26.07.2021

Kuhmon Kamarimusiikissa lähes 17 000 konserttikäyntiä

Lauantaina päättynyt Kuhmon Kamarimusiikki keräsi lähes 17 000 konserttikäyntiä, vaikka yleisömäärä jouduttiin turvaetäisyyksien vuoksi puolittamaan. Kaksiviikkoinen tapahtuma pystyttiin poikkeusoloista huolimatta järjestämään täysimittaisena. Konsertteja oli yhteensä 55 ja esiintyjiä 82.

Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen on tyytyväinen festivaalin onnistumiseen. ”Näytimme, että suurenkin festivaalin voi järjestää terveysturvallisesti. Yhtään festivaaliin liittyvää koronatartuntaa ei ilmennyt.”

Kuhmon Kamarimusiikin teemana oli tänä vuonna Beethoven. Ohjelmassa olivat muiden muassa Beethovenin kaikki jousikvartetot. Erikoisuutena kuultiin myös kaikki Beethovenin sinfoniat kamariyhtyesovituksina. Festivaali päättyi Vladimir Mendelssohnin uuteen sovitukseen yhdeksännestä sinfoniasta.

Esiintyjien joukossa oli sekä ulkomaisia että kotimaisia huippumuusikoita. Kesän kansainvälisten tähtien joukkoon kuuluivat pianistit Nino Gvetadze ja Dasol Kim, viulistit Sergei Malov ja Daniel Rowland sekä Danel-kvartetti ja Storioni-trio.

Kuhmon Kamarimusiikki järjestettiin nyt 51. kerran. Puolitetulla yleisömäärälläkin se oli Suomen suurin kamarimusiikkijuhla. Taiteilijoiden lisäksi festivaalia oli toteuttamassa 232 työntekijää. Samalla järjestettiin myös jo perinteiset musiikkikurssit, joille osallistui 66 opiskelijaa.

Tapahtuman talous pysyi tasapainossa opetus- ja kulttuuriministeriön tukien, Kuhmon kaupungin avustuksen, Suomen Kulttuurirahaston apurahan, lipputulojen ja yhteistyökumppanien tuen turvin. Kuhmon Kamarimusiikkia sponsoroivat tänä vuonna OP, F-Musiikki Oy, Kainuun Sanomat, Kuhmo Oy, Loiste Oy, Lounea Oy, Metsähallitus, No-Pan Auto Oy ja Osuuskauppa Maakunta. Jenny ja Antti Wihurin rahastolta on saatu tukea Kuhmon Kamarimusiikin kvartettiakatemian toimintaan.