27.06.2013

Kuhmon Kamarimusiikki ja Musiikkijuhla Sommelo mukana hakemassa Kainuun kulttuurimatkailun kansainvälistämiseen lisävauhtia

Idän Taigan toiminta-alueella, pääosin Kuhmossa ja Suomussalmella, käynnistyy syyskuussa kulttuurimatkailun kansainvälistämiseen keskittyvä hanke. Hankkeen keskeisinä tavoitteina ovat jo olemassa olevien tapahtumien laajempi matkailullinen tuotteistaminen, uusien kulttuurimatkailupakettien ja tapahtumien luominen sekä kulttuurimatkailupalveluiden laadun parantaminen. Tuoteteemoina ovat mm. sotahistoria, ruoka- ja porokulttuuri, vienalaisuus, Kalevala ja kamarimusiikki. Monet näistä teemoista yhdistävät sekä kuhmolaisia että suomussalmelaisia yrityksiä, jolloin myös kiertomatkatuotteiden rakentaminen on mahdollista.

Hanketta hallinnoi Kajaanin ammattikorkeakoulu. ”Matkailu Kainuun kärkialana vaatii jatkuvia kehittämistoimia. On hienoa, että nyt pystyään edistämään kulttuurimatkailun kansainvälistämistä,” toteaa Kajaanin ammattikorkeakoulun aktiviteettimatkailun kehittämispäällikkö Mikko Keränen. ”Hankkeen kautta Idän Taiga ja sen 62 jäsenyritystä nousevat Suomen kulttuurimatkailun kehittämisen kärkitoimijoihin” , iloitsee Idän Taiga ry:n varapuheenjohtaja Sari Rusanen.

Hanke rahoitetaan Kainuun liiton maakuntarahastosta. Hankkeessa mukana omarahoituksella ovat Kajaanin ammattikorkeakoulu, Idän Taiga ry, Juminkeko-säätiö, Kuhmon Kamarimusiikki, Kainuun Etu Oy sekä Kuhmon kaupunki ja Suomussalmen kunta. Hankkeen kokonaisbudjetti on 330.000 euroa ja kesto 16 kk (1.9.2013 – 31.12.2014).