21.02.2019

Kotkan Meripäivien V2 areenalla kovia kotimaisia ja koko perheen päivä

Kantasataman Välilaiturilla sijaitseva V2 areena on tulevana kesänä Meripäivien pääkonserttipaikka. V2 areenalla kuullaan perjantaina ja lauantaina kotimaisen musiikin kovia nimiä kuten Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, Elastinen, Roope Salminen & Koirat, Anssi Kela ja Vesta.  Lipunmyynti konsertteihin alkoi tänään torstaina 21.2. klo 9 Tiketissä. V2 areenan konsertit tuottaa tänä vuonna Kotkan kaupunki omana tuotantonaan.

Suomalaisten suurimpiin kestosuosikkeihin lukeutuva Anssi Kela suuntaa tänä kesänä pitkästä aikaa Suomen festarilavoille yhtyeensä kanssa ja hänet nähdään myös Meripäivien perjantai-illassa. Helmikuussa Erikois-Emmalla palkittu Kela julkaisi viime vuonna Ääriviivoja-albuminsa ja sen lähes 2 miljoonaa striimiä Spotifyssa kerännyt menestyssingle ”Ilves” dominoi koko syksyn myös suomalaisia radiosoittolistoja. Pitkää uraa tehneen Anssin suurimmat hitit (”Mikan Faijan BMW”, ”Milla”, Puistossa” sekä ”Levoton tyttö”) tuovat sopivan määrän nostalgiaa ja suomirockia kesäisiin päiviin. Perjantaina lavalle nousee myös Vuoden tulokas Emmalla palkittu Vesta, joka on viimeisen vuoden ajan ollut kiistatta puhutuin kotimainen artistilupaus. Vestan maaliskuussa julkaistu esikoisalbumi ”Lohtulauseita” nousi ilmestymisviikollaan Suomen virallisen listan ykköseksi ja albumi sekä singlebiisit ”Ota varovasti” ja ”Sun katu” ovat kaikki ylittäneet kultalevyn rajan.  Meripäiväperjantaita tähdittää myös suomalaisen rockin kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Olavi Uusivirta. Uusivirta on tunnettu lukuisista hiteistään, joihin lukeutuvat muun muassa ”On niin helppoo olla onnellinen”, ”Kultaa hiuksissa” sekä Anna Järvisen kanssa levytetty ”Nuori ja kaunis” -duetto. Perjantain ohjelmassa on lisäksi myös erikoiskeikka, josta tiedotetaan myöhemmin lisää.

Lauantaina V2 areenalla lavalle nousee toivottu Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani. Kymmeniä hittejä, oma levy-yhtiö, loppuun myydyt areenakeikat kertovat bändin suosiosta. Tuure ja Kaihon Karavaani on ennen kaikkea livebändi, joka soittaa suomalaista maailmanmusiikkia, jota he itse kutsuvat ”kaihomareiksi”. Bändi osaa ottaa bilekansan mukaansa ja laittaa lanteet keinumaan. Lauantai-iltana V2 lavalle kipuaa myös keikkatauolta palannut Roope Salminen & Koirat. Tämä porukka on niin ikään tunnettu räjähtävistä live-esiintymisistään. Yhtye on tunnettu useista hiteistään, kuten ”Madafakin darra”, ”Voodoo” sekä ”Tanssi se ulos”

V2 areenan lauantai-illassa tunnelman nostaa takuulla kattoon myös suomirap-taivaan kirkkain tähti Elastinen. Tämän energisenä ja positiivisena tunnetun tähden suosituimpia biisejä ovat mm. Supervoimii, Anna Soida sekä Eteen ja Ylös. Menoa ja meininkiä ei puutu myöskään rokkia, räppiä ja punkkia yhdistelevältä Atomirotalta. Paikallista väriä V2 areenalle tuo upea viidestä loistavasta laulajasta ja kahdeksanhenkisestä superbändistä koostuva Spice Up Your Life -tribuuttibändi, joka herättää eloon Spice Girlsin parhaimmat kappaleet suurella sydämellä ja alkuperäisesityksiä kunnioittaen.

Tänä kesänä Lasten Meripäivät ”palaavat juurilleen” eli nykyisen yhteisötalo Messin tiloihin ja pihapiiriin. Messin alueella esiintyy katuteatteriartisteja, pihalta löytyy supersuosittu Raxa ja sisätiloista puuhapisteet, työpajat ja pimennystä vaativat esitykset. Lauantaina Kantasataman V2 areenalla Kotkan kaupunki tarjoaa lapsille ja nuorille meripäiväohjelmaa. Yhteistyössä nuorisotyön ja paikallisten harrastajien kanssa lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan mm. sirkustemppuja ja muuta liikunnallista toimintaa. V2 areenalla käydään myös perinteinen Lasten Merilaulukilpailu. KOKO PERHEEN V2 päivässä esiintyvät mm. aamupäivällä lapsiperheille tuttu RYHMÄ HAU ja nuorten pyynnöstä iltapäivällä 19-vuotias rap-lupaus Cledos. Muu ohjelma tarkentuu kevään aikana. Lauantain koko perheen päivätapahtumaan on vapaa pääsy.

Kotkan Meripäiviä on järjestetty vuodesta 1962. Tämän vuoden tapahtuma järjestetään 25.-28.7.2019. Kyseessä on yksi Suomen suurimmista kesätapahtumista, jonka kävijämäärä on vuosittain n. 200 000. Kokonaisohjelma koostuu avajaisparaatista, satamaravintoloista, merimarkkinoista, alueohjelmasta, Lasten Meripäivistä sekä urheilutapahtumista. Osittain samaan aikaan Meripäivien kanssa järjestetään tulevana kesänä myös Kotkan Puuvenemessut (24.-27.7.) Lisää ohjelmaa, esiintyjiä ja sisältöä tullaan tiedottamaan kevään aikana.

 

Päiväkohtainen ohjelma:

26.7. perjantai:

Anssi Kela

Vesta

Olavi Uusivirta

+ erikoiskeikka, julkaistaan myöhemmin

 

27.7. lauantai:

Elastinen

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani

Roope Salminen & Koirat

Atomirotta

Spice Up Your Life -tribuuttibändi

 

Liput:

PERJANTAI 39,90 euroa  – EARLY BIRD -tarjous 8.3. asti 29,90 (rajoitettu erä)

LAUANTAI 39,90 euroa – EARLY BIRD -tarjous 8.3. asti 29,90 (rajoitettu erä)

PERJANTAI + LAUANTAI (rajoitettu erä) 72 euroa

VIP-Lippu 79,90 euroa (rajoitettu erä)

 

Lauantaina päivällä Koko perheen V2 -ohjelmaan vapaa pääsy!

 

Pääsyliput myynnissä:

21.2 klo 9 alkaen Tiketissä https://www.tiketti.fi/

sekä

Kotkan kaupungin asiakaspalvelupiste Ruorissa (Kirkkokatu 6) aukioloaikoina

Merikeskus Vellamossa (Tornatorintie 99) aukioloaikoina

Kulttuurisetelit käyvät peruslippujen maksuvälineenä ennakkomyynnissä.

Kotkan Meripäivät 25.-28.7.2019

www.facebook.com/KotkanMeripaivat