16.07.2012

Kuhmon Kamarimusiikissa ennätysmäärä taiteilijoita

Kamarimusiikki ja suurteokset soivat kahden viikon ajan

Sunnuntaina alkaneessa Kuhmon Kamarimusiikissa on nyt ennätyksellinen esiintyjämäärä, sillä taiteilijoita on yhteensä 197. Kuhmon 72 konserttiin sisältyy tavallista enemmän suurteoksia, kuten kaksi oopperaa, requiem, oratorio ja kaksi sinfoniaa. Kamarimusiikki soi Kuhmossa kahden viikon ajan lauantaihin 28.7. asti.

Kamarimusiikin ennakkomyynti on ollut vilkkaampaa kuin aikaisempina vuosina. Lippuja on myyty yli tuhat enemmän kuin viime vuonna ja loppuunvarattuja konsertteja on jo kuusi. Suosittuja ovat olleet niin oopperat kuin perinteiset kamarikonsertit.

Ohjelma on tällä kertaa niin laaja ja monipuolinen, että taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn ei ole halunnut nimetä yhtä teemaa. ”Se voisi olla Jumalasta, mielikuvista, kauneudesta, ihmisten rajallisuudesta ja universumin rajattomuudesta”, Mendelssohn sanoo. ”Se voisi olla myös myyteistä, muistoista, luonnosta, viisaudesta tai rohkeudesta”.

Uskontojen musiikkia

Sunnuntain avajaiskonsertissa kuultiin eri uskontojen musiikkia. Festivaali myös päättyy raamatulliseen musiikkiin, sillä päätöspäivänä kuullaan Haydnin oratorio Luominen. Festivaalin muita suurteoksia ovat Carmen, Astor Piazzollan ooppera Maria de Buenos Aires ja Mozartin Requiem. Juhlilla vierailee kaksi maineikasta kuoroa, ruotsalainen Eric Ericsonin kamarikuoro ja Tapiolan Kamarikuoro.

Odotettu laulajavieras on Soile Isokoski, joka esiintyy 24.7. Tuttuja Kuhmon muusikoita ovat muiden muassa pianistit Paavali Jumppanen, Valeria Resjan, Roope Gröndahl ja Henri Sigfridsson, viulistit Hagai Shaham, Ilja Gringolts ja Elina Vähälä, sellistit David Cohen, Martti Rousi ja Marko Ylönen, huilisti Janne Thomsen ja klarinetisti Michel Lethiec. Yksi kiinnostavista uusista tuttavuuksista on sukupolvensa kiitetyimpiin muusikoihin kuuluva norjalainen viulisti Vilde Frang.

Kuhmon yhtyevieraita ovat Danel-, Enesco ja Meta4-kvartetit sekä maineikas Kronos-kvartetti. Kronoksen konsertissa 27.7. esitettävät teokset ovat yhtä lukuun ottamatta Suomen kantaesityksiä.

Ohjelmanmuutoksilta on tänä vuonna vältytty lähes kokonaan. Storioni-trion viulisti on sairastunut, mutta hänen tilallaan kuullaan festivaalin muita viulisteja. Myös muita sairastumisten aiheuttamia muusikkovaihdoksia on, mutta ohjelmisto pysyy entisellään.

Kuhmon hengestä saatiin tänä vuonna nauttia myös Iisalmessa, jossa lauantaina esitettiin Carmen. Onnistunut esitys sai iisalmelaiset toivomaan jatkoa vierailuille. Kamarimusiikkia viedään aiempien vuosien tapaan myös Vuokattiin, Festivaalin aikana Kuhmo-talossa on myös näyttelyitä. Kuhmo-talon aulassa on akateemikko Outi Heiskasen ja taidegraafikko Janne Laineen yhteisnäyttely ja Juttua-kahvilan ikkunagalleriassa kuvanveistäjä Jaana Bombinin näyttely Taivaankantaja. Kuhmon Osuuspankissa on esillä I.K. Inhan valokuvia.

Festivaalin yhteydessä järjestetään perinteiset Kuhmon musiikkikurssit. Lähinnä ammattiopiskelijoille tarkoitettujen kurssien opettajina toimivat festivaalin taiteilijat. Kurssien opiskelijat myös esiintyvät omissa konserteissaan sekä yhdessä opettajansa kanssa kolmessa kamarimusiikin työpajassa. Kuhmon Kamarimusiikin aikana kuullaan myös runoutta ja musiikkia Elävien runoilijoiden klubin tilaisuuksissa.

Kuhmon Kamarimusiikin vuoden 2012 partneri on OP-Pohjola-ryhmä. Ystävä-tason yhteistyökumppanit ovat Canorama Oy, E.ON, F-Musiikki Oy, Kainuun Sanomat, Kaisanet Oy, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera, Kuhmo Oy, Metsähallitus, Osuuskauppa Maakunta, Toyota Auto Finland Oy ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. Lisäksi toimintaa avustavat Opetus- ja kulttuuriministeriö, Kuhmon kaupunki, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Oulun läänin taidetoimikunta, Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto sekä Ulkoasiainministeriö. Festivaalin talousarvio on miljoona euroa.

http://www.kuhmofestival.fi