23.07.2010

Kuhmon kurssien stipendin saa korealainen viulisti Myung-Eun Lee

Kuhmon Kamarimusiikin lahjakkaalle opiskelijalle jaettavan Kees Wiebenga -stipendin saa tänä vuonna nuori korealainen viulisti Myung-Eun Lee. Lee opiskeli Kuhmon musiikkikursseilla Mihaela Martinin oppilaana.

Kees Wiebenga -stipendi annetaan erityisen ansioituneelle ja lahjakkaalle Kuhmon musiikkikurssien oppilaalle. Stipendin suuruus on 2000 € eikä sitä ole voinut erikseen hakea. Stipendi voidaan jakaa useamman soittajan kesken tai myöntää aikaisempina vuosina Kuhmon kursseille osallistuneelle opiskelijalle.

Kees Wiebenga (1921–2001) oli suuri musiikin ja Kuhmon ystävä, joka auttoi pankkiirina toimiessaan Suomen sodanjälkeistä vientiä alkuun. Kuhmon Kamarimusiikissa hän kohtasi saman ilmapiirin, jonka vuoksi hän luotti Suomen teollisuuteen: idealismin, luotettavan laadun sekä ihmisten väliset mutkattomat ja hienot suhteet. Hän levitti eläessään Kuhmo-tietoutta Saksassa, Belgiassa ja Hollannissa, ja auttoi erityisesti nuoria suomalaisia muusikkoja urallaan eteenpäin. Hänen toivomuksensa mukaisesti stipendistä on tehty jokavuotinen.

Lisäksi kursseilla myönnettiin stipendejä karsintanauhojen perusteella. Kainuun Sanomien stipendit saivat sellisti Lauri Kankkunen (Suomi), kontrabasisti Thibault Bertin-Maghit (Ranska/Kanada), klarinetisti Pjotr Zawadzki (Puola) ja Mariko Hara (Japani/Saksa). Kainuun Puhelinosuuskunnan stipendin sai pianisti Joel Papinoja (Suomi).

http://www.kuhmofestival.fi