05.07.2010

Korsholman Musiikkijuhlien lopputiedote

Korsholman Musiikkijuhlat 2010 päättyivät juhannuksen alkaessa. Kahdeksan päivän aikana kuultiin 26 konserttia. Konserttien joukossa oli myös ilmaiskonsertteja: kaksi lastenkonserttia sekä urkukonsertti Vaasan kirkossa. Musiikkihetkissä musiikkijuhlakahvilassa kävi yhteensä noin 300 henkilöä. Kahvilassa toteutetut konsertit olivat Musiikkijuhlille uusi konserttimuoto lajissaan ja nämä viisi iltapäivän konserttia toteutettiin yhteistyössä muun muassa Pietarsaaren Musiikkitalon ja Vaasan Kuula-opiston kanssa. Tavoitteen – klassisen musiikin vieminen jokaisen ulottuville – voi sanoa täyttyneen. Konseptia tullaan toki kehittämään tämän ensimmäisen koevuoden jälkeen.

Musiikkijuhlien organisaatio on erittäin tyytyväinen vuoden festivaaliin, joka sai positiivisen vastaanoton yleisön ja taiteilijoiden joukossa. Taiteellisen johtajan Marko Ylösen valinnat vetivät yleisöä. Lopulliseksi yleisömääräksi muodostui noin 4200 kuulijaa. Määrä kasvoi 20 % verrattuna vuoteen 2009. Lippujen myynti internetin kautta kasvoi merkittävästi verrattuna edelliseen vuoteen ja myös ennakkomyynti oli vilkkaampaa.

Uusi ajankohta vuonna 2011

Korsholman Musiikkijuhlat 27.7. – 3.8.2011. Korsholman Musiikkijuhlat 2011 järjestetään heinä-elokuun vaihteessa 27.7. – 3.8.2011. Sama ajankohta Musiikkijuhlilla on myös 30-vuotisjuhlavuonna, 1.8. – 8.8.2012.

Festivaalin järjestäjät palaavat näin takaisin juhlien alkuaikoihin (1982), jolloin Musiikkijuhlat järjestettiin elokuun alussa. Vaikka tänä vuonna yleisömäärä kasvoi, löytyi konserttisaleista edelleen tyhjiä paikkoja. Tähän tilanteeseen toivotaan parannusta ajankohdan muutoksella. Järjestäjät toivovat ajankohdan mahdollistavan kotimaisten ja pohjoismaisten matkailijoiden lisäksi keski-eurooppalaisten, joille elokuu on lomakuukausi,vierailut Musiikkijuhlilla.

Vuoden 2011 suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa. Teemaksi taiteellinen johtaja Marko Ylönen on valinnut neljä elementtiä –tuli, vesi, ilma ja maa. Säveltäjistä huomioidaan muun muassa uusikaarlepyyläinen Erik Bergman, jonka syntymästä tulee ensi vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Korsholman Musiikkijuhlilla 2011 tullaan kuulemaan muun muassa seuraavia taiteilijoita: Gary Hoffman (sello), Sergei Krylov (viulu), Esko Laine (kontrabasso), Mark Gothoní (viulu) ja Elina Vähälä (viulu). Marko Ylönen kiittää myös kuluneen kesän orkestereita ja toivoo yhteistyölle jatkoa.

Korsholman Musiikkijuhlat kiittää onnistuneesta festivaalista yhteistyökumppaneita, lehdistöä ja yleisöä!

http://www.korsholmmusicfestival.fi