30.07.2018

Kuhmon Kamarimusiikissa päästiin tavoitteisiin – ensi vuonna aiheena nostalgia

Kaikkien aikojen helteisin Kuhmon Kamarimusiikki päättyi lauantaina 28.7. kestettyään yli kaksi viikkoa. Festivaalilla päästiin yleisötavoitteeseen, sillä lipunmyynti pysyi viime vuosien tasolla. Yhteensä konserttikäyntejä kertyi 32 711 ja konserteista viisi myytiin loppuun.

Kuhmon Kamarimusiikin teemana oli tänä vuonna Unelmien kauppiaat. Barokilla ja lastenoopperalla käynnistynyt festivaali päättyi tanssin merkeissä jazzsovitukseen Pähkinänsärkijästä, ja näiden väliin mahtui runsas kirjo musiikkia Bachista Piazzollaan. Pääpaino oli pienyhtyeissä, mutta festivaalin aikana kuultiin myös orkesteriteoksia ja oopperaa.

Esiintyjiä Kuhmon Kamarimusiikissa oli tänä vuonna yli 150 ja tilaisuuksia lähes sata. Merkittäviltä peruutuksilta vältyttiin ja koko festivaali sujui suunnitelmien mukaan.

 

Nostalginen juhlavuosi

Ensi vuonna on vuorossa jo 50. Kuhmon Kamarimusiikki, ja juhlavuosi näkyy selvästi ohjelmistossa. Taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn kertoo, että festivaalin pääteemana tulee olemaan nostalgia.

”Nostalgia ei kuitenkaan rajoitu vain festivaalin omaan historiaan”, Vladimir Mendelssohn sanoo. ”Vaikka aiheena on nostalgia, pelkästään taaksepäin ei katsota, vaan myös tulevaisuuteen. Kantaesityksiäkin on luvassa.”

Suurin osa konserteista järjestetään ensi vuonna Kuhmo-talossa. Ohjelman suunnitteluun vaikuttaa koulukäytöstä pois jäänyttä Kontion koulua uhkaava purkaminen. Kuhmo-talon vieressä sijaitsevan Kontion koulun sali on ollut yksi festivaalin keskeisistä konserttipaikoista vuodesta 1974. Juuri valmistuneen Tuupalan koulun salissa on otettu huomioon konserttikäyttö. Tänä kesänä sitä kokeiltiin lastenoopperalla ja yhdellä konsertilla, jolloin akustiikka todettiin toimivaksi.

Kuhmon Kamarimusiikki järjestettiin ensimmäisen kerran 1970. Pienestä tapahtumasta on kasvanut Suomen suurin kamarimusiikkijuhla. Tarjontansa määrässä Kuhmon Kamarimusiikki on kansainvälisestikin harvinaislaatuinen, sillä konsertteja on aamusta iltaan kahden viikon ajan.

Kuhmon Kamarimusiikki on Suomen vanhin ja kävijämäärältään suurin kamarimusiikin tapahtuma.Kesän konserttien ohella tapahtumalla on ympäri vuoden konsertteja sekä kotimaassa että ulkomailla. Lisätietoja: www.kuhmofestival.fi