20.07.2012

Kuhmon Kamarimusiikissa ennätysmäärä nuoria taiteilijoita

Kuhmon Kamarimusiikissa esiintyy tänä vuonna ennätysmäärä nuoria taiteilijoita. Helsingissä pidettyjen koesoittojen perusteella festivaalille valittiin 21 nuorta kamarimuusikkoa ja neljä nuorta pianistia. Muusikot esiintyvät konserteissa tasavertaisina kumppaneina muiden taiteilijoiden kanssa.

Nuoret taiteilijat esiintyivät jo maaliskuussa Helsingin Kuusisaaressa sijaitsevassa taidemuseo Villa Gyllenbergissä. Taiteelliselle johtajalle Vladimir Mendelssohnille koesoiton taso oli suuri yllätys. ”Suomi on täynnä loistavia nuoria muusikoita, jotka tarvitsevat soittomahdollisuuksia kehittyäkseen ja päästäkseen urallaan eteenpäin. Kuhmon Kamarimusiikilla on kunnia olla mukana tässä kehityksessä tarjoamalla oma konserttisarja keväälle sekä mahdollisuus soittaa kesällä Kuhmossa”, Mendelssohn sanoo.

Nuoret kamarimuusikot -ohjelmaa tukee Kaisanet Oy ja Nuorten pianistien esiinmarssia Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Kuhmon Kamarimusiikin suositut musiikkikurssit ovat myös käynnistyneet. Kursseilla opiskelevat niin lahjakkaat nuoret aktiiviharrastajat kuin ammattiopiskelijatkin. Yksityistuntien lisäksi opiskelijat voivat perustaa uusia kamariyhtyeitä ja musisoida työpajoissa festivaalitaiteilijoiden kanssa.

Musiikkikurssilaisia on tänä kesänä 99. Suomalaisia on 80, joista kuhmolaisia 6. Ulkomaalaiset kurssilaiset tulevat Islannista (3) Ranskasta (2), Japanista (2), Espanjasta (2), Sveitsistä (1), Hollannista (3), Saksasta (1), Englannista (2), Tanskasta (1), Australiasta (1) ja Sloveniasta (1).

Musiikkikurssien työpajakonserteissa kuullaan tänä kesänä vanhojen klassikoiden lisäksi myös nuorten säveltäjien uusia sävellyksiä. Tämän kesän työpajoja vetävät alttoviulisti-säveltäjä Yuval Gotlibovich, pianisti Konstantin Bogino ja viulisti Anna Gebert. Gotlibovichin ryhmät ovat keskittyneet yksinomaan nykymusiikkiin.

Kamarimusiikin työpajakonsertit ovat:
Yuval Gotlibovich 21.7.2012 klo 15.15 Kontion koulu
Konstantin Bogino 21.7.2012 klo 16.30 Kuhmo-talo
Anna Gebert 28.7.2012 klo 15.15 Kontion koulu

Yleisölle avoimet mestarikurssit ovat:
Konstantin Bogino, piano ja kamarimusiikki, 15.–21.7.2012 Kontion koulun matala rakennus luokka 8
Hagai Shaham, viulu, 14.–22.7.2012 Kontion koulun matala rakennus luokka 3
Nicholas Daniel, oboe, 18.7.2012 klo 13.00–15.00 ja 19.00–20.00 ja 19.7.2012 klo 14.00-17.00 Kuhmo-talon Pajakka-sali
Sivan Magen, harppu, 17.–26.7.2012 Kontion koulun matala rakennus luokka 11

Tarkemmat opetusajat löytyvät opetusluokkien ovilta.

Kuhmon Kamarimusiikin musiikkikurssien oppilaskonsertit eli Päivän inspiraatiot alkoivat torstaina 19.7.2012. Konserttiajankohdat ovat:

to 19.7. klo 12.30 Kontion koulu
pe 20.7. klo 12.15 Pajakka-sali
su 22.7. klo 12.30 Kontion koulu
ma 23.7. klo 12.30 Kontion koulu
ti 24.7. klo 12.15 ja 16.15 Kontion koulu
ke 25.7. klo 12.30 ja 20.00 Kontion koulu
to 26.7. klo 12.30 Pajakka-sali
pe 27.7. klo 13.30 Kontion koulu

http://www.kuhmofestival.fi