Etusivu » Uutiset » Kuhmon Kamarimusiikissa pujotellaan musiikkikanavilla

Kuhmon Kamarimusiikissa pujotellaan musiikkikanavilla

10.01.2017

Kuhmon Kamarimusiikissa liikutaan tänä vuonna vielä entistäkin sujuvammin tyylistä toiseen. Kamarimusiikin kanavilla pujotellaan Bachista Piazzollaan, 1600-luvulta nykypäivään ja fuugasta improvisointiin. Pääpaino on tuttuun tapaan kamarimusiikin suurilla klassikoilla, mutta joka päivä koetaan myös yllättäviä yhdistelmiä. Festivaali alkaa sunnuntaina 9.7. konsertilla, jossa kuullaan eri aikoina New Yorkissa syntynyttä musiikkia ja päättyy lauantaina 22.7. kahden viikon ja 70 konsertin jälkeen uudella tavalla tulkittuun Händelin Messias-oratorioon.

Festivaalin tunnussana on tänä vuonna ”zap”, termi joka viittaa ranskankielessä kanavapujotteluun kaukosäätimellä. Kokonaisteeman lisäksi jokaisella päivällä ja jokaisella konsertilla on oma teemansa, joka mahduttaa sisäänsä mitä moninaisinta musiikkia. Taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn viittaa avaruusluotain Voyagerin ottamaan kuuluisaan kuvaan maapallosta, joka näkyy vain haalean sinisenä pisteenä avaruuden äärettömyydessä. ”Se tarkoittaa meitä. Jokaista meille rakasta ja tuttua ihmistä. Iloamme ja kärsimystämme, tuhansia itsevarmoja uskontoja, ideologioita, jokaista sankaria ja pelkuria, neroa ja kerjäläistä. Entä sitten musiikki – kaikki musiikki auringonsäteessä leijuvalla tomuhiukkasella…”

 

Teemoja velhoista profeettoihin

Maanantaina 10.7. ollaan velhojen matkassa ja kuullaan värikästä musiikkia Händelin Ilotulitusmusiikista Stravinskyn Kevätuhriin. Tarjolla on myös kamarimusiikin suuria klassikoita Brahmsin pianokvartetosta ja Beethovenin jousikvartetoista lähtien. Tiistaina seurataan vuorokauden kulkua Auringonnousu-kvartetosta Faunin iltapäivän kautta Kirkastettuun yöhön. Keskiviikkona vieraillaan venäläisessä teehuoneessa ja silloin kuullaan muiden muassa Musorgskin Näyttelykuvia Nino Gvetadzen tulkitsemana.

Torstain teemana ovat kirjoittamattomat kirjeet, ja ohjelmassa on sisällökästä kamarimusiikkia Janáčekin Intiimeistä kirjeistä Sibeliuksen Voces intimae -kvartettoon. Perjantaina 14.7. ollaan jälleen yön ja kuun lumoissa. Lauantaina kuunnellaan fuugia ja veden leikkiä – ja vedessä leikkii tietysti myös Kuhmon kaikkien aikojen suosikki Forelli. Sunnuntai alkaa venetsialaisilla naamioilla, jatkuu sirkusmusiikilla ja päättyy ekspressionistiseen kabareehen.

Festivaalin toinen viikko alkaa sateella, keväällä ja lintujen laululla. Tiistaina ollaan aluksi myrskytunnelmissa. Päivä päättyy itsenäisyyden juhlavuoden hengessä konserttiin, jossa kuullaan musiikkia seitsemältä suomalaiselta säveltäjältä. Keskiviikko 19.7. lupaa ikivihreitä Vivaldin Vuodenajoista alkaen, torstain teemana on tulevaisuus ja silloin soivat niin theremin-sähkösoitin kuin bandoneonkin.

Perjantain aiheena on kukkaisvoima ja silloin kuullaan kasviaiheisia teoksia Sibeliuksesta lähtien. Viimeisen päivän teemana ovat profeetat ja festivaalin huipennuksena kuullaan Händelin mahtava oratorio Messias. Samalla Messias huipentaa myös kanavapujotteluteeman, sillä esityksessä vuorottelevat perinteinen Händel ja jazzyhtyeen säestämä rap.

 

Suosikkiesiintyjät taas mukana

Kuhmossa on tuttujen taiteilijoiden lisäksi jälleen myös useita nuoria kamarimuusikkoja. Konkareista tutuimpia ovat pianisti Konstantin Bogino, viulisti Pavel Vernikov, oboisti Nicholas Daniel ja klarinetisti Michel Lethiec. Kuhmon yleisönsuosikeista mukana ovat jälleen myös bandoneonvirtuoosi ja säveltäjä Marcelo Nisinman ja barokkitulkinnoillaan vaikutuksen tehnyt laulaja Romina Basso. Ensimmäistä kertaa Kuhmossa esiintyy loistavista improvisointitaidoistaan tunnettu Stian Carstensen. Kuhmon yhtyeitä ovat muiden muassa Danel-kvartetti, Talich-kvartetti, Meta4 ja Storioni-trio.

Kuhmon Kamarimusiikki ottaa varaslähdön peräti kahdessa paikassa. Yhteistyössä Kajaanin Runoviikon kanssa soitetaan Kajaanissa 9.7. Händeliä ja Mahleria. Samaan aikaan Iisalmessa kuullaan Haydnia, Paganinia ja Brahmsia. Festivaalin aikana vieraillaan jo perinteiseen tapaan myös Vuokatissa. Festivaalin suomalaista kamarimusiikkiosaamista viedään myös ulkomaille. Helmikuussa 2017 on neljä konserttia Etelä-Koreassa yhteistyössä Kumho Asiana Cultural Foundationin kanssa ja yksi niistä on teemaltaan Sibelius ja aikalaiset. Ensi syksynä järjestetään konsertti myös Hongkongissa.

Kuhmon Kamarimusiikki on olennainen osa Suomi 100-hankkeisiin kuuluvaa Kuulkaa korpeimme kuiskintaa -yhteistyötä. Musiikkijuhla Sommelo, Kajaanin Runoviikko ja Kuhmon Kamarimusiikki muodostavat yhdessä kuukauden mittaisen tapahtumasarjan. Suomalaisuus on esillä myös festivaalin taidenäyttelyissä. Kuhmo-talon aulassa on esillä taidegraafikko Pälvi Hannin töitä ja Kamarimusiikkikeskuksen Galleriassa esitellään Yrjö Kukkapuron, Jouko Järvisalon, Kaarle Holmbergin ja Kimmo Varjorannan muotoilua.

 

Kamarimusiikkia tehdään yhteistyössä

Kuhmon Kamarimusiikin vuoden 2017 budjetti on miljoona euroa. Festivaalin pääpartneri on OP. Ystävä-tason yhteistyön kumppanit ovat Canorama Oy, Eeva-lehti, F-Musiikki Oy, Kainuun Sanomat, Kaisanet Oy, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera, Kuhmo Oy, Loiste Oy, Metsähallitus, No-Pan Auto Oy ja Osuuskauppa Maakunta. Festivaalia tukevat yleisavustuksin Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Kuhmon kaupunki. Verkottumiseen Aasiassa on saatu apuraha Jenny ja Antti Wihurin rahastolta.

 

www.facebook.com/kuhmofestival

www.kuhmofestival.fi

  • Yhteistyössä: