhteensä 13 ja niihin on vapaa pääsy lukuun ottamatta Laihian kirkon konserttia tiistaina 4.8. klo 21, johon liput ovat 20 euroa. Tämä on myös ainoa konsertti, jota ei lähetetä verkossa. Konsertteihin myydään ohjelmalehtisiä 10 euron hintaan. Verkkolähetykset ovat katsottavissa jälkeenpäin kuukauden ajan. Lähetyksen katsominen ei vaadi kirjautumista.

Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, ruotsalaisviulisti Cecilia Zilliacus, on yhdessä musiikkijuhlayhdistyksen hallituksen kanssa rakentanut ohjelman, jossa vuoden teema Yksin, villi ja vapaa kuuluu kiinnostavina konserttikokonaisuuksina. Teema viittaa ennen kaikkea Ludwig van Beethoveniin, jonka syntymästä on tänä vuonna 250 vuotta. Myös musiikki sadan vuoden takaa, 1920-luvulta, on villeine ja vapaine suuntauksineen tärkeässä roolissa. Muun muassa Paul Hindemith, Arthur Honegger, Selim Palmgren, Erkki Melartin, Jean Sibelius, George Gershwin, Carl Nielsen ja York Bowen ovat säveltäjiä, joiden 1920-luvun teoksia kuullaan festivaalilla. Useimmat konsertit ovat kestoltaan noin tunnin mittaisia ja ne pidetään ilman väliaikaa. Musiikin yhteydessä kuullaan kahdessa konsertissa runoutta tai tekstikatkelmia romaaneista.

Konserttien pääpaikkana on Vaasan kaupungintalo, mutta konsertteja kuullaan myös Vaasan ja Mustasaaren ja Björköbyn kirkosta sekä Stundarsin Hemmerintalolta. Kolme konserttia lähetetään Tukholman Musikaliskan konserttisalista Nybrokajenilta, jossa Cecilia Zilliacus esiintyy Ruotsissa asuvien kollegojensa kanssa. Suomesta lähetettävissä konserteissa esiintyy tänä vuonna vain suomalaisia tai Suomessa asuvia taiteilijoita.

Kovat kotimaiset

Vuoden orkesterivieraat Musiikkijuhlilla ovat varsin perinteiseen tapaan avajaiskonsertin 29.7. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri ja päätöskonsertin 5.8. Vaasan kaupunginorkesteri. Keskipohjalaisia johtaa Jan Söderblom, joka myös toimii konsertin viulusolistina. Vaasan kaupunginorkesteria johtaa ensimmäistä kertaa Emilia Hoving, joka on noussut nopeasti kiinnostavimpien nuorten kotimaisten kapellimestarien joukkoon.

Sopraano Mari Palo esittää George Gershwinin lauluja perjantaina 31.7. yhtyeensä kanssa, johon kuuluvat suomalaisen jazzin kiintotähdet, Seppo Kantonen pianossa, Ville Herrala bassossa ja Joonas Riippa rummuissa. Waasa Quintet on Vaasan kaupunginorkesterin puhaltajien muodostama puupuhallinkvintetti, joka esiintyy Björköbyn kirkossa lauantaina 1.8. Total Cello Ensemble, suomalaisten huippusellistien muodostama selloyhtye, esiintyy maanantaina 3.8. Vaasan kaupungintalolla yhdessä Mari Palon kanssa ja 4.8. Laihian kirkossa.

Huilisti Erica Nygård ja urkuri Niels Burgmann esiintyvät Vaasan kirkossa varaslähtökonsertissa tiistaina 28.7. Viulisti Erik Nygård ja pianisti Anton Ylikallio esittävät suomalaista 1920-luvun viulumusiikkia Stundarsissa torstaina 30.7. Vuoden nuoret taiteilijat, viulisti Albert Sahlström ja pianisti Ahti Alavillamo, soittavat Vaasan kirkon alkuillan konsertissa perjantaina 31.7. klo 18. Lisäksi Kuula-opiston mestariluokan nuoret taiturit esiintyvät Mustasaaren kirkossa sunnuntaina 2.8. klo 18. Näyttelijä Lasse Hjält lausuu mm. Leo Tolstoin, F. Scott Fitzgeraldin ja Hugo Ballin tekstejä eri konserteissa.

Naapurin nasevimmat

Kolme tämän vuoden konserteista taltioidaan lähetettäväksi Tukholman Nybrokajenilta, Musikaliskan konserttisalista. Siellä musisoivat lauantaina 1.8. viulisti Cecilia Zilliacus yhdessä alttoviulisti Emilia Hörnlundin ja sellisti Torleif Thedéenin kanssa. Sunnuntaina 2.8. heidän seuraansa liittyvät suomalaissyntyinen viulisti Jannika Gustafsson ja käyrätorvisti Chris Parkes. Tiistaina 4.8. viulisti Malin Broman ja pianisti Simon Crawford-Phillips esittävät Beethovenia. Näiden loistavien muusikoiden lisäksi kuulemme Beethoven-elämäkerturin, professori Åke Holmquistin, kertovan säveltäjämestarista ja näyttelijä Miriam Forsbergin lausumassa Leo Tolstoita.

Festivaalistudio

Konserttilähetykset alkavat klo 20 ja puoli tuntia ennen konserttia lähetetään festivaalistudio, jota juontavat kapellimestari Anna-Maria Helsing ja musiikkitieteilijä Mats Lillhannus. He saavat vieraita konsertin taiteilijoista ja lisäksi nähdään Tina Axelssonin dadaistisia lyhytelokuvia, joissa esiintyy Malin Kivelä. Festivaalistudiolähetyksiä on joka ilta 29.7. klo 19.30 alkaen. Kolmena iltana studiosessio lähetetään Tukholmasta, Cecilia Zilliacus emäntänä (1.–2.8. ja 4.8.)

 

Tiistain ja keskiviikon konsertit:

 

Varaslähtö Vaasan kirkossa

Musiikkijuhlien varaslähtökonserttiin Vaasan kirkkoon keskiviikkona 28.7.2020 klo 20.00 on yleisö tervetullut paikan päälle, mutta Iltamusiikin yhteistyökumppani, Vaasan seurakuntayhtymä, myös lähettää konsertin suoratoistona niille, jotka haluavat ottaa koronatilanteen varman päälle ja katsoa konsertin kotoa käsin. Linkki lähetykseen löytyy seurakunnan kotisivujen ohella Korsholman Musiikkijuhlien kotisivulta.

Konsertissa esiintyy valovoimainen ja jo kohtalaisen pitkään yhteistyötä tehnyt urut-huiluduo. Vaasan kaupunginorkesterin soolohuilisti Erica Nygårdin jalo huilunsoitto yhdistyy Helsingin Matteus-seurakunnan kanttorin Niels Burgmannin värikkääseen taiturointiin urkujen ääressä. Duo esittää ennen kaikkea huilulle ja uruille sävellettyä alkuperäisohjelmistoa, mutta Vaasan kirkossa kuullaan myös sovituksia ja soolokappaleita. Konsertin teokset ovat 1900-luvun eri vuosikymmeniltä, säveltäjäniminä muun muassa Sigfrid Karg-Elert, Maurice Duruflé ja Francis Poulenc.

Sekä elävä konserttikokemus että suoratoistolähetyksen seuraaminen ovat ilmaisia. Vapaaehtoinen ohjelmalehtinen kirkossa 10 €. Kirkkoon otetaan yleisöä 138 henkilöä.

Avajaiskonsertissa Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri

Harvassa ovat olleet ne vuodet, kun Korsholman Musiikkijuhlien avajaiskonsertissa ei ole kuultu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteria. Tämä Pohjanmaan jousiorkesteriylpeys avaa tänäkin vuonna festivaalin Vaasan kaupungintalolta lähetettävässä suoratoistokonsertissa keskiviikkona 29.7. klo 20.

Orkesterin johtajana ja solistina esiintyy Jan Söderblom, jonka solistinumerona kuullaan Jean Sibeliuksen g-mollihumoreski nro 4 op. 89 viululle. Wienistä Skotlantiin toisen maailmansodan alla emigroituneelta Hans Gálilta orkesteri esittää jousiserenadin. Béla Bartókin Romanialaiset kansantanssit ja Ludwig van Beethovenin vakavahenkinen jousikvartetto op. 95 kuullaan jousiorkesterisovituksina.

Suoratoistolähetystä pääsee kuulemaan ilmaiseksi Musiikkijuhlien verkkosivuilta. Koronarajoitusten takia Vaasan kaupungintalolle otetaan yleisöä vain 20 henkilöä, mutta myös elävä konsertti on ilmainen. Vapaaehtoinen ohjelmalehtinen konserttiin 10 €. Konsertti on loppuunvarattu.

Korsholman Musiikkijuhlien koko ohjelma osoitteesta www.korsholmmusicfestival.fi.