25.07.2019

Korsholman Musiikkijuhlien perjantai on säpinää täynnä

Musiikkijuhlien perjantai 26. heinäkuuta on säpinää täynnä ja ohjelmassa on peräti kuusi konserttia, joista aivan kaikkiin ei tosin voi kukaan ehtiä.

Ohjelma alkaa jo klo 12 lounaskeskustelulla festivaalikeskus Culturumissa. Klo 18 on tarjolla peräti kolme konserttia: Munsalan kirkossa kuullaan Lotta Wennäkosken ja Pjotr Tšaikovskin kamarimusiikkia, Maalahden kirkossa keskieurooppalaista musiikkia kolmelta vuosisadalta ja Kauhavan kirkossa kotimaista ja venäläistä liediä. Klo 21 Sulvan kirkon iltakonsertissa iloitaan muun muassa Sofia Gubaidulinan sävelin. Lisäksi klo 15 festivaalikahvila Loftetissa kuullaan suomalaista laulutaidetta.

Arkipäivän ilot ja surut

Musiikin ja sanan liitosta ovat Musiikkijuhlien festivaalikeskuksessa Culturumissa keskustelemassa kahdella kielellä vuoden säveltäjävieras Lotta Wennäkoski ja runoilija Eva-Stina Byggmästar perjantaina 26.7. klo 12. Keskustelun ja lounaan ohella saadaan nauttia musiikista, kun festivaalin taiteilijat Cecilia Zilliacuksen johdolla esittävät Wennäkosken sekä Lili Boulangerin ja Jean Françaix’n musiikkia.

Liput 20/15 € sisältäen salaattilounaan seisovasta pöydästä

Siipien sijaan Munsalassa

Eva-Stina Byggmästar on alunperin Pietarsaaresta kotoisin oleva runoilija, joka asuttuaan pitkään Tanskassa ja Ruotsissa on muuttanut takaisin Pohjanmaalle ja elelee nykyään Vöyrillä. Byggmästarin usein luontoaiheisissa ja hyvin alkuvoimaisissa runoissa saattavat peikonkarvaiset naiset huutaa kilpaa myrskyn kanssa tai lintuihminen haluta ulos kalustetuista huoneista. Runojen energia teki vaikutuksen myös säveltäjä Lotta Wennäkoskeen, joka muutama vuosi sitten sävelsi Byggmästarin teksteihin neljän laulun sarjan I stället för vingar, Siipien sijaan. Teos kuullaan Korsholman Musiikkijuhlilla kahdessakin konsertissa, joista toinen on Munsalan kirkossa perjantaina 26.7. klo 18. Wennäkosken teoksen solistina toimii Närpiön punaposkinen taiteilijantaimi, mezzosopraano Erica Back, joka nuoresta iästään huolimatta tekee jo vahvaa uraa Saksan oopperamaailmassa. Saksasta tulevat myös konsertin huippuinstrumentalistit Annette von Hehn, Stefan Heinemeyer ja Oliver Triendl, jotka Wennäkosken teoksen jälkeen esittävät yhden venäläisen romantiikan intiimeimmistä teoksista, Pjotr Tšaikovskin pianotrion a-molli, lisänimeltään ”Suuren taiteilijan muistolle”.

Liput 20/15 €

Elämän kauneudesta ja traagisuudesta

Pohjoismaiden arvostetuimpiin jousikvartetteihin kuuluva norjalainen Vertavo on taas Korsholman Musiikkijuhlilla yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Vertavo on pääosassa musiikillista kuvailua täynnä olevassa konsertissa Maalahden kirkossa perjantaina 26.7. klo 18.

Wieniläisklassikoista ehkä yllätyksellisimmän, Joseph Haydnin, musiikissa on aina kuultu ulkomusiikillisia viittauksia. Konsertin aluksi kuultava jousikvartetto B-duuri on saanut lisänimekseen Auringonnousu. Aamunsarastukseen kuuluu myös lintujen laulu ja sitä on Olivier Messiaenin musiikki täynnä. Messiaenin hieno Aikojen lopun kvartetto on ollut Korsholman ohjelmassa säännöllisesti ja tänä vuonna siitä kuullaan sooloklarinetille sävelletty osa Lintujen tuonela. Vuoden klarinetistivieras on belgialainen Jaan Bossier, suvereeni nykymusiikin tulkki.

Tšekkien kansallissäveltäjän Bedřich Smetanan elämässä oli sekä nousuja ja laskuja. Näitä hän kuvasi vanhana miehenä omaelämäkerrallisessa ensimmäisessä jousikvartetossaan, jolle hän antoi nimen Aus meinem Leben, Elämästäni. Nuoruuden iloista päädytään finaalissa korvien soimiseen ja traagiseen kuuroutumiseen, tämä kaikki pakahduttavan romanttisella sävelkielellä ilmaistuna.

Liput 20/15 €. Linja-autokuljetus Vaasan kaupungintalolta lähtee klo 17.30.

Nuoret lahjakkuudet Kauhavalla

Lied-pareille järjestettävässä Helsinki Lied -kilpailussa oli viime syksynä palkintona esiintymismahdollisuus tämän kesän Korsholman Musiikkijuhlilla. Nuorten voittajien taituruutta ja ilmaisun paloa on kuultavissa Kauhavan seurakuntatalolla perjantaina 26.7. klo 18, kun esiintymässä ovat kilpailussa säkenöineet sopraano Virva Puumala ja pianisti Juho Lepistö.

Virva Puumala on tällä välin voittanut myös Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut ja hän on yksi valovoimaisimpia nuoria sopraanoja maassamme. Hänen ja Lepistön ohjelmistossa Musiikkijuhlien konsertissa on Toivo Kuulan rakastetuimpia yksinlauluja kuten Tuijotin tulehen kauan, Suutelo ja Kesäyö kirkkomaalla. Yrjö Kilpisen korkeatasoisen lied-tuotannon helmet ja Sergei Rahmaninovin Kuusi romanssia täydentävät romantiikan ajan laulutaidetta luotaavan ohjelman.

Liput 20/15 €

Sulvan kirkko tulvii iloa

Perjantaina 26.7. pidetään Korsholman Musiikkijuhlien perinteinen Sulvan kirkon iltakonsertti klo 21. Hämärtyvässä illassa julistetaan musiikillista ilosanomaa ja konsertin nimi onkin Freue dich – Iloitse!

Silkkaa päätöntä hauskanpitoa ei konsertti silti ole, siitä pitää Itä-Euroopan merkittävimpiin säveltäjänimiin kuuluva Sofia Gubaidulina huolen. Hänen Freue dich! -teoksessaan viululle ja sellolle ilo saa syvempiä sävyjä, kun se sekoittuu uskonnolliseen kirkastumiseen.

Wolfgang Amadeus Mozartin huilukvartetossa D-duuri hyvä tuuli yhdistyy oopperamaisen melodiseen hitaaseen osaan ja konsertin välisoittona kuultava Claude Debussyn soolohuiluteos Syrinx johdattaa kuulijat antiikin mytologiseen maailmaan.

Esiintyjinä on Ruotsin musiikkimaailman parhaimmisto: Zilliacuksen sisarukset Cecilia ja Ylvali ylemmissä jousissa ja sellossa Suomen lahja Tukholman kuninkaalliselle oopperalle, Kati Raitinen. Huiluosuuksista vastaa Ruotsin radio-orkesterin fantastinen soolohuilisti Anders Jonhäll.

Liput 25/20 €. Linja-autokuljetus Vaasan kaupungintalolta klo 20.30.

Festivaalikahvilassa laulua

Musiikkijuhlien festivaalikahvilana toimii tänä kesänä idyllinen Loftet aivan Vaasan kaupungintalon naapurissa. Kahvilassa pidetään viikonloppuna 26.7.–28.7. joka iltapäivä klo 15 konsertti ja esiintymässä ovat Vaasan oopperayhdistyksen ja Kuula-opiston nuoret lahjakkuudet. Konserttiputken aloittaa perjantaina 26.7. tenori Niilo Erkkilä suomalaisella kansallisromanttisella ohjelmistolla. Anton Ylikallio säestää.

Musiikin tekemisen iloa pääsee kahvilakonsertteihin kuulemaan kahvikupin hinnalla.

Korsholman Musiikkijuhlien koko ohjelma osoitteesta www.korsholmmusicfestival.fi.