31.05.2013

Kotimaisia huippukapellimestareita Savonlinnan Oopperajuhlille 2014

Savonlinnan Oopperajuhlien tulevan taiteellisen johtajan Jorma Silvastin ensimmäisellä kaudella Oopperajuhlat esittää suomalaista, italialaista, saksalaista ja ranskalaista oopperaa 200 vuoden ajalta. Aiempien taiteellisten johtajien kädenjälki näkyy kauden 2014 ohjelmistossa, sillä Silvasti on poiminut ohjelmistoon uutuusteosten lisäksi onnistuneimpia tuotantoja aikaisempien taiteellisten johtajien kausilta. ”Haluamme näyttää, mihin Oopperajuhlien pitkä, vankka maine perustuu ja kehittää sitä edelleen juhlien toiselle vuosisadalle”, Silvasti sanoo.

Kullervo tulee!

Uutuustuotantona Olavinlinnassa esitetään Aulis Sallisen Kullervo, jonka ensi-iltaa juhlittiin Los Angelesissa vuonna 1992. Suomessa Kullervo esitettiin ensimmäisen kerran Helsingin uuden oopperatalon avajaisviikolla 1993. ”Kullervo on hieno teos ja teema on yleismaailmallinen ja edelleen ajankohtainen, kertoohan se nuoren miehen syrjäytymisestä ja siitä, mihin se pahimmillaan voi johtaa.”

Kullervon Olavinlinnassa johtaa RSO:n ylikapellimestari Hannu Lintu, ohjaus on Kari Heiskasen, lavastus Antti Mattilan, puvut Riitta-Anttonen-Palon ja valaistus Ilkka Paloniemen. Nimiroolin laulaa Tommi Hakala, Äidin roolissa on Tuija Knihtilä ja Ville Rusanen debytoi Kimmon roolissa.

Georges Bizet’n Carmen, oopperalavojen rakastettu kestosuosikki, palaa Olavinlinnaan Raimo Sirkiän johtajakauden taiteellisena perintönä. Marianne Mörckin ohjaaman Carmenin johtaa Philippe Auguin. Ranskalaiskapellimestari on johtanut Oopperajuhlilla aiemmin Mefistofelen (2009), Toscan (2010) ja Lohengrinin (2011).

Carmenin nimiroolissa vuorottelevat bulgarialaissyntyinen Nadja Krasteva ja amerikkalainen Katharina Goeldner, Don Josén roolin laulaa kanadalaistenori Luc Robert ja Escamillona vuorottelevat kanadalaissyntyinen Randall Jakobsh ja kreikkalainen Aris Argiris.

Giacomo Puccinin Madama Butterfly on Silvastin mielestä yksi Jari Hämäläisen kauden ehdottomasti onnistuneimmista tuotannoista. Henri Akinan, Dean Shibuyan ja Anne Namban luoman tuotannon johtaa Mikko Franck, joka tekee Savonlinnassa debyytin oopperakapellimestarina.

Madama Butterflyn nimiroolissa vuorottelevat liettualainen Ausrine Stundyte ja Helena Juntunen ja F.B. Pinkertonina on kesältä 2010 samasta roolista tuttu Andrea Caré.

Taikahuilun paluu

Kesän 2014 kolmas uusintaohjaus on Wolfgang Amadeus Mozartin iki-ihana Taikahuilu. Se on Oopperajuhlien kautta aikojen merkittävin teos sekä lukemattomille yleisösukupolville, itse juhlille, että koko suomalaiselle oopperakulttuurille. Taikahuilu on juhlien tärkein teos yleisökasvatuksen kannalta.

Taikahuilu liittyy vahvasti myös kaikkiin niihin suomalaisiin huippusolisteihin ja kapellimestareihin, jotka ovat teosta vuosien kuluessa Olavinlinnassa esittäneet.

Taikahuilu palaa ohjelmistoon August Everdingin klassisena alkuperäisohjauksena lisättynä uusilla valaistus- ja tehostesuunnitelmilla. ”Teos on ansainnut paikkansa näillä juhlilla, sillä se puhuttelee niin nuoria kuin ensikertalaisiakin. Uutuutena tarjonnassa on Taikahuilun iltapäivänäytäntö, johon myös perheen nuorimmat voivat helposti tulla mukaan.”

Taikahuilun johtaa Okko Kamu. Sarastron roolissa on Mika Kares, Taminona Tuomas Katajala ja Paminan roolissa vuorottelevat Marjukka Tepponen ja Anna Immonen. Yön kuningattarena Oopperajuhlilla debytoi unkarilaissopraano Klára Kolonits.

Kerimäen kirkko palaa konserttipaikaksi

Kesällä 2014 Kerimäen kirkossa esitetään Wolfgang Amadeus Mozartin Requiem, jossa orkesterina debytoi Helsingin Barokkiorkesteri. Requiemin johtaa Dalia Stasevska, solisteina ovat sopraano Soile Isokoski, mezzosopraano Lilli Paasikivi, tenori Jorma Silvasti ja basso Nicholas Söderlund ja Matti Hyökin valmentama Savonlinnan Oopperajuhlakuoro.

Maailman suurin puukirkko on innostava konserttipaikka, jonka akustiikkaa on verrattu ’suureen soivaan selloon’. Yleisön kiinnostus ratkaiskoon, järjestämmekö siellä tulevaisuudessa myös muita konsertteja”, Silvasti kertoo.

Vieraita Walesista

Vieraileva ulkomainen oopperatalo tulee vuonna 2014 Cardiffista, Walesista. Welsh National Opera tuo Olavinlinnaan Giuseppe Verdin suuren kuoro-oopperan Nabucco sekä Giacomo Puccinin läpimurtoteoksen Manon Lescaut, joka kuullaan Oopperajuhlilla nyt ensimmäistä kertaa.

”Olemme erityisen iloisia siitä, että saimme heidät tänne näin lyhyellä aikataululla siitä huolimatta, että heidän teoskohtaiset suunnitelmansa on lyöty lukkoon vuosiksi eteenpäin”, Silvasti kertoo. ”Molemmilla osapuolilla oli kuitenkin voimakas tahtotila tämän vierailun toteuttamiseksi jo juhlakaudella 2014.”

www.operafestival.fi